Jos jää iskä kotiin hoitovapaalle niin miten pää kestää?
Kertokaa jolla on kokemusta? Mietitään just vaimon kans että kumpi jäis neitin & pikkuveljen kanssa kotio, ja toisaalta kyllä huvittaisi, penskat on niin ihania, ja vallakin nyt kun tulee niitä veroetuja ja muuta, mutta hiukan huolestuttaa että kestääkö nuppi sen koti-isäilyn - duunissa kun saa vähän erilailla tota älyillstä stimulaatioo ja sellasta. Ja tota naisten puolta kun lueskein, niin siellä on aika paljon niitä hiekkalaatikolla pää pehmenee -tapauksia.
Kommentit (5)
Olin pari vuotta sitten hyvin lyhyen pätkän hoitovapaalla, ja nyt kahden alle kolmevuotiaan kanssa ollut reilut puoli vuotta, kesään asti jatkuu tämä pesti.
Kyllä tästä kehityksen seuraamisen aitiopaikasta voi maksaa sen minkä se vaatii. On se hieno tunne, kun huomaa, että onkin pienelle lapselle yhtä tärkeä tai tärkeämpi kuin äiti. Ekojen kuukausien ajan mies on kuitenkin väkisin sivummalla jos imetyskuviot pyörivät normaalisti. No, lasten ihanuuden toitottamiseen voisi käyttää aikaa ja tilaa paljonkin, mutta nyt kysyttiin sietokyvystä.
Työtä lieveilmiöineen (työkaverit, rauhalliset ruokailut, hiljaisuus) kaipaa ajoittain, se kuuluu kuvaan. Itse ajattelen, että en jää kuitenkaan paljosta paitsi, sen verran nopeasti aika kuluu kotonakin.
Varmasti ratkaisevin juttu on se, missä määrin saa tehdä itselleen tärkeitä juttuja, harrastuksia, ja miten kannustavasti puoliso niihin suhtautuu. Jos kumppani suhtautuisi omiin menoihin (saunaillat, keikat yms.) nihkeästi, eipä sitä jaksaisi täyjärkisenä olla kotona. Työssä käyvällä kun on aina aikuista seuraa ja väylä pois kotoa. Tietysti jollekin voi olla tärkeää olla kotona koko ajan aamusta iltaan, se myös hyväksyttäköön. Keskeistä on kuitenkin se, että saa kohtuullisessa määrin toteuttaa itseään arkirutiinien ulkopuolella.
Jos on mahdollista matkustaa, sekin piristää kummasti. Siis ihan lasten kanssa ilman puolisoa. Ruotsinlaivalla pärjää hyvin ja sukulaisiin voi mennä jos ajomatka on kohtuullinen.
Jos ei edes jossain määrin pidä kotitöistä, hoitovapaalla saattaa alkaa v*tuttamaan, koska sitä työtä riittää vaikka jättäisit illaksi vaimolle osan.
Lopuksi top 3 puuduttajat:
1: Loputtomat rutiinit (syötöt 5krt/pv, vaaterumba, aikataulutettu arki)
2. Aikuiskontaktien puute (puistossakin on väkisin vähän ulkopuolinen naisten keskellä)
3. Huonot säät (sisällä lapset riitelevät enemmän)
Lapset on 2,5v. ja 1v. Tietysti on vähän paha miehen puolesta sanoa mitään, mutta kyllä hän on kaikille vakuuttanut olevansa erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Ei ole ainakaan vielä pää hajonnut ja uskon vakaasti että jaksaa kyllä hienosti tämän vuoden. (Tilannehan ei jatku ikuisesti) Tietysti raskasta on , kun lähipiirissä ei ole yhtään koti-isää ja kaikki kaverit on päivisin koulussa/töissä, eli aika yksinäistä on toisinaan. Mutta toisaalta mies käy parina iltana viikossa töissä muutaman tunnin ja lisäksi omissa treeneissä, joten tästä saa säännöllisesti vastapainoa kotona olemiselle. Mutta kovasti kyllä riippuu ihmisestä, kuinka kotona pärjää ja kuinka raskaana sen arjen pyörittämisen kokee. Jos olet aikaisemminkin osallistunut tasavertaisesti vaimosi kanssa lastenhoitoon ja kotitöihin , niin koti-isänä olo on varmasti huomattavasti helpompaa. Mutta jos pääosa kodinhoidosta on tähän asti ollut vaimosi harteilla, niin muutos saattaa olla aika raju. Ja kyllä miheni on esim. käynyt lasten kanssa kerhoissa, muskareissa yms. , vaikkei siellä miehiä olekkaan. Pääsääntöisesti kyllä miehet otetaan yleensä positiivisesti vastaan " kotiäitipiireissä" ja päiväkahvikutsuja on miehelle sadellut. ;D Mutta kannattaa kyllä kokeilla jos vaan on mahdollisuus, sillä varmasti ainakin jälkikäteen ajateltuna tuo aika on äärettömän ainutlaatuinen sekä sinulle että lapsillesi. Saat varmasti luotua lapsiisi ihan erilaisen suhteen kuin työelämässä ollessa ja siitä ei varmasti ole haittaa kenellekään. Rohkeutta vaan!
Olin esikoisen kanssa kotosalla 3,5 kk ja nyt toisen tapauksen synnyttyä olisi tarkoitus jäädä 3-5kk ajaksi hoitovapaalle. Tuo eka pätkä meni aivan siivillä, tyttö oli vapaille jäädessäni 6kk ikäinen. Oma työni on luokiteltu " vaativaksi tutkimustyöksi" , mutta enemmän älyllistä stimulaatiota kyllä mielestäni tarjoaa koti-isyys, kunhan pitää pyörät pyörimässä ja arvot järjestyksessä. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä, mutta ainakin nämä meidän mukulat kasvavat, penteleet, ihan liian nopeasti.
No 1990-luvun lamaveteraani voi kertoa vähän kokemuksia.
Jos iskä on sen takia kotona, että työpaikasta on tullut irtisanomislappu, ja kotona on alle kaksivuotias ja pankissa iso asuntolaina, ja asuntojen hinnat voimakkaassa laskukierteessä, niin silloin iskä on myös eräänlaisella hoitovapaalla.
Huolista keskeisiä ovat tällaisessa tilanteessa talouteen liittyvät huolet. Silloin sitä oppii säästämään. Kaikki maksetaan käteisellä, luottokortteja ei käytetä mihinkään, eikä luottokorttia edes ole.
Viihdeteollisuus, mediatodellisuus ja meitä edeltävien sukupolvien mielipide sanoo, että miehen tehtävä on käydä säännöllisessä päivätyössä kodin ulkopuolella. Miehelle se onkin se kaikkein selkein vaihtoehto. Miehelle se on kuin onkin se kaikkein helpoin vaihtoehto. Ymmärrän myös sen, että naisetkin haluavat olla poissa kotoa päivisin.
Käytännön vinkkinä sieltä viidentoista vuoden takaa: Kotona ollessasi huolehdi, että partasi on ajettu joka arkipäivä mahdollisimman hyvin, käytä puhtaita kuteita, äläkä jätä parturissa käyntejä väliin.
Tulevaisuuden mies on kotirintamamies.
Olin ekan kerran kotona toisen lapsen synnyttya, esikoinen oli 2 v. Vietin kotosalla kullanmurujen kanssa vuoden ja hieno vuosi siita tulikin. Pois en vaihtaisi sita missaan nimessa! Kun arkirutiinit sai haltuun, sai paivansa suunniteltua ihan oman halunsa mukaan ja paivat taytettya mieleisilla tekemisilla. Toisinaan oltiin enemman menossa (jolloin kotityot jaivat vahemmalle) ja toisinaan sitten sotkettiin & hoidettiin kotia enemman. Sita vapautta ei palkkatyossa saa...
Paras saalis kuitenkin on suhde toiseen lapseen, joka on paljon laheisempi kuin muiden kanssa! Meilla on ihan omanlaisemme side keskenamme, vahvempi jopa kuin aidin ja lapsen valilla, ja olen ihan satavarma siita, etta tuo vuosi oli tassa mielessa ratkaiseva.
Olen itse asiassa nytkin ollut 1/2 vuotta kotona, nyt lapsilla on ikaa 3, 9 ja 11 v. Se on selvasti lasten mieleen ja minusta on kiva ohjata heita kohti yhteiskuntakelpoista elamaa (ne, jotka ovat lukeneet / kuulleet Tahkokallionsa, tunnistavat ajatusmaailman :-).
Ihan ehdottomasti hoitovapaa pitaisi tehda *pakolliseksi* miehille, sen verran kova juttu se on kun siihen kayttaa riittavasti aikaa (pari kk ei viela kesaa tee mutta puolessa vuodessa ehtii jo rutinoitua ja saada homman toiminaan kunnolla)!