Tunne vai järki?

omalla kohdalla huvittavinta/järkyttävintä on että kuopus on vasta 5kk. En ollu muitanukaan miten ihania vauvat on...edellisestä vauvasta kun on jo 4v. (esikoinen 6v)



Itse mietin samaa: että loppuuko tämä haluaminen ikinä, kun itsekin olin ihana varma että tän raskauden/synnytyksen kun kestän niin se on siinä ja tuubat tukkoon! Eli sen puolesta en voi kommentoida, mutta muutamalla ystävällä on kyllä tullut stoppi, siis ajatus ettei enää ja yksi sanoikin että hänellä on sisällä sellanen varmuus asiasta, ei enää, että jos hiukkaakaan ajatteluttaa niin ei kannata streilisaatiota tehdä (oli siis puhetta hänen tulevasta operaatiostaan)



Toivottavasti joku viisaampikin vastaa



Minjuska

Täällä myös yksi ikuinen vauvakuumeilija. Meillä on viisi ihanaa lasta ja muiden kysyessä että onko lapsiluku täynnä, vastaan, että vielä minä toivoisin ainakin yhtä.



Tosin mies on nyt sitä mieltä että lapsiluku on täynnä. Tällä hetkellä nautimme puolivuotiaasta söpöläisestämme mutta täytyy myöntää että salaa haaveilen mahdollisesta kuudennesta vauvelista. Kyllä mieskin on sitten kovasti näistä lapsukaisista tykännyt. Itse asiassa neljännen lapsen syntymän jälkeen hän totesi jossain vaiheessa, että vieläkö meille tulee tälläinen pieni nyytti.



Luulin itsekin tällä kertaa, että josko nyt tulis tunne siitä että näin on hyvä, mutta ikuisesti taitaa olla tunne yhdestä vielä...



Ihaniahan nuo pienet pallerot ovat. Minä olen ollut kotona lähes 11 vuotta ja nauttinut jokaisesta päivästä lasteni kanssa.



Tälläisiä mietteitä minulla...



Hyvää jatkoa teille



toivoopi myry kera viiden kullanmurun

ja vauva 11 kk. Kuumetta olen potenut jo viime kesästä lähtien jolloin kuopus oli vasta 5 kk ja uusi kuume iski kun tuttava ilmoitti että heille tulee vauva. Vauvakuume tulee aina välillä siis ja sitten se taas hautautuu kun oomme valvoneet vauvan kanssa paljon. Veiläkään ei ole kovin hyvä nukkuja ja eräänäkin yönä huusi 5 tuntia putkeen. Lääkärin tutkimusten jälkeen kertoi sen olevan vain eroahdistusta..Noh taas vauvakuume lähti niillä yöhuudoilla ; )

Itse asiaan..kaikki lapsemme ovat saaneet alkunsa lähinnä tunteiden pohjalta, että on vaan tuntunut siltä että nyt olis hyvä aika pienokaiselle. Nyt ensimmäistä kertaa yritän ajatella " järjellä" (ei muuten ole oikea sana koska kyllä aikasempiakin vauvoja on mietitty ennenkun on ryhdytty tuumasta toimeen ja punnittu asiaa monesta näkökulmasta eli ensinnäkin ajattelen nyt (tämä siis oma mielipiteeni ja perusteluni meidän perhetilanteelle, tämä ei täsmää tietenkään muiden kanssa samaan tilanteeseen välttämättä) että jos tekisimme tähän samaan syssyyn vielä yhden lapsen niin jaksanko ja onko minulla riittävästi aikaa heille kaikille antaa ja pystynkö olemaan läsnä lapsilleni joka nytkin jo välillä tiukkaa. Lisäksi esikoinen on alkanut harrastamaan jo ja harrastusten määrät senkun lisääntyy kun kaikki aloittavat vaikkakin vaan yhden harrastuksen kerrallaan. Miten ehtisin kuskata heitä ja pitäisinkö aina muutkin perheemme lapset mukana toistensa harrastuksissa kun ei heitä voi vielä moneen vuoteen itsekseen kotia jättää. Mieheni tekee vuorotyötä eikä näin ollen ole aina auttamassa mua kaikkien kuskailussa. nytkin saa jo organisoida arkea että missä välissä teen sen ja sen asian kun silloin ja silloin pitää olla siellä täällä ja tuolla. Lisäksi autoa tarvisi vaihtaa ja talommekin jäisi hyvin pian pieneksi jos vielä lisää lapsia tulisi. Toki eihän kaikilla omaa huonetta tarvi olla. Tälläiset asiat olen itselleni perustellut että miksi meille ei juuri nyt tulee lisää lapsia. Haaveenani on vielä joskus edes yksi pienokainen vaikka iltatähti sitten kun muut lapset ovat jo itsenäisempiä ja koululaisia ja pystyvät jo itsekin kulkemaan harrastusten välisiä matkoja. Näin saisin itsekin enemmän nauttia vauvan kanssa olemisesta jne. nyt kun tän kuopuksen kanssa ei hirveesti ehtinyt nauttia kun isommat olivat vielä niin " passattavia" . Siis vauva kuume riivaa, mutta nyt ei ole meidän vauvan aika. Joku mulle joskus sanoi että vauvakuume riivaa smelkein sinne asti kuin hedelmöittyminen ja iän puolesta on mahdollista. Eli tuonne apaut 40+ ikään. Tokihan senkin jälkeen voi lapsia vielä saada mutta monet vetoavat tuossa iässä jo riskeihin ym.

Kaverillani joka 30 vuotias on 2 tyttöä. 6 v ja 4 v ja hänelleä ei ole tippaakaan vauvakuume, joten meitä ihmisiä on kovasti erilaisia.

Tälläisiä mietteitä siis minulta. Jokainen tekee niinkuin haluamakseen näkee ja minusta suurperhe olisi ihana saada mutta meillä se kaatuisi omaan jaksamiseen ja viitsimiseen jne.

Meillä vasta puolivuotias esikoinen ja olen aina ajatellu että ainakin kaks ellei sit intoonnu ja saa kolmannenki mutta nyt sit se kysymys joka askarruttaa. Onko kenelläkään teistä ollu ensimmäisenne syntymän jälkeen ollu pitkään sellaista oloa et ei sittenkään halua lisää lapsia mut jossain vaihees ootte ruvennu seuraavaa haluamaan? Itselleni on tällänen fiilis tullu et ei enempää kun on jotenki puhki pienen rakkaan hoitamisesta(pois en koskaan halua antaa enkä kadu hänen saantiaan) mut kuitenki pitäs sisko/veli tehä jossain vaihees. Meneekö tälläinen olo ohi(onko teillä ollut) ja puree kunnon uusi vauvakuume?

Vähän sekavasti kysytty mut kiitos jos ymmärsitte ja jaksatte vastata :)