Töihinpaluu ahdistaa!!

Itse palasin töihin pari kuukautta sitten, tytön ollessa 1v 2kk. Odotin kauhulla että miten kaikki lähtee menemään. Tyttö on erittäin ruoka-aine allerginen ja mahakipujen vuoksi levoton nukkuja. Vielä pari viikkoa ennen töiden aloittamista mietin, että voi kun saisin vielä kuukauden olla kotona, jos tytön allergiat sitten olisi paremmalla mallilla. Varaa ei ollut enää olla kotona, ja töihin paluu oli pakko tehdä.

Mietin miten tyttö pärjää hoidossa, kun on aina ollut niin kovasti minun perään muutenkin, ja sen takia että on ollut todella kipeä (suolisto oireinen ruoka-aine allergikko). Mietin mitä ruokaa hoitotäti voi tytölle antaa, kun itsekkään en välillä tiennyt että mikä hänelle sopii.

Pelkäsin että tyttö reppana itkee päivät pitkät hoidossa, ei saa nukuttua päikkäreitä ilman äitiä, ei syö jne.

Halusin todellakin olla vielä kotona, vaikka toisaalta kotona oleminen oli erittäin raskasta ikuisen streessamisen takia kun tyttö on kipeä, ei kasva, eikä nuku.

Lopulta tuli se päivä kun työt piti aloittaa. Hoidossa olemista ehdittiin harjoitella muutamana päivänä ennenkuin aloitin työt. Ensimmäisen viikon tein lyhempää päivää. Onneksi työnantaja suostui tähän.

Ekalla kerralla kun jätin tytön hoitoon, itkimme molemmat.

Kuitenkin, jo muutaman päivän päästä, huomasin että hoidossa oleminen sujui vallan mainiosti. Vein joka päivä tytön ruuan hoitotätille, koska en voinut pariin viikkoon sanoa että mikä ruoka milloinkin kävi. Suuri stressi ruoasta häipyi siinä. Muutaman päivän päästä myös päiväunille nukahtaminen alkoi onnistumaan. Ja huomasin töissä etten murehtinut enkä miettinyt miten tyttö pärjää. Tiesin että kaikki on hyvin. Parissa viikossa tiesin että olin tehnyt oikean päätöksen, itsenikin takia. Töissä ollessa minun ei tarvitse joka hetki miettiä ja murehtia tytön allergioita, vaan saan hetkeksi jotain muuta ajateltavaa. Olin jo todella stressaantunut kotona, mutta huomasin sen vasta kun palasin töihin.

Meni noin kuukauden päivät, ja sen jälkeen tyttö ei enää itkenyt kun jätin hänet hoitoon. Hän vain nauraa ja vilkuttaa iloisesti kun lähden.

Toki suuri merkitys on sillä että hoitotäti on aivan ihana persoona! Lisäksi kun seurana tytöllä on 3 muuta samanikäistä tyttöä, viihtyvät he loistavasti keskenään.

Ainoa huono puoli tässä kaikessa on se, että tyttö on edelleen levoton nukkuja, ja omat yöunet on vähissä kun heräillään 1-4 kertaa yössä.



En tiedä saako tästä kirjoituksesta mitään tolkkua, mutta halusin kertoa, että vaikka se töihin paluu kauhistuttaa ja stressaa voi se onnistua hyvin ja jossain tapauksissa jopa auttaa äidin hyvinvointia.

Sama täällä. Minulla kohta 3 ja 5 vuotiaat lapset, eli olen palaamassa töihin lähes viiden vuoden kotona olon jälkeen ja tiedän, että meillä rahalle on kyllä käyttöä. Ahdistusta pahentaa se, etten missään välissä ole halunnut palata vanhaan työhöni. Kunnallisesta hoitopaikasta saan kuulemma tiedon vasta noin kuukautta ennen tarvetta.

Pakko vaan luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Tsempiä!



Plena

ja ahdistaa niin etten ole nukkunut varmaan viikkokausiin... huoh. Lapset on 1 v 6 kk ja 4 v. Rahasta alkaa tulla puute (säästöt on käytetty hoitovapaalla), ja on jopa tärkeämpi syykin joka pakottaa töihin. Projektiluonteinen työni nimittäin loppuu kokonaan, jos en juuri nyt palaa. Lisäksi täytyy myöntää, että sen verran olen itsekäs, että pelkään tippuvani vallan työelämän kelkasta, jos en pikkuhiljaa ala palata töihin. Tällä alalla kun katsotaan lähes poikkeuksetta työhistoriaa eikä papereita.



Hoitopaikka on toivottavasti ihan hyvä, mutta todella huonon matkan päässä eikä edes sen muotoinen, jota lapsillemme toivoimme. Kuopus on aivan äidin poika ja esikoinen protestoi hoitoon lähtöä. Kaikki tuntuu olevan päin p--settä.



Että siis ahdistaako? Kyllä. Auttakee joku. =)



PS. Tiedän, sen pitäisi helpottaa kaikilla, niin se helpotti silloinkin kun esikoisen jälkeen ehdin olla vuoden töissä. Tällä hetkellä kuitenkin tekee mieli vain napata lapset kainaloon ja piiloutua talveksi jonnekin lehtikasaan syvälle...

Mä menin tekee keikkatyötä (piti tienata reissurahaa) kun neiti oli 10kk. Sitä ennen töihin meno ei kiinnostanu TODELLAKAAN ja en olis halunnu mennä, mutta reissuun pääsemisen takii oli pakko saada rahaa. Noh... Kun sit menin tekee vuoroja, ni se olikin tosi kivaa ja mukavaa vaihtelua kotiäitinä olemiselle. Tein siis ensin muutamia vuoroja ja sit yhen viikon putkeen... Ja baitövei... Ei edes päästy reissuun.



Nyt sitten odotan toista ja oli tarkotus olla tää väli kotona, mutta mulle tarjottiin tosi hyvää työpaikkaa tähän väliajalle. Vaikka en ollu mitään semmosta suunnitellu, ni päätin sen työn ottaa ja oon tykänny ihan hirveesti. Vaikka välillä onki ollu tosi rankkaa ja oon ollu väsyksissä (työ on henkisesti kuormittavaa).



Neiti on ollu perhepäivähoitajalla ja niin ku etukäteen aattelinki - on pärjänny hienosti.



Meillä siis aika positiivinen kokemus, vaikka etukäteen ekaa kertaa töihin mennessä ajatukset ihan päin vastaiset.



Mä antaisin semmosen neuvon, että jos töihin syystä tai toisesta " pitää" mennä, ni koittaa olla stressaamatta etukäteen kun voihan se olla että meneekin ihan hyvin. Ja sit kun elää sitä uutta elämänvaihetta, ni miettii siinä sitten, että miltä se tuntuu ja onko se sitä mitä haluaa. Jos joku mättää, ni koittaa sit tehdä parhaansa sen asian muuttamiseksi (esim. ala/työpaikanvaihto, hoitopaikan vaihto...).



Ei muuta, ku avoimin mielin uutta kohti... ja tsemppiä ja positiivista asennetta mukaan! :)



burde

Eli ei kannata ottaa asiasta isoa stressiä - yleensä töihinpaluu sujuu hienosti ja lapset alkavat alkuhankaluuksien jälkeen viihtyä hoidossa. Sitäpaitsi, eihän se töihinpaluu ole asia, jota ei voisi peruuttaa. Jos siis alkaa näyttää ettei alun jälkeen homma ala vaan millään sujumaan, niin voihan sitä sitten harkita muita vaihtoehtoja.



Itse palasin töihin muutama viikko lapsukaisen ollessa tällöin 11 kk. Kovin pieni hän vielä on, mutta nyt seitsemän viikon jälkeen homma on alkanut sujua kuin unelma. Aloitusta helpotti se, että tyttö on reipas eikä ollut juuri sillä hetkellä kovin äidin perään. Teen itse vuorotyötä, joten hoitopäiviä muksulle tulee viikossa keskimäärin 3½.



Tsemppiä!



Karssuli

Tottahan töihin paluu ahdistaa, kun on pari vuotta ollut yötä päivää lapsen kanssa ja tietää joutuvansa antamaan tämän vieraalle hoitoon. Mutta usko pois, kyllä sinä olet ihan yhtä paljon lapsesi äiti, vaikka häntä päiväsaikaan joku muukin hoitaa. Ei lapsi hoidossa mene pilalle, vaikka varmasti muutos pienen elämässä tuntuukin isolta. Lapsi ei ehkä saa ihan niin jakamatonta huomiota kuin äidin kanssa saa, mutta oppii pienestä pitäen toimimaan ryhmässä.