2 v 8 kk äitiin takertuva ja mustasukkainen, kannattaako haaveillakaan uudesta vauvasta?!
Ilolla ottaisin neuvoja ja kommentteja vastaan, elikkäs vauvakuumeen poikanen on alkanut vaivaamaan sekä isää että äitiä. Mutta mietityttää todella vajaa kolme vuotiaan tyttömme suhtautuminen asiaan..
Tyttö on pahassa uhmaiässä nyt, luonteeltaan aika temperamenttinen ja mustasukkainen varsinkin äidistä. Tahtoo olla aina huomioin keskipisteenä myös. Toisaalta on arka ja hiljainen muitten seurassa, varsinkin muita LAPSIA jopa pelkää. Ei suostu leikkimään ollenkaan vaan minun sylissä vaan katselee. (Voi tosin johtua siitä että hoidan tyttöä vielä kotona ja näkee harvoin ikäisiään kun asumme hieman syrjemmällä kaupungista.)
Hirvittää ajatus että kun uusi vauva syntyisi niin tyttömme vaan roikkuisi jaloissani ja huutaisi koko ajan..
Kaipa ymmärsitte asiani ytimen, vaikka vähän sekava sepustus olikin.
Siis kaikki kokemukset ja mielipiteet otetaan vastaan!! :)
Kommentit (9)
Ette kai te tyttärenne uhmaiän takia jätä toista lasta hankkimatta?? Mielestäni lapsen käytös / elämäntilanne kuulostaa siltä, että sisarus olisi enemmän kuin paikallaan. On ihan tarpeen oppia tässä elämässä jakamisen taitoja perheen sisällä varsinkin jos lapsi ei ole hoidossa missä olisi muita lapsia. Itse olen juuri tällainen kotona hoidettu ainoa lapsi ja voin sanoa, että kyllä on vaikeaa ollut välillä koulussa ja jopa työelämässä.
Ei todellakaan kannata jättää pikkusisarusta hankkimatta siksi, että isosisko on takertuva... huh. Päinvastoin; Nyt äkkiä " mato koukkuun" :)
Vai onko tää trolli. Ei kai lasta jätetä hankkimatta mustasukkaisuuden takia.
..siis tyttäremme uhmaiän takia. Ehkä en ilmaissut asiaani oikein kun pikaisesti yritin selittää huoleni :)
Sanottaisiinko näin, että olisi mukava kuulla muiden kokemuksia miten " vaativa" tai muuten vain vähän toisiin lapsiin tottunut taapero suhtautuu kun vauva tulee taloon? Onko kiukuttelua tai mustasukkaisuutta kestänyt kauan?
Miten tämän ikäiselle kertoisi uuden vauvan tulosta?
moneen kerta. Eli käytiin läpi se, että ensin äiti ja isä menee sairaalaan synnyttämään. Äiti jää vauvan kanssa vielä sairaalaan. Kerrottiin arjesta ja siitä, mitä vauva " tekee" , missä vauva nukkuu jne. Korostettiin sitä, että vauva on ja pysyy, asuu meillä, ettei ole mikään vieraileva tähti.
Pääosin kivasti on mennyt. Vauvaa hoidetaan, paijataan ja välillä mäiskitään ja kiusataan. Onneksi vauvat ovat näköjään lujaa tekoa. Tosi harvoin vauva edes itkee, vaikka milloin milläkin läiskitään naamaan yht`äkkiä. Aina ei nimittäin ehdi hätiin, koska paijaaminen saattaa hetkessä muuttua läimimiseksi. : (
isompaa on vauvattanut. Itkee herkemmin, on nukkunut levottomammin jne. Eiköhän tää tästä. Täytyy vain muistaa kertoa, kuinka rakas isompikin on yhä. Ja kehun usein vauvalle, kuinka taitava isompi, kun osaa jo sitä ja tätä.
mp.04:
..siis tyttäremme uhmaiän takia. Ehkä en ilmaissut asiaani oikein kun pikaisesti yritin selittää huoleni :)
Sanottaisiinko näin, että olisi mukava kuulla muiden kokemuksia miten " vaativa" tai muuten vain vähän toisiin lapsiin tottunut taapero suhtautuu kun vauva tulee taloon? Onko kiukuttelua tai mustasukkaisuutta kestänyt kauan?
Miten tämän ikäiselle kertoisi uuden vauvan tulosta?
Meidän esikoinen ei ollut kovin uhmainen, mutta aika riippuvainen äidistään. Lapsi oli tuolloin jo hoidossa eli oli tottunut olemaan muidenkin kanssa. En muista, mikä tilanne teillä tuon suhteen olikaan (näin hyvin sitä näitä lukee... ;-)
Kommentoinkin vain tuohon miten selittää uuden vauvan tulosta.
Kun minulla oli niskapussiultra, otimme esikoisen mukaan ultraan. Sanoin hänelle, että lähdemme katsomaan, onko äidin mahassa vauvaa. Siihen mennessä emme olleet puhuneet mitään vauvan odotuksesta hänelle. Esikoinen oli tuolloin 2v10kk. Jos kyse olisi ollut keskenmenosta, olisimme joutuneet siitä hänelle puhumaan kuitenkin. Tarkkasilmäinen tyttömme ei olisi voinut olla huomaamatta sitä surua.
Onneksi kaikki oli hyvin ja sikiö oli kunnossa. Tämän jälkeen esikoinen sai kertoa itse kavereilleen (jos halusi) että meille tulee vauva. Hoidossa hän taisi kertoa siitä vasta reilun kuukauden päästä. Mutta kysymystulva kotona oli valtava: miten missä milloin... jne. Kerroimme pääasiat vauvan tulosta ja sen alkuunsaattamisesta ja syntymisestä sitä mukaa, kun kysymyksiä tuli.
Luimme myös kirjoja aiheesta jo ennen vauvan syntymää. Juttelimme paljon siitä, kuinka mahan kasvaessa voi olla tilanteita, ettei äiti pystykään tekeen kaikkea, mitä ennen pystyi (kantamaan, juoksemaan jne), ja että vauvan synnyttyä, vauvakin vaatii omansa.
Kaiken kaikkiaan työstimme ajatusta kovasti jo raskausaikana. Kävimme sitä läpi niin paljon, että välillä tuntui, että tyttö oli ihan kyllästynyt aiheeseen. Kun vauva sitten syntyi, sujui kaikki tosi hyvin. Äidin tyttö kasvoi isosiskoksi ja on vieläkin tosi ihana sisko. Normaalia pientä mustasukkaisuutta on ilmassa. Muutaman kerran on sanonut, että pikkuveljen voisi viedä roskiin tai lähettää kavereille. Mutta muutoin ei ole kovin kummosia ollut. Tyttö on nyt vuoden ollut isosisko ja vaikuttaa ihan tyytyväiseltä. Annamme hänelle oman tilansa. Pikkuveljeä ei tarvitse päästää sotkemaan leikkejä, mutta välissä pitää viihdyttää hetken veljeä, että äiti/isä ehtii tehdä ruokaa tms.
Tyttömme on erittäin kova miettimään asioita ja haluaa että niistä puhutaan _paljon. Joten olemme yrittäneet puhua kaikista muutoksista etukäteen ja paljon. Minusta oli hyvä, että lapsi oli mukana vauvanodotuksessa noinkin kauan. Hän ehti pohtia sitä moneltakin kantilta ja luopua ajatuksissaan joistakin omina pitämistään tavaroista: rattaista, vauvaleluista jne.
Meillä tyttöä vauvatti juuri tuossa 2v8kk-2v10kk iässä. Eli juuri ennen kuin kerroimme vauvan tulosta. Ehkä oli vain ikään kuuluva kehitysvaihe? Tai sitten jostain oli kuitenkin tajunnut raskauteni, vaikkemme sitä hänelle suoraan kertoneet.
Vauvan syntymän jälkeen vauvattamista ei ole ollut.
Ehkä se 9kk, jonka vauvaa odottaa, tekee ihmeitä tytölle. Ainakin meillä raskausajan loppu on sujunut aivan erilaisen pikkuihmisen kanssa kuin alku.Eli jos haluatte toisen lapsen, niin rohkeasti vain.