Rintamaidosta ja imetyksen onnistumisesta kysymys?

Kolmen keskosen kokemuksella (yhdet kaksoset): onnistuu jos tahtoa ja sitkeyttä riittää.

Toki vauvat ja tilanteet ovat erilaisia, mutta oma halu ja usko onnistumiseen on aika ratkaiseva.



Ensinnäkin älä stressaa. Uskot siihen että kyllä se tästä, vaikka hankaluuksia alkuun onkin. Vähäisetkin määrät omaa maitoa ovat tärkeitä eikä se maailmaa kaada vaikka joutuisit turvautumaan lisämaitoon.

Monista paikoista voi vuokrata sähköpumpun, helpottaa pumppaamista. Itse vietin päivät sairaalassa vauvan/vauvojen luona, yöllä heräsin kotona pari kertaa pumppaamaan ja aamulla vein maidot sairaalaan. Kaksosillekin riitti omat maidot kolmannesta päivästä lähtien. Alkuun vk 33+4 syntyneet pojat olivat niin unisia, nukkuivat 24h/vrk, että syöttäminen oli toooosi hidasta tuttipullollakin. Sairaalan imetystuki oli olematonta, mutta ekan viikon jälkeen tarjosin aina rintaa ensin ja reilun parin viikon iästä jätin tuttipullot kokonaan pois. Kotiutuivat kaksi viikkoisina (esikoinen syntyi 32+4 ja kotiutui 6 päiväisenä).



Yöpumppaukset on tärkeitä maidon erittymisen kannalta. Lapsen läheisyydessä pumppaminen lisää myös maidon erittymistä. Valokuvaa voi käyttää korvikkeena.



Miten vanhoja sun isommat lapset on? Jos ovat vielä kovin pieniä, ajan riittäminen kaikkeen voi olla hankalaa. Toivottavasti miehesi pystyy ottamaan heidät joksikin aikaa vastuulleen. Esimerkiksi isyysloma kannattaa pitää vasta kun vauva on kotona, ei sairaala-aikana.



Imetystukilistan sivut kannattaa myös tutkia.

on sisarussarjassa numero 3. Isommat sisarukset olivat hänen syntyessään himppusen vajaa 3 ja 5-vuotiaat.



Ja tunnustan: kyllä alussa ihan itkua väänsin, kun tajusin että joudun pumpparalla-show:hun. Kahdesta ekasta lapsukaisesta maitoa oli liki yli oman tarpeen ja rintatulehdukset vaanivat alati. Päätin, että tässä asiassa olen tositosi järjestelmällinen, ja päädyin myös omatoimisesti sellaiseen ratkaisuun, että pumppailen vain tietyn määrän vuorokaudessa, riitti taikka ei.



Neljällä -hyvinsuunnitellulla- pumppailukerralla pidin koko sairaala-ajan maidontulon käynnissä: yleensä menin aamulla osastolle, hoidin hetken vauvaa, kävin lääkärikierron jälkeen (tai sitä ennen), n. klo 9 pumppailemassa, toisen kerran käytin hyväkseni sairaalan tehokkaita laitteita ja valmiiksi steriloituja välineitä viimeksi ennen osastolta lähtöäni n. klo 14. Kotiin jäi hoidettavaksi kaksi kertaa: illansuussa ja yöllä.



Kun lapsi kotiutui, hän oli vielä kokonaan kiinni pullossa, ja maitoon piti sekoittaa jos jonkinlaista vahviketta, joten oli tämä säännöllisyys helpotti aika lailla kotirumban pyörittämistä.



Näin kerrottuna tämä vaikuttaa käsittämättömän helpolta ja melkein kylmäveriseltä touhulta, mutta totuus on tietysti aivan muuta. Vaikka säännöllinen aikatauluttaminen tässä helpotti kovasti arjen pyörittämistä, ei ihminen kuitenkaan ole kone. Kovin kummoistakaan heilahdusta ei lapsen voinnissa tarvinnut olla, kun jo maitopullon pohja jäi näkyviin - ja siinä tilanteessa tietysti teki mieli heittää kesken koko touhu. Yö" syötölle" herääminen, kun syöjää ei ollut kotona, ei tosissaan ollut mitään herkkua - ja parhaiten pumppushow toimi sairaalassa, lapsen lähellä.

Elämää helpotti kovasti se, että pidin isompien lasten hoitopaikan - tosin puolipäiväisenä, koko vauvavuoden, vastoin alkuperäisiä suunnitelmiani.



Jaksamista - asiat järjestyvät kyllä, joko tavalla tai toisella. Pääasia on se, että tulokas saa mahdollisimman paljon viikkoja, ja sen jälkeen pääasia on se, että hän saa kasvaa omassa tahdissaan. Vaikka imetys onkin helppoa ja hellää, on tärkeintä se, että vauva saa ruokansa, muodossa tai toisessa, sillä tavalla kuin se juuri sillä hetkellä onnistuu.



(itse onnistuin vielä imettämäänkin vauvaa jonkin aikaa, mutta kun palasimme pulloon, oli lapsi ilmeisen helpottunut ja mutisi autuaana, ihan eri tavalla kuin rinnalle koskaan. Pullo oli hänelle kuitenkin se ensimmäinen ja paras hyvänolon lähde - ja sen totisesti huomasi. Pumppushow:n paras anti oli se, että koko aikana sain vain yhden rintatulehduksen alun...!)

keskoseni syntyi 29+1 rv, oli aluksi nenämahaletkulla ja kun hän oppi pullolle, hoitajat syöttivät häntä silloin kun itse en päässyt paikalle. Imemisharjoittelut pullosta aloitettiin joskus viikon 34 tietämillä...

Olisi hyvä, jos pystyisi ottamaan ensimaidon talteen. Ne ovat ne tärkeimmät tipat, letkun, pullon tai tissin kautta annettuina. Kaikki muu siitä eteenpäin on plussaa. Pienen vauvan tarvitsemat maitomäärätkin ovat aluksi pieniä. Sairaaloilla on systeeminsä maidon keräämiseen ja säilyttämiseen, siitä ei tartte huolehtia. Jos maitoa suinkin tulee, kyllä sairaalat ottavat sen vastaan ja pitävät huolen, että se päätyy juuri omalle vauvalle.



Pumppaamisesta ei kannata ottaa stressiä (vaikka vaikea sitä on välttääkään). Vaikka pumppaaminen tuntui usein raskaaltakin, se oli kuitenkin niitä harvoja asioita, joita pystyi vauvansa eteen tekemään, kun tämä vielä oli sairaalassa. Yöllä heräsin lypsämään vain kerran, koska jos yöunet jäivät vähiin, se näkyi maidontuotannossa.



Tytöllämme (35+3, 1620 g) sairaala-aikaa kesti vähän päälle 5 viikkoa. Imetysharjoittelut aloitettiin, kun tyttö oli 8 päivän ikäinen, ja siitä lähtien kotiutumiseen asti imetin kerran tai kaksi päivässä. Nenä-mahaletkusta päästiin eroon 3 viikon iässä.



Kotona oli annettava keskoskorviketta tietty määrä vuorokaudessa. Annoin sitä " lisämaitona" imetyksen päälle. Alku oli hankalaa, kun oma maito ei vain riittänyt, mutta muutamassa viikossa tilanne tasaantui. Nyt jälkikäteen ajattelen, että stressasin asiasta ihan turhaan. Useinhan lisämaidon antaminen arveluttaa äitejä, mutta keskosten kohdalla ei aina ole varaa valita. Pieni vauva ei ehkä kerta kaikkiaan jaksa syödä tissistä tarpeeksi tai jaksa imutella niin tiheästi kuin täysiaikaisena syntynyt. Ja mulla kävi niin, että kun lisämaidon avulla sain lapsen tyytyväiseksi, niin että likka nukkui kunnon pätkän, sain itsellenikin aikaa relata, syödä ja levätä. Se taas edesauttoi maidontuotantoa.