Taaperon takertuminen rutiineihin?
2,5 tyttömme on luonteeltaan rauhallinen, iloinen ja sosiaalinen tapaus, mutta myös hyvin temperamenttinen ja itsepäinen.
tyttö on kotihoidossa ja hänellä on tarkahko päivärytmi, josta pidetään kiinni arjessa ja juhlassa. tyttö on hyvin tarkka rytmeistä ja rutiineista -isoista ja pienistä - ja tämä lienee ikäkauteen kuuluvaa. haluan myös kannustaa lasta omatoimiseksi ja sitä hän onkin: pukee ja riisuu itse, käy pesemässä kädet, pesee hampaat - aikuinen valvoo toimintoja ja auttaa tarvittaessa (hampaiden pesussa aina).
kotona ollessa arkeen muodostuu harvoin tilanteita, että olisi hirvittävä kiire .. mutta silloin kun niitä tulee, lapsella menee pasmat täysin sekaisin ja näistä perusjutuista seuraa taistelu, joka päättyy siihen, että lapsi kannetaan puolipukeissa kainalossa ja huutavana ulos. eli, jos lapsi ei saa tehdä asioita totutulla tavalla ja rauhassa ja aikuinen ei hoida tilannetta leikin varjolla tai kääntämällä huomiota muihin asioihin vaan " painostaa" lasta toimimaan nyt ja heti, seuraa raivokohtaus. tytöllä oli varsin mittava uhmakausi n puoli vuotta sitten, mutta kuvaamani käytös on tuttua ajalta ennen uhmaa ja sen jälkeen.
ongelma ei ole iso, mutta toisinaan on kärsivällisyys todella koetuksella. yritän välttää huutamista ja jäähyilyä en harrasta kasvatuskeinona (lähtötilanteissa varsinkin ei kauhean toimiva:)
Kommentit (6)
varmasti nimenomaan lähtötilanteisiin liittyy lapsilla kuvaamiasi ristiriitafiiliksiä: toisaalta esim. kyläilyjä odotetaan kovasti, mutta kun lähdön hetki koittaa, mieli muuttuukin (tai ainakin toiminta).
selitän aina, mihin olemme menossa, miksi ja kenen kanssa, joskus jo edellisenä päivänä.. ja silti usein tuttuun ja hartaasti odotettuun harrastukseen lähteminenkin saa jarrut pohjaan. mutta, ehkäpä tilanne helpottuu sitten iän myötä,
kiitos tsempistäsi:)
On totta, että vaikka kuinka pyrimme pitämään päivä- / viikkorytmit samanlaisina, aina jostakin syystä niihin tulee muutoksia. Taaperot useammin ja isommatkin muksut joskus eivät niitä oikein kestä ja siitä on sitten seurauksena esim juuri kuvatut raivari. Meillä on jonkin verran asiaan auttaneet kuvakortit ja myöhemmin tekstikortit, joilla konkretisoidaan taahtumajärjestys. Niitä käytetään myös poikani päiväkodissa. Kuvilla on voitu kuvata päivän tapahtuvat järjestyksessä tai esim vaatteiden pukemisjärjestys. Kuvia voi helposi tehdä itse piirtämällä, lehdistä leikkaamalla tai vaikka netistä printaamalla. Kuvat laitetaan seinälle /pahville järjestykseen ja esim aamuisin käydään lapsen kanssa läpi päivän tapahtumat. Näin lapsi tietää mitä tapahtuu minkin jälkeen.
meillä poika oli ihan samanlainen ja äidin hermot kireällä, kunnes tajusin että oma vika, kun en hoitanut lähdön tilannetta tarpeeksi rauhassa ja rutiinien mukaan- se ei auta että sanoo " nyt on kiire, hop hop, nyt ei tartte pestä käsiä taikka tehdä sitä tai tätä." meillä ovikellon soittaminen, rapun valon painaminen, hissin painaminen, vetoketjun ylösastivetäminen takista ja muut asiat jotka sitten veivät aikaa ja huomiota tulivat melkein liiaksi äidin hermoille, kun itselle ne tuntuu pikkuseikoilta ja tekee mieli sanoa että ei se niin väliö, mutta toiselle ne on henki ja elämä. sitten ne onneksi pikkuhiljaa haihtuivat omalla painollaan siellä 3.5 vuotiaana.
Koita vaan valmistella mahdollisemman hyvin ja pysy itse rauhallisena ja ymmärrä että ainoastaan ehkä näillä toimilla lapsi voi jotenkin hallita omaa elämäänsä ja ympäristöään, siksi ne on niin tärkeitä eikä niitä koskaan voi skipata. kaikki muu menee aina jonkun toisen komennellessa ....
Meillä jutellaan usein tulevan päivän tapahtumista illalla " nyt nukutaan yön yli, sitten aamulla sitä ja lounaan jälkeen tätä" .
Aikamääreinä siis esim. yön yli nukkuminen, ruokailujen jälkeen, kun iskä tulee kotiin, kun Pikku Kakkonen alkaa/loppuu yms. joita lapset ymmärtävät.
Sitten jos tulee joku ihan ex tempore-juttu, niin ei siinä auta muu kuin vanhemman vain toimia määrätietoisesti ja selittää samalla.
Rutiineissa ja tai niihin takertumisessa tuskin on mitään pahaa - nehän tuovat lapsen elämään turvaa. (Ja elämä on muutenkin helpompaa kun se on KAIKILLE ennustettavaa).
...tuli hyviä pointteja. Juuri nuo¿rappukuviot¿, ovikellon soittamiset ja muut kuviot toteutuvat meillä tunnontarkasti joka ikinen päivä ja ovat lähtö- ja tulotilanteiden lisäksi niitä kriittisiä hetkiä (kuten ilm aika monella muullakin). Ehkäpä olen vain toivonut jotain poppaskonstia juuri näiden useita kertoja päivässä toistuvien rutiiniketjujen ylihyppäämiseksi - joskus. Suurimman osan ajasta meillä eletään hyvin lapsentahtista elämää.
Mukavaa kevättä, äiti@73
en osaa varsinaisesti auttaa, että mikä tepsisi äidin pinnaan tai lapsen hermostumiseen, mutta yksin ette asian kanssa ole. Meillä on ollut juuri tuollainen poika ja juuri tuon ikäisenä (2.5v) meinasi minultakin käämi palaa. Lapsi kai tuossa iässä hakee erityisen kovasti niitä rutiineja, koska ne tuovat turvaa, kun alkaa pikkuhiljaa käsittää, että maailma on iso ja itse vielä niin pieni. Paitsi toisinaan on tietysti kovin suuri ja sekin kai on pieni ristiriita pienessä päässä. Meillä poika on luonteeltaan aktiivinen ja viihtyy hyvin toisten lasten kanssa, mutta toisaalta vierastaa paljon uusia tilanteita ja vieraita paikkoja ja aikuisia. Niin pitkään oli aina mukavaa, kun oltiin kotona, mutta kun lähdön aika koitti, niin silloin alkoi ja alkaa toisinaan edelleen (3.5v) melkoinen mesoaminen. Ihan kuin siltä oikeasti menisi senssit sekaisin, kun on joku aikataulu tai lähtö muualle kuin ruokakauppaan tai omalle pihalle. Minä mietin, että toiminko minä jotenkin kummasti noissa tilanteissa, mutta en oikein löytänyt syytä siitäkään. Olen varmasti toisenlainen, kun on se aikataulu tai kun ei ole 10 minuutilla niin väliä, mutta en minä mielestäni miksikään hirviöksi muuttunut pelkän lähtemisen vuoksi. Josku kyllä aloin ehkä sitä hirviötä muistuttaa, kun bussi tulee justiinsa ja poika on taas, usean pukemiskerran jälkeen, ilman rihman kiertämää keikkumassa sohvalla. Nyt kun luin viestisi huomasin, että meillähän on tilanne rauhoittunut. Joskus on vaikeaa, mutta harvemmin. Vuosi sitten tuntui joskus että hermo menee, kun aina on niin kauhean vaikea lähteä ja mikä kumma tässä oikein maksaa. Nyt luulen, että taisi olla osittain ikään liittyvää, kun on siis tilanne helpottanut.
Ei minulla siis mitään vinkkiä ole, mutta kärsivällisyyttä toivotan. Eiköhän se aikanaan helpota. Tiedän, että tämä ei juuri nyt paljon lämmitä tai ei ainakaan silloin, kun on se kiire. Sellainen vinkki tietysti, että meillä joskus tilanne hieman helpottui, kun kerroin rauhallisesti minne mennään, ketä siellä on, millaista siellä on ja miksi sinne mennään. Kerroin lähtemisestä aina hyvissä ajoin, myös ne vaikeat paikat kuten hiusten leikkuu ja lääkäri. Näitä poika pelkää. Olen ajatellut, että on parempi, että poika tietää aina minne ollaan menossa, että ei tarvitse joka kerta, kun lähdetään pelätä, että ollaan menossa jonnekin ikävään paikkaan. Tästäpä tuli mieleeni, että oletko kysynyt tytöltä, miksi ei halua lähteä. Joskus saattaa olla joku pelko syynä moiseen käytökseen. Meillä poika riehui aina ennen muskaria, mutta muskarissa leikki istten ihan tyytyväisenä. Useasti sanoi, että ei halua sinne mennä, mutta ajattelin sen olevan yleistä lähtemisen vaikeutta, jota on liikkeellä erityisesti päiväunien jälkeen. Sitten selvisi, että pelkää yhden lapsen isää, niin paljon, että ei halua lähteä koko paikkaan vaikka siellä muutoin onkin kivaa.
Tulipa taas löpinä, mutta tsemppiä siis