pikkuvauvan suhde isään, ahdistaa
hei!
kertokaahan kokeneemmat, milloin isän ja vauvan suhde alkaa tiivistyä. Meillä on 4 vko tyttö, joka ei oikein rauhoitu isän sylissä. Tuntuu, että alussa oli paremmin ja tyttö rauhoittui esim isän rinnan päälle mutta nyt äiti on ihan ykkönen. Mua harmittaa, kun haluaisin että isällekin kehittyisi positiivinen suhde vauvaan, ja nyt isä saa vaan aika negatiivisia kokemuksia vauvasta kun se kitisee hänellä.
Haluaisin myös, että tytön voisi jättää isälle pariksi tunniksi hyvillä mielin ja mennä itse esim kaverilla käymään. Nyt käy niin, että kun jätän tytön isälle niin jonkin ajan päästä alkaa huuto jota isä sitten ei saa rauhoittumaan vaan lapsi rauhoittuu vasta kun mä tulen kotiin (ja on sitten hermostunut pitkän aikaa senkin jälkeen). Ja mitään varsinaista syytä lapsella ei siis näyttäisi kitinään olevan, vaan rauhoittuu mun läsnäolosta. Isä on kuitenkin joka päivä pitänyt lasta sylissä , vaihtanut vaippaa tms vaikka toki vähemmän kuin minä koska hän on päivät töissä.
Tyttö on muuten täysimetyksellä paitsi paniikkitilanteita varten on korvikettakin kaapissa. Mua ahdistaa tämä tilanne kun tuntuu että isä saa tytöstä vaan ikäviä kokemuksia ja mä jo etukäteen alan hermoilla miten sylittely sujuu kun annan tytön hänelle :(
Kommentit (11)
ihan itkettää kun harmittaa tämä tilanne.
Isä oli ekat 2 viikkoa kotona meidän kanssa, ja silloin isä kelpasi niin kuin minäkin. Voi olla että toi siedätys toimisi, koska kun häivyn maisemista niin tyttö on alkuun isän kanssa tyytyväinen mutta sitten ilmeisesti hermostuu kun mua ei näy. Ehkä mä joudun lykkäämään kuntosalitreenauksen aloittamista, ajattelin mennä joulukuun alusta mutta ei tää ole kiva jos tyttö sit huutaa sillä aikaa. Kitiseehän se mullakin mutta rauhoittuu yleensä.
Onko lapsi esikoisenne? Entäpä jos isä on epävarma vauvaa hoitaessaan? Vauva kyllä vaistoaa sen, vaikka isä ei sitä itse tiedostaisikaan. Miehethän monesti pelkää vauvan menevän rikki isoissa kätösissään... :) Meillä nimittäin oli alkuun sama juttu noin parin kuukauden ikään asti, ennen kuin isä alkoi luottaa taitoihinsa. Toki kannustin häntä hoitamaan vauvaa ja kerroin että vauva vaistoaa sen jos hän on epävarma tai hermostuu kun vauva itkee. Meidän vauvalla oli kyllä myös koliikki-itkuja pari kuukautiseksi asti. Isästä huomasi epävarmuuden ja hermostuneisuuden varsinkin kun vauva rupesi itkemään ja itkuhan vain yltyi kun isä ei tuntenut itse riittävänsä vauvalle vaan kiikutti sen minun syliin. Nykyään sujuu jo paremmin ja itkukin tyyntyy isänkin sylissä kun isä on saanut lisää itsevarmuutta eikä vauva ole enää niin pieni että " rikki menisi" . Ja koliikista ei ole enää tietoakaan! Tsemppiä teille, alku on varmasti aina raskasta.
T:Titi-uu ja esikoistytär pian 4kk
Minusta pitäisi vain hyväksyä se, että vauva on nyt vain riippuvainen sinusta ja sillä siisti. Mikä kiire kaverille/kuntosalille jne. ilman vauvaa? Vauva on vasta 4 viikkoa! Varmasti tarvitsee äitinsä lähelle, joten miksi itse kiirehtiä pois?
Meillä ainakin isä-lapsi-suhde oli parempi sitten, kun lapsi oli jo vanhempi. On mitä mainioin pari, vaikka ei isä varmasti vaihtanut vaippaa yhtä paljon kuin minä tai syöttänyt öisin pullosta (meilläkin oltiin täysimetyksellä).
Huudatus nyt on varmasti viimeisintä, mitä lapselleen haluaa, ja jos takuuvarmasti huutaa sillä aikaa, kun olet nauttimassa kuntosalilla, niin miksi mennä? Kiloja voi karistaa vaikka vaunulenkillä tai äiti-lapsijumpassa tms.
Onnea teille alkutaipaleelle:) Vauva kainaloon ja menoksi -isä-suhde kehittyy kyllä aikanaan.
itse alkoitin jumpassa käymisen 1xviikossa aika pian esikoisen syntymän jälkeen ja muutamat ensimmäiset kerrat isän kanssa kotona olivat suoraa huutoa, mutta päätin silti että täytyy minullakin olla edes tunti viikosta (minkä jumppa kerrallaan kestää) omaa aikaa. Syötin vauvan ennen lähtöä ja sanoin isälle että kyllä te pärjäätte. Ja luotin että he pärjäävät, vaikka isä ei olisi itseensä luottanut, olisi halunnut esim. mummon hoitamaan tyttöä. Tuntuihan se pahalta lähteä kun toinen jäi huutamaan mutta ehkäpä se kuitenkin kannatti koska nykyään tyttö jää kenen tahansa kanssa jumppani ajaksi, eikä ikävöi yhtään! Mutta jokainen lapsi on kuitenkin oma yksilönsä ja jokainen vanhempi myös, joten toisessa perheessä voi toimia eri ratkaisut kuin meillä, joten en tyrkytä ideaani!
..ja huomasin että se olit sinä, jolle eilen kirjoitin d-vitamiineista. =)
Meillä nimittäin myös tuttua tuo isän vierastaminen. Mikä on kummallista, sillä alun perin isällä oli enemmän " vauva-kokemusta" koska oli hoitanut pikkusisaruksiaan ym. kun taas minä vaihdoin elämäni ekan vaipan synnärillä kätilöiden mulkoillessa vieressä ja aiheuttaen suorituspaineita.
Kai se sitten on se äitin yhdistäminen ruokaan, sillä ekat viikot meilläkin isä/äiti oli molemmat yhtä jees. Nykyään ei öisinkään oikein tahdo rauhoittua isän kanssa..=( Ja kyse ei ole siitä että olisi tissin tarvetta vaan olen juuri imettänyt niin että pojalla napa raksuu.. Ja tänään aamulla imetin taas tyypin ihan piukeaksi ja ajattelin käydä " henkireiälläni" eli koiran kanssa aamulenkillä, ja samalla kun annoin pojan isälleen niin hirmu huuto alkoi... Hyssyttelin sitten hetken ja tissiteltiin vielä hetki, lopulta nukahti keinuunsa ja pääsin pikapikaa ulos. Koko ajan odotin puhelinsoittoa että pian kotiin... Ja olin poissa siis 20 minuuttia, ei uskoisi olevan liikaa!
Monet syyllistää että mikä kiire vauvan luota pois, mutta itse näen sen vain niin että toivoisin todella vauvan suhteen olevan positiivinen ja luottavainen molempiin vanhempiinsa, jotta ei olisi täysin äidistään riippuvainen mammanpoika 24/7. Eikä tämä tarkoita että haluisi lapsosestaan eroon vaan ihan mielenterveydellisistä syistä olisi kiva olla oma itsensä edes joskus harvoin. =) Meillä poika ei viihdy ilman mun syliä juuri puolta sekuntia ja vaikka moinen " palvonta" imartelee niin se myös välillä myös ahdistaa kun ei voi vessaan yksin mennä...
S
Kolmen vauvan kokemuksella sanoisin, että aikansa kullakin. Vauvat nyt vain ovat vauvoja; kovasti kiinni ensisijaisessa hoitajassaan, joka on usein äiti. Äidin sylissä on hyvä ja turvallinen olla. Tuoksu on tuttu ja maitokin ihan ulottuvilla. Pienen vauvan maailman tärkein ihminen on äiti, joten onko ihme, että vauva protestoi eroa äidistä. Se on vain hyväksyttävä. Isää voi ajaa sisään pikkuhiljaa: isä pitää vauvaa mahdollisiman paljon sylissä ja yrittää etsiä keinoja rauhoittaa pieni kitinä/itku, mutta jos tulee kunnon karju niin minusta on julmaa huudattaa pientä vauvaa siksi, että hän oppisi olemaan erossa äidistä. Silloin on parempi äidin astua esiin ja rauhoittaa tilanne ja sitten otetaan uusiksi. Asiaa voi ajatella myös isän kannalta: näin isä saa varmuutta toimia vauvan kanssa eikä pääse " vajoamaan epätoivoon" itkun kanssa jos ei saa yksin vauvaa rauhoittumaan. Jo se, että isä tietää, että on olemassa takaportti, on omiaan rauhoittamaan mieltä. Vauvat nimittäin vaistoavat tunnetiloja ja jos isä on epävarma, tämä tarttuu myös vauvaan.
Minä olen sitä mieltä, että vauvoja ei voi karaista sietämään eroa. Esim. vierastuskausia tulee ja menee ja ne ovat ihan normaaleja kehityskausia. Toiset vauvat vierastavat voimakkaammin kuin toiset, mutta ne sitten taas ovat luonne-eroja. Meidän neuvolan th sanoo aina, että se on fiksuuden merkki kun erottaa tutut vieraista (=vierastaa).
Isällä on paaaaaljon aikaa luoda suhde lapseensa. Lasten kanssa tulee myöhemminkin aikoja, jolloin äiti on ykkönen ja aikoja, jolloin isä on ihan kuningas.
Toki ei ole niin vakavaa jos en heti ensi kuussa pääse kuntosalille :) Ajattelin vaan etukäteen (ja vieläkin) että on hyvä että isällä ja vauvalla on heti alusta alkaen kahdenkeskistä aikaa ja mahdollisuus rakentaa heidän välistään suhdetta pienestä pitäen. Kun olen nähnyt sellaisiakin äitejä jotka eivät luota yhteistä lasta miehen hoiviin vielä paljn myöhemminkään.
Joo. tyttö on esikoinen ja isä on epävarma (niin kuin mäkin olin alussa mutta itse on jo saanut vähän varmuutta). Isä tosiaan hermostuu nopeasti kun tyttö hermostuu eikä luota siihen että hän saa sen rauhoittumaan. Olen selittänyt tätä hänelle, mutta eihän se tietty auta kun se kokemus on aina negatiivinen että tenava ei tyynny vaikka päällään seisoisi. Saattaa olla, että meillä voisi olla paras tapa tuo nyt tässä lähiaikoina että isä pitää tyttöä pieniä hetkiä kerrallaan ja mä olen läsnä jos tyttö menee hysteeriseksi.
Edelleen kommentteja otan vastaan, kiva kuulla muiden kokemuksia asiasta.
Adalat sanat suustani...
Vauva on vasta vauva ja kerkiää katsella myöhemminkin maailmaa muualta kuin äidin sylistä. Miksi nykyään pitää kaiken tapahtua heti (kyllä tämä vauva-aika menee nopeasti muutenkin). Ei pienestä tee mammanpoikaa se että haluaa olla maailman tärkeimmän ihmisen sylissä tutussa ja turvallisessa paikassa. Myöhemmin on asia varmaan toisin päin :)
Meillä isä oli kotona monta kuukautta lapsen syntymän jälkeen, otti töistä vapaata ihan tarkotuksella ja se oli aivan ihanaa, eikä vauvamme ole missään vaiheessa vierastanut isäänsä, aivan yhtä hyvin suostuu meidän molempien kanssa jäämään kahdestaan. Mutta tuo ei tietenkään ole kaikille mahdollista. Isän kannattaa nimenomaan alussa pitää paljon vauvaa sylissä että vauva tottuu isänkin tuoksuun, vaikka ei vaippaa haluisikaan vaihtaa niin sylissä voi pitää aina kun mahdollista. Ja ap:lle, suosittelen että aina kun isä jää kahdestaan vauvan kanssa, pumppaa maitoa ja lämmitä se valmiiksi että isä voi juottaa vauvalle maitoa heti kun lähdet. Maito kuitenkin yleensä rauhoittaa vauvan ja hän huomaa että vaikka äiti lähti, maidon tulo ei lakannut. Tsemppiä teille, kyllä se siitä! =)
Meille tuli samanlainen kausi vähän myöhemmin... Mieheni oli kotona 6 viikkoa (isyysloma+kesäloma) ja silloin isä kelpas välillä jopa minua paremmin :-) Sitten alkoivat työt ja yhteinen aika väheni, sitten tehtiin vielä keittiöremontti, jonka aikana mies ehti olla vielä vähemmän lapsen kanssa. No siitähän seurasi sitten vierastamiskausi... Tällöin ikää oli 3kk. Sitkeesti vaan pikkuhiljaa lisättiin taas sitä isukin sylissä oloa, nukkuikin yöllä iskän kainalossa jne. Saatiin näin lisäminuutteja yhteistä aikaa :-)
Nyt jätkä on 5 kk ja voin ihan hyvillä mielin lähteä jumppaan kun pojat jäävät kotiin :-)
Täysimetys muuten meilläkin ja tuttipullo ei kelpaa. Jos teillä juo pullosta, niin pumppaa silloin tällöin pulloon ja anna iskän syöttää.
Eli kuten muutama neuvoikin, niin pikkuhiljaa hyvä tulee. Alatte keräämään niitä yhdessäolominuutteja niin kohta iskä kelpaa taas ihan kuin ennenkin.
t. Fiikus
Meillä isi oli kotona 6vk kun esikoinen syntyi. Kun hän palasi töihin, meni vain viikko, kun vauva alkoi " vierastamaan" isäänsä. Isi oli ollut siihen asti aina läsnä ja nyt kun ei näkynytkään kuin iltaisin, hän ei viihtynyt isin sylissä yhtään. Pikkuhiljaa kuitenkin, vähän sylittelyä kerrallaan, hän taas " tottui" isäänsä. Syykin tähän kyllä selvisi myöhemmin, lapsi on ollut todella varauksellinen aina. 2v eteenpäin alkoi helpottamaan ja nyt on jo aika rohkea (ikää 3v8kk). Alkoi vierastamaan kaikkia ihmisiä 8 viikon ikäisenä, eli on vain ollut sellainen luonteeltaan ihan vauvasta asti.
Isälle se tietysti oli rankkaa kun heti kun hän otti vauvan syliin, vauva alkoi itkemään. Mutta aloitimme ihan siis alle puolesta minuutista kerrallaan, heti kun alkoi mennä naama nutturalle, otin vauvan omaan syliini. Näin hän pikkuhiljaa alkoi olla isin sylissä ja jo alle viikossa oli siellä ihan niinkuin ennenkin! Eli ei ollut pitkä " lakko" meillä. Mitään hurjaa siedätyshoitoa ei kannata välttämättä pitää, eli väkisin antaa huutaa sylissä, koska se lisää vauvan turvattomuuden tunnetta entisestään.
Yksi keino olisi, että isä antaisi esim. maitoa vauvalle pullosta, esim. pumpattua rintamaitoa tai korviketta. Se voisi antaa oman rauhansa isin sylittelyyn ja tilanteeseen totutteluun. En usko, että tuo vaihe teilläkään kauaa kestää. Oliko miehesi ensimmäiset viikot vauvan kanssa kotona? Mietin jos olisi vähän samanlainen tilanne kuin meillä oli, että kun isi palasi töihin, niin vauva alkoi vähän vierastaa!
Mutta voimia teille ja ottakaa tosiaan ihan rauhassa, se toimi ainakin meillä! Tuon sanomani siedättämisen olen oppinut lapseni kanssa vielä paremmin myöhemmin, sillä vaikka lapsi oli todella kiinni meissä, niin jos hän sitä tarvitsee, niin sitä hänelle on annettava. Kun lapsi saa katsoa maailmaa turvallisten siipien suojassa (tässä tapauksessa sinun sylistäsi missä tuntee olevansa turvassa), niin pikkuhiljaa hän on kyllä valmis menemään haistelemaan ulkomaailmaakin :)