Mitä olisit toivonut neuvolan vauvanhoitovalmennukselta?

Oli sellainen psykologikerta, jolloin katsottiin typerää filmiä, joka kertoi vauva-arjesta. Siinä hoettiin: " Äiti on vähän väsynyt" -tyyliin, eikä se psyko ollut sen fiksumpi.



Asioita, joita meillä ei ollenkaan käsitelty:

-imetys (olisiko aika tärkeä!!!)

-pienen vauvan " sairaudet" - nenän tukkoisuus, ripuli, kuume jne.

-mitään hoitojuttuja, esim. kylvetys/lappupesut, vaipanvaihto, navan puhdistus

-miesten juttuja eli mitä kaikkea mies VOI tehdä, jos ja vaikka äiti imettääkin

-tutti ja tuttipulloasioita

-korvikeasioita

-kapalointia

-kantoliinan perusteita

-kestovaippa-asioita



Jotkut voivat olla sitä mieltä, että nuo kaksi viimeistä ei kuuluisi valmennukseen, mutta minusta ne on jo nykypäivänä niin yleisiä ja kiinnostusta löytyy ja taitaa siellä pakkauksessakin se kestovaippa olla, että harmi olisi, jos jäisi käyttämättä. Lisäksi molempiin on hyvä ainakin tutustua ennen vauvan syntymää. Syntymän jälkeen on muutakin tekemistä.

Hei!



Minä olisin ehkä kaivannut tietoa siitä, että jo aivan pienet vauvat ovat hyvin erilaisia eli että toisia imetetään koko ajan ja toisia muutaman tunnin välein ja että jotkut vauvat oikeasti nukkuvat n. 15 minuutin päiväunia eivätkä 4 tuntia putkeen. Stressasin itse asiasta todella paljon kunnes neuvolantäti ' armahti' minut ja sanoi, että toiset vauvat ei vaan nuku pitkiä päikkäreitä.



Imetysneuvonnassa olisin kaivannut konkretiaa. esim. ihan sen kertomista, että alkuun voidaan olla koko ajan rinta suussa, mutta että kun lapsi tulee isommaksi imetyssessiot lyhenevät ja välit harventuvat. Siis ihan totta - minä en oikein huuruissani tätä edes tajunnut!!! ;)



krepu

Erityisesti imetyksestä ja vauvojen rytmeistä, erilaisuudesta. Että alussa syövät jatkuvasti, koko aika imetystä.

Ja että vauvat ei nuku aina.

Ja koliikista, muista vatsavaivoista, että mitä ne tarkoittaa, ja mitä sitten tehdään, jos vauva on koliikkinen. Aina vaan kerrottiin mitä se vauvanhoito on, ja sitten mainittiin, että sitten on eri juttu ja rankempaa jos vauva on koliikkinen ja kaikki huokaili, kun oma ei olisi... ja koskaan ei mainittu mitä sitten tehdään, jos vauva on...



Kantoliinoista, ja repuista voisi puhua. Koko vauvavuoden ajalta kehitysvaiheita vaikka voisi käydä läpi. Sairaalassa kyllä opetettiin vauvakohtaisesti kylvetys ja muut hoitotoimenpiteet sitten, niitä en niin kaivannutkaan sitten.



Ja sitä isän osallistumista, ja parisuhteen hoitamistavoista ja omasta ajasta. Vauvan sitovuudesta.



Lantionpohjajumpasta ja liikunnasta, miten milloin ja miksi.

Ja kaiken kruunuksi, siitä, miten imetys voi sattua alussa, ja miten paikat on TOSI arkana joillakin, ja että se parantuminen voi tosissaan kestää kauan. Siitä, miten repeämistä parantuu, siitä ei puhuttu laisinkaan. Samaten baby bluesista voisi puhua ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, kun on niin yleistä sentään, ettei tule yllätyksenä.



Kovasti tuntuu kyllä siltäkin, että monet esikoisen odottajat sanoo, että mustamaalataan, jos aletaan puhua niistä ikävistä asioista, mutta minusta niistä PITÄÄ puhua.

mullakin kuin edellisillä. Olen myös miettinyt, että



- ISÄN roolia ja v a s t u u t a pitäisi korostaa enemmän. Meillä ainakin puhuttiin lähinnä siitä, kuinka se isä parka saattaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi äidin ja vauvan symbioosin vuoksi, ja että äidin pitäisi muistaa huomioida välillä isääkin. Tietysti näinkin, MUTTA aika monta tarinaa olen kuullut (ja myös omakohtaisesti kokenut), jossa isällä ei ole hajuakaan siitä, miten tärkeää hänen olisi olla aktiivisesti mukana vauvanhoidossa ja erityisesti hoitaa äitiä! Eli isille paljon terveisiä!



- Tosiaan tuo että vauvat ovat tosi erilaisia keskenään, ja tässä ajattelen erityisesti temperamenttiasiaa eli sitä, miten synnynnäisesti " helppoja" tai " vaativia" tai kaikkea siltä väliltä jo vauvat ovat. Tämä tieto voisi auttaa erityisesti vaativien vauvojen vanhempia, jotka muuten saattavat syyttä suotta tuntea itsensä jotenkin kehnoiksi vanhemmiksi (jos vauva ei nuku, jos ei syö, jos on tyytymätön jne..)



- Omalla lapsellamme on ollut paljon uniongelmia, joten lapsen unesta olisi ollut hyvä saada enemmän tietoa.



- Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta olisi hyvä myös saada tietoa, koska etukäteen ei voi tietää osuuko se omalle kohdalle. Olisi varmaan hyvä kuulla, että masennus on aika yleistä, saattaa johtua " yksinkertaisesti" hormonitoiminnan muuttumisesta synnytyksen jälkeen ja että sitä kannattaa ja pitää alkaa hoitaa mahdollisimman pian, pelkäämättä ja häpeämättä.



- Monet asiat eivät tosin (muistaakseni) ehkä tunnu ajankohtaisilta vielä silloin, kun vauva ei ole syntyntyt. Olisikin tärkeää, että vanhemmille jäisi sellainen tunne, että apua ja neuvoja on saatavilla sitten, kun ongelmia tulee oikeasti vastaan.



t. Ompunäiti

perusvauvanhoitojuttuja kuten kylvetystä, navan hoitoa ei ole tarpeen treenailla odotusaikana.

Itse koin aika vitsikkäänä nuo synnytysvalmennuksen asiat.



Sen sijaan lapsen sairauksista, erilaisista rytmeistä ja henkisestä jaksamisestakin olisin toivonnut juttua. Imetykseen liittyvistä asioista olisin mielelläni myös kuullut enkä oppinut kaikkea kantapään kautta, mutta ehkä en odotusaikana olisi kuitenkaan kaikkea sisäistänyt.



Elämäntapavalintoja ei mielestäni missään nimessä pitäisi tyrkyttää valmennuksessa.

Vaikka itse käytin lapsellani kestovaippoja ja kannoin häntä liinassa ei mielestäni ole tarpeen neuvoa tätä valmennuksessa. Perheet ovat niin erilaisia.

Olisiko mitenkään mahdollista järjestää valmennuksia myös synnytyksen jälkeen? Tietenkin tuolloin jo vauvatkin olisi mukana, mutta ehkä se voisi onnistua kuitenkin (osa kääröistä voisi olla isin/äidin sylissä, nukkua kaukalossa tms). Tullloin ihmeteltävää/keskustelua varmasti riittäisi ja toisten vanhempien vertaistuki olisi korvaamatonta!

Fui:

perusvauvanhoitojuttuja kuten kylvetystä, navan hoitoa ei ole tarpeen treenailla odotusaikana.

Itse koin aika vitsikkäänä nuo synnytysvalmennuksen asiat.

Minullekin nuo olivat itsestäänselviä, mutta mies olisi halunut noita tietää etukäteen. Sairaalassa oli niin kiire, ettei kukaan ehtinyt näyttämään hänelle niitä siellä, joten minähän ne sitten " opetin" . Joo, ei ollut iso vaiva, mutta itse sanoi, että jotakin olisi halunnut tietää, että olisi ollut valmiimpi.

Elämäntapavalintoja ei mielestäni missään nimessä pitäisi tyrkyttää valmennuksessa.

Vaikka itse käytin lapsellani kestovaippoja ja kannoin häntä liinassa ei mielestäni ole tarpeen neuvoa tätä valmennuksessa. Perheet ovat niin erilaisia.

Onko vaunut tai rattaat myös elämäntapavalinta? Viihtyvätkö kaikki vauvat niissä - EI! Liina voi siis oikeasti olla tärkeä! Meillä ainakin sivuttiin keskusteluissa vaunuasiaa, miksei voisi samalla puhua liinoista. Ja puhuminen ei ole tyrkyttämistä. Sama vaipoista. Niistäkin puhuttiin hyvin yleisellä tasolla, mutta puhuttiin kuitenkin.

Ja minusta nuo kumpikin on jo niin " normaaleja" asioita, ei mitään pienen marginaalin juttuja. En ymmärrä, miksi niistä pitää olla hys-hys ja harrastaa jossain pimeässä komerossa yksikseen, eikä vahingossakaan mainita kenellekään toiselle, ettei sille toiselle tulisi ahdistunut mieli! Ja anteeksi tämä purkaus. EI ole kenellekään suunnattu, mutta tuli vaan kuppi täyteen (aikas monta kertaa saanut " silotella" ).

Erilaisista rytmeistä



-Kaikki vauvat eivät nuku koko aikaa ja jotkut vauvat voivat nukkua tosi vähän



-Vauvat eivät yleensä nukahda itsestään, vaan niitä pitää nukuttaa. Valmennuksessa voisi esitellä erilaisia keinoja, joilla vauvan saisi nukkumaan. Että olisi jonkinlainen toimintamalli sitten kun kullannuppu vaan valvoo ja valvoo, vaikka selvästi on väsynyt.



-Aina puhutaan, että rytmi on tosi tärkeä vauvoille ja lapsille. Esikoistaan odottavalle tuo rytmi voi kuitenkin olla aika abstrakti asia. " Keskivertovauvan" esimerkkirytmi voisi hiukan konkretisoida asiaa. Esim. Herää, syö puoli tuntia, vaippa vaihdetaan, on sylissä/makailee lattialla tms. X min., syö taas ja nukahtaa (ja tätä sitten toistetaan koko päivä ja yöllä jätetään vaipanvaihdot ja seurustelut pois).



-Neuvoja myös siitä, kuinka päivän ja yön ero opetetaan vauvalle.





Imetyksestä



-On normaalia, että jotkut vauvat imevät tunteja kerrallaan.



-Vauva voi imeä, vaikka maitoa ei tulisikaan. Jos vauva oikeasti juo, kuuluu nielemisen ääni (tämä tuntuu näin jälkeenpäin itsestään selvältä, mutta eipä se vaan silloin esikoisen kanssa sitä ollut).



-Kaikki itku ei välttämättä ole nälkäitkua. Valmennuksessa voisi kertoa, millaista on nälkäitku ja mitä muita nälän merkkejä on. Sama juttu kipuitkusta (mistä tunnistaa esim. vatsakivut) ja väsymysitkusta.

Nämäkin ovat toki asioita, jotka ennemmin tai myöhemmin omasta vauvastaan oppii huomaamaan, mutta ehkä teoriatiedon avustuksella ennemmin.

Eli vaikka synnytät terveen lapsen, on vielä monta juttua, jotka voivat viedä pienen vauvan lastenosastolle (keltaisuus, sokeriarvot, tulehdus). Itselleni oli shokki kun sain terveen 10 pisteen vauvan ja sitten samana päivänä kätilö totesi, että tämä ei syö tarpeeksi ja sitten vauvani jo vietiin lasteosastolle. Ei olekaan itsestäänselvää että äiti ja lapsi saavat olla yhdessä vaikka mitään vakavaa sairautta ei olisikaan.



Toisten mielestä tällaisilla ikävillä asioilla ei saa pelotella, mutta mielestäni niistä olisi hyvä puhua valmennuksessa.

Siis kaikki mitä itsekkin olisin kaivannut...Eniten jäin kaipaamaan jonkun jo mainitsemaakin tapaamista, edes yhden kerran, vauvan syntymän jälkeen. Ensisynnyttäjälle kaikki se etukäteisjuttu on kumminkin niin abstraktia, että ei niistä oikein saa kiinni, ennekuin se vauveli todella on siinä. Ja sitten sitä kysyttävää kyllä riittää!!! Jotkut neuvolat sellaista kyllä järjestävätkin, kuulemma, on varmaan myös henkilökuntaresurssikysymys.

Vielä yksi juttu tuli mieleeni, eli valmistautuminen myös siihen, että kaikki ei ehkä menekkään niinkuin suunniteltua oli, nimimerkki ei edes mieleeni tullut äkillinen perätila, sektio jne.

hassua että asia juuri nyt putkahti keskustelupalstalla eteen.



Omasta esikoisen synnytyksestä on jo 3 vuotta, mutta edelleen on elävästi muistissa se mitä todellakin jäi kaipaamaan. Yritin valmennuksessa kysellä sektiosta jne, mutta näihin asioihin suhtauduttiin: " se sitten vaan menee niin" . Valmistauduin synnytykseen juuri niinkuin valmennuksissa puhuttiin, mutta kappas: tulikin eteen yllätysperätila, sektio (jota olin pelännyt ennakkoon eniten) lapsen lonkkaluksaatio, maidon nousun puuttuminen, ummetus ja sitä kautta suoliston tukkeuma, lapsivuodekuume ja masennus. Eli kaikki ne mistä ei etukäteen joko mainittu sanaakaan tai vaiettiin kuoliaaksi. Oli suoraan sanoen aika alien-olo äitinä, kun mikään asia ei mennyt valmennusoppien mukaan ja tunsin itseni TODELLA epäonnistuneeksi. Imetykseksestäkin luin etukäteen todella paljon, mutta ei se vaan aina ole tahdon asia miten asiat kulkevat, se todella opittiin :)



No onneksi äidin ja tyttären henkiset ja fyysiset vammat sittemmin korjaantuivat ja uudesta synnytyksestä haaveillaan. Toivoisin että valmennuksessa kerrottaisi juuri siitä, että asioita ei voi hallita vaan KAIKKI on mahdollista ja sitä kautta normaalia.

Minulle olisi ollut hyödyllistä saada tietää etukäteen, että supistukset voivat kestää kolme vuorokautta aina välillä heiketen ja maidon tulo voi kestää enemmän kuin 3 päivää. Mulle jäi kuva, että synntys etenee aina samalla tavalla pisteestä a pisteeseen b ja olin tosi ihmeissäni, kun supistelikin vuorokausitolkulla (niin ettei voinut nukkua kuin pieniä pätkiä). Vasta synnärille soitellessani minulle alkoi valua tietoa, että on aika tavallistakin tuollainen hidas alku (sille oli joku nimityskin).



Ja mielestäni valmennuksissa olisi pitänyt esitellä kantoliinat ja kestovaipat perusteellisesti. Myöhemmin on liian vaikea saada niistä selville tietoa, kun joka paikasta tuppaa liberoa, pampersia ja baby björniä. Kun äitiyspakkauksessakin on jo kestovaippoja ja moni " vaativan" vauvan vanhempi on saanut apua kantoliinasta, ei näitä erinomaisia keksintöjä (myös rahaa säästävässä mielessä - puhumattakaan ekologisuudesta!) pitäisi odottajilta pimittää. Oma kestoiluni (kahteen otteeseen!) kaatui siihen, että en saanut mistään opastusta ja neuvolassa suhtauduttiin niihin kielteisesti. Kantoliinaa minulla ei ole ikinä ollut enkä edes tietäisi miten se sidotaan, vaikka minulla on ollut jo kaksi vauvaa..

Tärkeimpiä puutteita oli lapsen hoidossa ja tämän tarpeiden tulkitsemisessa.



Lapsen hoito kuitattiin valmennuksessa vain lauseella " minun piti puhua vauvan hoidosta, mutta kyllä te sen käytännössä sitten opitte" . Minulla oli kuitenkin komplikaatioita synnytyksen jälkeen, jolloin en sairaalassa oikein voinut opetella ja aloitinkin hoitamisen kunnolla vasta pari viikkoa kotiutumisen jälkeen (mies ja äitini hoitivat siihen asti, minä lähinnä imetin). Tässä vaiheessa olin todella epävarma vähän aikaa, ja en esim. vieläkään tiedä, kuinka vauva " oikeaoppisesti" kylvetetään.



Toinen oli vauvan tarpeiden tulkitseminen. Meidän vauva oli pienenä hyvin itkuinen, ja vatsavaivat opin aika pian tuntemaan (mutta kyllä niitäkin ihmeteltiin päivä tai pari, kun aikaisemmin ei sellaisia oireita ollut). Sen sijaan vauvan väsymyksen tulkitsemisessa minulla meni oikeasti monta viikkoa. Meillä lapsi ei tosiaankaan nukahtanut itsekseen vaan vaati nukuttamista, ja neuvolasta vaan kuitattiin, että " ai nukkuu liian vähän - no, ei sitä voi kirveelläkään nukuttaa" . Kun vauvaa alettiin nukuttaa liinassa, vaunuissa tms. ja tämä alkoi nukkua riittävän paljon päikkäreitä, itkuisuuskin väheni.

Adoptioneuvonnassa käytiin kyllä läpi obskuureita asioita kuten " miten olette ajatelleet puhua lapselle hänen biovanhemmistaan" ja " miten tuette lapsenne kulttuurista identiteettiä" , mutta pois jäivät aiheet kuten " miten vaihdat vaipan löysänä makaavalle 1-vuotiaalle jonka olet juuri tavannut" ja " kuinka usein lapsi tarvitsee ruokaa" . Ja neuvolassahan ei siis mitään järkevää puhuttu; vänkäsimme itsemme tutustumiskäynnille, jossa neuvolantäti antoi ikäkausiesitteitä (biolapsista) ja silminnähden ihmetteli, mitä me siellä oikein tehtiin.