Nyt meni yli...

että lapsenne tapaa myös suomalaisia lapsia, mutta ketään ei voi kaveriksi pakottaa.

Älä turhaan murehdi tuttavasi sanomisia yksinäsi , jaa ne hänen kanssaan, kyllä hän ne kestää kun kerran puheeksi otti.

Ihmiset sanovaty paljon asioita mitä kuulija ymmärtää väärin.. ei välttämättä tässä tapauksessa, mutta uskoisin, ettei hän mitään pahaa sanomisellaan tarkoittanut.

Tarkasta myös , ettet satu olemaan liian herkkähipiäinen kun puhutaan ulkomaalaisista, koska se on sinulla lähellä sydäntä.

Sanoiko tuttavasi todella, ettei lapsellanne saisi olla ulkomaalaisia lapsia ystävinä (niinhän sinä kirjoitit)? Vai totesiko, että olisi hyvä jos ystäväpiiriin kuuluisi myös täysin suomalaisia lapsia? Ne eivät ainakaan minun mielestäni ole lainkaan sama asia...Ja minunkin mielestäni on hyvä, jos Suomessa asuvan lapsen ystäväpiiriin kuuluisi myös niitä suomalaisia lapsia :) Ei se halvenna ulkomaalaisia tai monikulttuurisuutta millään lailla...Ja sekin on hyvä, jos suomalaisen lapsen tai aikuisen ystäviin/tuttaviin lukeutuisi edes muutama maahanmuuttaja, ehkä ennakkoluulotkin sitten karisisivat.



Me olemme suomalais-turkkilainen perhe. Lapsillamme (tai lähinnä esikoisella, kuopus on vielä vauvaiässä) on ystäviä muista mokulapsista joiden isä on myös turkkilainen, mutta erittäin paljon myös täysin suomalaisista perheistä olevia ystäviä. Pitäisin erittäin outona sitä, jos lapseni ystävät olisivat kaikki ulkomaalaisia tai mokulapsia, mehän kuitenkin asumme Suomessa. Luonnollisesti minä olen edelleen tekemisissä vanhojen ystävieni kanssa vaikka olenkin turkkilaisen vaimo, mieheni on tutustunut heidän suomalaisiin puolisoihinsa, ja olemme iloisia siitä että lapsemme ovat ystävystyneet. Turkkilaisuus tai puoliturkkilaisuus ei ole mikään must-juttu jonka perusteella valitsen kenen kanssa ystävystyn, tai kenen kanssa haluan lasteni leikkivän. Isän kielen oppimisen ja lapsen oman identiteetin kehittymisen kannalta on tosin ihan kivaa, että hän tuntee myös muita suomalais-turkkilaisia lapsia.



Monikulttuurisuus on mielestäni nimenomaan sitä, että perheessä vallitsee rinta rinnan kaksi kulttuuria. En tunne sinua enkä perhettäsi, mutta tiedän useamman mokuperheen (suomi-turkki, sattuneesta syystä) jossa ei oikeastaan ole mitään monikulttuurista. Kaikki tehdään miehen kulttuurin mukaan: syödään miehen kotimaan ruokia suomalaiset perinneruuat unohtaen, hengaillaan vaan miehen kotimaasta olevien ihmisten kanssa, kuunnellaan vaan miehen kotimaan musiikkia, eikä vietetä ollenkaan aikaa suomalaisten pariskuntien ja perheiden kanssa. Muutama tuttuni jopa viittaa omaan perheeseensä sanoen " me turkkilaiset" , vaikka he eivät ole itse sen turkkilaisempia kuin naapurin Maija, sattuvat vaan olemaan turkkilaisen miehen kanssa naimisissa. Oma suomalaisuus ikäänkuin unohdetaan, ja lapsille opetetaan vain sitä isän kulttuuria. Mielestäni se on surkuhupaisaa ja outoa.



Kuten jo sanoin, en tunne sinua enkä perhettäsi, mutta ehkä, huom.ehkä, tämä tuttavasi näkee teidän perheessänne tällaista suomalaisuuden unohtamista ja ulkomaalaisuuden ihannointia, oman ns. erikoisuuden liiallista korostamista? Tällainen ajatus minulle tuli ensimmäisenä mieleen.