Ujo 2v kerhoon ilman vanhempia??
Minulla on 2v tyttö, joka on tutuissa ympyröissä iloinen, puuhakas ja reipas. Kaikki uusi kuitenkin jännittää aika tavalla, etenkin vieraat vähän riehakkaammat lapset. Mm puistoissa jähmettyy herkästi sivusta seuraajaksi ja tarkkailijaksi. Ei myöskään vielä juuri uskalla leikkiä tai kommunikoida muuta kuin perhetuttujen lasten kanssa. Uusia aikuisia ei niinkään ujostele.
Tyttö on edelleen kotihoidossa ja olen ajatellut jo pidempään että nyt 2-vuotiaana hän osallistuisi 1-2h:n pituisiin kerhoihin, joihin osallistutaan ilman vanhempia. Nyt kuitenkin kun tuntuu että tämä tytön arkuus vaan lisääntyy iän karttuessa, olen alkanut pohtia kuinka hyvä asia kyseinen olisi. Onko lapsiryhmään meno ilman äidin tukea liian pelottava ja rankka juttu, vaiko mahdollisuus oppia voittamaan ujoutta ja totutella ryhmässä olemiseen? Lapsiryhmässä oloonhan lapsi joutuu jokatapauksessa viimeistään vuoden päästä tottumaan kun menee ihan kokopäiväisesti päiväkotiin...
Olisin tosi kiitollinen jos asiasta löytyisi kokemuksia!!
Kommentit (3)
Jos on mahdollista niin käy lapsen kanssa ensin yhdessä kerhossa että tottuu vieraisiin lapsiin. Sitten vasta aloittaisin yksin kerhoilun. 2v on kuitenkin vielä tosi pieni eikä tarvitse samanlailla ikäisiään kavereita kun esim. 3-4v.
Meillä kolme isoita ovat olleet erittäin sosiaalisia. Eivät siis ole yhtään ujostaneet ei aikuisia eikä lapsia. Heidän kanssa on käyty perhekerhoissa ihan syntymästä asti ja luulen että tämä on osaltaan reipastuttanut lapsia. Neljännen syntyessä kerhoilu jäi vähemmälle. Siinnä oli muutto ja isommilla alkoi esikoulu ym. En jaksanut enää kerhoilla pienien kanssa. Kuopus (nyt 2v) onkin melko ujo tapaus. Tosin ujostaa enemän aikuisia kun lapsia. Toki tähän vaikuttaa varmasti myös lapsen luonnekin. Nyt on viime kevät käyty taas aktiivisesti kerhoissa ja neiti alkaa jo tottua vieraisiin aikuisiin. Vielä neiti jännittää esim. uimahallissa alastomia vieraita aikuisia ja jopa mummo oli saunassa jännä =).
Uskon että teilläkin ujostus menee ohi eteenkin jos itse näytät esimerkillä että vieraat lapset on ihan kivoja kavereita. Katsot puistossa jonkun rauhallisen saman ikäisen lapsen hiekkalaatikolta ja menette hänen viereen leikkimään. Teet kakkuja joita molemmat saa rikkoa ja leikitte yhdessä. Varmasti lapsi oppii miten tutustuu toisiin lapsiin ja rohkaistuu pian itse tutustumaan muihin. Sitten voisi olla sen yksin kerhoon menon aika. Jos nyt vaan laitat lapsen suoraan kerhoon niin voi olla aikamoista shokkihoitoa.
nuttu ja kolme räpättäjää ja yksi vähän arempi
Jos kyseessä on vaan vuosi kerhoa ja 2v lapsi, niin suoraan sanottuna en veisi kerhoon ollenkaan. Sitä vastoin yrittäisin yhdessä lapsen kanssa käydä paljon paikoissa joissa muita lapsia ja aikuisia kuten leikkipuisto, perhekerho, avoin kerho yms. Näin sitten pikkuhiljaa yritettäisiin tottua muihin ja kovempaan menoon yhdessä äidin kanssa turvallisesti.
Sitten kun 3v:na hoito alkaa on lapsi vuoden vanhempi ja kehittynyt paljon (2v on ihan eri tasolla kuin 3v). Lisäksi hoito on tiheämmin kuin sen kerran viikossa, joten vaikka tottuminen veisikin sen 1/2vko-1kk ehtii sitä sopeutumaan. Kerhoiluun sopeutuminen voisi viedä siten samalla laskutavalla jopa kuukausia ennen kuin homma lähtee sujumaan ja sitten kerhossa on loma-ajat ja homma loppuisi jo pian siitä kun sujuisi.
Sen verran taustaa ajatuksistani: Itselläni on 3lasta (nyt jo tokalla koulussa, esikoulussa ja 2,5v). Isoin aloitti kerhon 3v:na ja jälkikäteen ajatellen oli minusta hitusen liian nuori, vaikka hyvin menikin (ei siis itkenyt yms.). Oikeasti tuntui että vasta 3,5v jälkeen olisi ollut valmiimpi ja kaipaamaan kerhoa/omaa toimintaa ilman äitiä. Kakkonen aloitti kerhon sitten vasta vajaa 4v:na ja se meni jotenkin, vaikka hän on ollutkin eniten se ujoin ja äitiin takertuva lapsi ja hänen kohdallaan tuo tuntui aikaisimmalta iältä kun oli oikeasti valmis kerhoon (aikaisemmin olisi ollut varmasti vaikeampi paikka aloittaa). Nyt tuo kolmas aloittaa hoidon ja siihen tutustuminen mennyt ok (ilman itkua), mutta oikeasti hoidon aloittaminen on iso asia lapselle ja mitenkään lapsi ei vielä sitä kaipaisi, vaan olisi varsin tyytyväinen kotona ja perhekerhossa ja äidin kanssa kavereita tavatessa. Myöhemminkin tuo kolmas ehtisi meillä harjoitella elämää ilman äitiä, mutta nyt vain menee näin kun minulla on töihin meno edessä.
Meidän esikoinen on ollut hyvin paljon kuvaamasi kaltainen lapsi. Hän aloitti päivähoidon 2-vuotiaana, onneksi saimme hänet hyvin pieneen ja kodinomaiseen ryhmään. Pelkäsin kovasti hoidon aloitusta, sillä ajattelin ujon ja aran lapsen jäävän muiden jalkoihin ja yksin ikävävänsä nyyhkyttämään kaikeksi päiväksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, kiitos ihanien hoitajien.
Alkujännityksen jälkeen meidän ujosta 2-vuotiaastamme paljastui iloinen ja reipas ryhmästä nauttiva tyttö. Päivähoidossa hän oppi paljon kodin opetuksia tehokkaammin ehdottamaan toisille leikkejä ja ottamaan kontaktia (oppi kysymään: " leikitäänkö yhdessä" tai " haluatko tulla mukaan" ). Arvelen, että koska hoitajat olivat turvallisia ja kannustavia ja toiset lapset koko päivän siinä paikalla (ei ollut mitään kiirettä solmia tuttavuutta niin kuin puistossa), hän sai positiivisia kokemuksia ja alkoi silminnähden reipastua.
Muutenkin päivähoidon aloittaminen teki 2-vuotiaallemme tosi hyvää: uusien ruokien maistelu alkoi sujua tuosta vaan (ennen nirsoili), samoin pukeminen, käden taidot ja ennen kaikkea se sosiaalisuus. Ja meidän mielestämme tytöstä tuli paljon iloisempi kuin ennen, aivan kuin hän olisi yhtäkkiä hoksannut olevansa kiva ja taitava tyttö ja pystyvänsä vaikka mihin.
Sen sijaan kerhosta meillä ei ole kokemusta, mutta oman lapseni hitaastilämpiävyyden tuntien meille se ei olisi sopinut. Aikaa luoda tuttavuuksia on aika vähän, jos kerho kestää 1-2 tuntia. Ja ohjaajalla ei välttämättä ole sillä lailla aikaa neuvoa ja opastaa yhtä arkaa lasta kädestä pitäen siihen, miten tuttavuutta tehdään ja toisten kanssa ollaan.