Tekevälle sattuu, AUTS!-muksujen vanhempien kokemuksia kaivataan
En oikein tiedä miten otsikon muotoilisi mutta mulla alkaa olla ongelmia toisen pojan kanssa.
Hepun luonne on niiiin päinvastainen kuin itselläni, että en ymmärrä yhtään välillä missä mennään saati mitä pitäisi tehdä.
Poika siis on sellanen kaahoilija, että on niin hälläväliä asenne ja vauhti päällä, että tyyppi valehtelematta kaatuilee pölyhiukkasiin tai jalkoihinsa tavallisenkin päivän aikana varmaan viitisen kertaa, juoksentelee päin seiniä kun kattelee muualle jne. Puhumattakaan sit kaikki kiipeilyt ja pyöräilyt päälle. Sille on ihan hupia vaan hypätä esimerkiksi nojatuolista paljaalle lattialle suoraan polvilleen ja hihitellä vaan päälle. Kaikkeen vaan päälle uhuh hups, ylös ja taas menoks! On alkanut hirvittää, että tolla asenteella pääsee hengestään ennen aikuisikää.
Tietty yritän kieltää mutta eihän se auta ja fyysisesti olen vaan auttamattomasti liian hidas ehtiäkseni estämään. Plus nyt vielä ikäkausi (pian 2,5 v) ja armas uhma on pistänyt heppuun vielä lisäbuustia...
Tyyppi ei välitä, miten itse kolhiutuu, mutta olen huomannut, että kaikki lähelläolijat sitten kärsivätkin. Velipoikansa ja minä ei tajuta mennä samaa tahtia niin esim. eilisen saldona veljensä sai täysillä teräslapion terästä otsaan ja minä iltasadun luvun yhteydessä potkun naamaan niin että itku tuli. Hyvä ettei silmä mustana. Jos olisikin agressiivisuutta niin sitä ymmärtäisin mutta hän vaan heiluu ja temmeltää tavallisen hyväntuulisena ja siinä sivussa satuttaa itseään ja muita. Että sitten tekevälle vaan sattuu.
Kysymys siis taitaa kuulua, että millä ihmeella opetan lapsen varovaisemmaksi, kun luonteensa on ihan jotain muuta?
Kommentit (3)
Nyt kun ikää on 4 vuotta, on onneksi hieman rauhoittunut, eikä ole ihan jatkuvasti mustelmilla, vaikka liikkeessä onkin edelleen kaiken aikaa. Toivottavasti kouluikään mennessä oppii istumaan vähän aikaa paikoillaan.
Suosittelen liikunnallisia harrastuksia, joihin voi kanavoida energiaa. Tuonikäisille järjestetään jo erilaisia temppujumppia. Sitten vähän isompana esim. uinti voi olla hyvä (omaa tyttöäni en alle 3-vuotiaana uskaltanut viedä uimahalliin tuon kaahotuksen takia). Ja sittenhän on erilaisia urheilukouluja jo aika nuorille lapsille.
Täytyy myöntää että rauhallisena ihmisenä koen itsekin tyttöni välillä vähän rasittavaksi, kun aina pitää olla kauhea vauhti päällä.
Mutta meillä on sellainen kylmägeelipussi aina jääkaapissa, niin voi sitten painella tällin saaneita kohtia. Ja pakastevihannespussit on kanssa hyviä mustan silmän estäjiä...
Mutta siis iän kanssa on lapsi rauhoittunut hieman. Toivottavasti teilläkin.
leekolasse:
Kysymys siis taitaa kuulua, että millä ihmeella opetan lapsen varovaisemmaksi, kun luonteensa on ihan jotain muuta?
Täytyykö tästä ymmärtää, että muilla on vain rauhallisia lapsia eikä viestejä tule siksi, vai että kaikki lapset ovat riehujia, se on niin itsestäänselvyys että kyselen tyhmiä :-)
Kuten pistin, meillä on yksi kumpaakin sorttia (ja yksi siltä väliltä) ja koska kuulun itse ja sukuni noihin rauhallisiin niin tuota toista puolta en oikein ymmärrä.
Vai enkö tehnyt tarpeeksi selviä kysymyksiä? Ongelma kun on siinä etten oikein tiedä miten asiaa esittää, jotta siihen voisi simppelisti vastata. Ehkä kaipasin vain vertaistukea.
Mulle tuli jatkokysymys mieleen tässä välillä: Tuollainen vilperi lapsonen, millaisiin harrastuksiin tuota ihmetarmoa voisi kanavoida? Kun hälle ei varmasti maistuisi kanteleen näpyttely tai pitsinnypläys. Ainoa minkä minä keksin kun tuolla lailla esiintymishaluisesti temppuilee, on pellehypyt. Olisi vaan perin edesvastuutonta tuupata uimataidotonta kaksivuotiasta vielä hyppytorniin...