Millä ihmeellä 3v päiväunille??
Tiedän etten ole yksin. Juuri 3v täyttänyt temppuilee p-unia vastaan. Nyt ollut yli viikon nukkumatta p-unia. Yleensä kun on 3päivää ollut nukkumatta niin jo unet maistuu. Mutta nyt ei ja meno on sen mukaista. Tyttö on aivan väsynyt ja kiukkuinen iltapäivästä iltaan saakka. Laitan joka päivä omaan huoneeseen huilaamaan, saattaa olla kiltisti omassa söngyssä tunnnin, ylikin. Mutta ei nukahda. Useasti on vieläpä väsynytkin, mutta ei. Mitä te teette?
A) Antaa olla nukkumatta ja jatkaa samaan malliin. Seurata koko ilta kamalaa kiukkua ja raivoa, ja koittaa hampaat purren tapella asiat läpi. Sitten klo19 on valmista kamaa sänkyyn.
B) Laittaa nukkumaan vasta klo15 jälkeen, jolloin varmasti nukahtaisi. Mutta sitten iltanukahtaminen siirtyy melkein puolille öin! Itsekään en moista jaksaisi. Puhumattakaan siitä kun joutuu sitten aamusta herätteleemään johonkin (pikkusisaren neuvola tms, toisen sisaruksen kerhoon vienti). Ei tunnu järkevältä.
c) Muita ideoita??
Tyttö herää nyt taas joka aamu viimeistään klo7, ja siitä voi sitten kuvitella miten väsynyt on koko päivän jälkeen! Illan venyttäminen ja nukkumaan laittaminen myöhempään, ei vaikuta aamuheräämiseen, se on silti klo7... Neuvota alkaa olla todella vähissä!! :-(
Kommentit (15)
Taidanpa vielä kokeilla jälkimmäisen vastaajan konstia laittaa unille kahden aikaan. Aiemmin (about puoli vuotta sitten) huomasin, että' uni tuli paremmin mitä aiemmin (eli 12.30-13 aikaan) sänkyyn laittoin, kahden aikaan oli kai jo yliväsy?? eikä nukahtanut. Mutta nythän saattaa olla kuviot toiset, kokeilemisen arvoista siis! Joo, unia tuntuu tarvitsevan koska on aivan kamalaa katsoa kun tyttö haukottelee taukoamatta sitten 15 eteenpäin ja on kuin kävelevä kiukku :-(
Niin ja ulkoillaan kyllä. Tosiaan ilman aamupäivän ulkoilua ei ole nukunut enää 2v täytettyään, se on ihan must juttu! :-) Mutta nytpä ei tosiaan tunnu auttavan sekään. No katsellaan..
Toivotaan, että päiväuniajan vaihto auttaa! Ja kantsii tietty kokeille muitakin aikoja kun toi kaksi, vaikka vähän aiemminkin. Ja voithan herätellä jo aiemmin, esim. klo 15.30. Jos on nukahtanut klo 14, niin siinä on kuitenkin ehtinyt nukkua 1,5 tuntia. Mä en itse kauheatsi tykkää herättelystä, mutta olen todennut, että sellainen pehmeä herättely on kyllä ihan hyvä, jos unet meinaavat venyä liian myöhäisiksi. Eli avaan lapsen huoneen ovea ja alan vähän kolistella, tai siis en enää hipsuttele.
Unohdinkin edellisessä sanoa, että meilläkin oli aiemmin niin, että sitä varmemmin nukahti, mitä aiemmin meni päiväunille. Mutta systeemit muuttuu koko ajan, nyt meillä siis toimii se, että menee vähän myöhemmin.
Kerrohan toimiko teillä!
Eli vähän aikaa rauhoittuu paikallaan. Se kuulostaa minusta jo mahtavalta. Meillä siinä vaiheessa kun päiväunet alkoivat jäädä pois, ei tosiaan suostuttu pysymään sängyssä. Nukahtamaan on ketään vaikea pakottaa, joten tuntuu vähän siltä, että ne unet ovat kokonaan jäämässä pois, jos lapsi ei nukahda, vaikka tunninkin sängyssä pysyy. Tuo kausi kun on niillä rajoilla, että nukkuuko / tarviiko päiväunia on kieltämättä tosi rasittava, sillä kun ei nuku, niin on tosiaan usein yliväsynyt. Mutta niin kauan kuin pysyy sängyssä laittaisin siinne edes rauhoittumaan, vaikka musiikkia tai satu-cd:tä kuuntelemaan, jos silloin tällöin vaikka nukahtais.
etään pois. Meillä ainakin on niin, että jos lapsi (nyt 2) nukkuu pitkät päiväunet, se on kaikki " pois" yöunesta, mutta jos hän ei nuku päiväunia, hän nukkuu n. 19-7. Se on minusta ihana rytmi! Ja päivä on jotenkin selkeämpi kun ei tarvitse miettiä milloin lapsi nukkuu PÄIVÄLLÄ. Pärjään päivän itse mainiosti ilman lepohetkeä MUTTA en jaksa kukkumista puolille öin ja haluan rauhallisen illan, joten minulle se, että lapsi lopettelee nyt kaksivuotiaana päiväunia, sopii enemmän kuin hyvin. Myös vanhempi lapseni jätti kolmivuotiaana päiväunet pois ja siirtyi pitkään yhtenäiseen yöuneen. On aika ihanaa kun saa aviomiehen kanssa rauhallisen illan, joten kokeilkaapa tätä!
Meillä 3v nukutetaan rattaisiin, klo 13-14 maissa, jos on ylitse pääsemättömän kiukkuinen. Päiväunet on jätetty pois 2-vuotiaana ja on nukkunut 19-08... nyt taas on joku kausi kun jaksaa toisaalta valvoa pidempään, ja toisaalta kerhopäivät vie energiat toisella tapaa, vaikka kotona tekisi mitä, niin ei väsy samalla lailla.
Hajontaa tuntui olevan vastauksissa, samalla lailla kun mun päässä ;) Tänään laitoin tytön unille klo14, ilmoitti mennessään, että: äiti, mä ajattelin vähän ihan nukkua. Mä siinä huuli pyöreänä ajattelin että jaahas olipas helppoa, heh (Naava ;)). Mutta mutta, eipä tullut uni taaskaan. Kai ne unet sitten on oikeasti jäämässä pois. Mikäs siinä, kunhan jäis toi mahdoton kiukku ja väsykin.. No päivä kerrallaan eteenpäin :)
Täällä kohtalotoveri, paitsi luulen että meillä on mennyt tämä päiväunirumba pikkusen pitemmän kaavan mukaan kuin teillä. Eli meillä poika täytti juuri 3 v. ja päiväunikiukkuilu tais alkaa jo ennen 2 v. ikää. Meidän kuopus syntyi just sillon ja vähän sitä ennen se jo alko. en saanut poikaa millään päikkäreille ja lopulta se oli sitä että koitin selvitä päivät yliväsyneen pojan ja vauvan kans ja kun mies tuli töistä hän vei pojan autoajelulle ja autoon nukahtikin aina heti. Peräkkäin istuttavat rattaatkin ostettiin ihan nukutusta ajatellen, no toimi se ehkä pari kertaa. Välillä on ollut hyviä jaksoja ja poika on nukkunut ihan hyvin, mutta nyt taas huono kausi, kohta pari viikkoa ollut nukkumatta, jo ajteltiin että lopetetaan nyt viimein koko päikkärit kun alko nukkuu yöllä 11-12 tuntia, mutta nyt taas parina aamuna heränny niin aikasin että todellakin tarttis unet mutta ei uhallakaan nukahda eli meillä ainaki kyse ihan silkasta UHMASTA olla nukkumatta, sitte on niinku perseelle ammuttu karhu ja alkanu vielä kaiken lisäksi kiroilla. Päivät on taas yhtä _elvettiä. Pari kertaa on itellä palanu hermot pahasti epäonnistuneen nukutuksen jälkeen (tavaroita nakkelin) ja nyt tuntuu että ehkä kuitenki parempi olla menettämättä ite hermoja ja antaa pojan olla sitte väsynyt (muuten rauhotutaan, lueskellaan jne.) Eli uskon että tämä päiväunikiukkuilu johtuu ihan vain siitä UHMAIÄSTÄ. Hankala antaa neuvoja kun itelläkään ei ole tällä hetkellä ratkaisua, mutta meillä tätä tosiaan jatkunu jo niin kauan ja kuitenki tähän asti saatu pidettyä päikkärit eli miehen kans ajateltiin nyt luovuttaa. On siinä se hyvä puoli että nukahtaa pikkusen aikasemmin illalla (tänään ennen 20.30 nukahti). Ikinä edes päikkäreiden kans meillä ei kyllä ole illat venyneet kovin myöhäsiksi, johtuen ehkä siitä että poika aamunvirkku illantorkku ihan luontojaan ja jos illalla nukahtaa autoon, ei anneta nukkua kuin ihan pikku hetken. Niin jostaki luin että tämän ikänen tarvis n. 12 tuntia/ vrk unta. Jos edes lähelle tuota pääsis noilla yöunilla.
Meillä 3½ ja 5½ vuotiaat lapset...
he eivät enää nukahda päiväunille, mutta ovat illasta tosi väsyneitä ja nukahtavat kello 20 aivan heti kun sänkyyn vie, varmaan aikaisemminkin, mutta iltatoimet venyy tuonne 20 asti yleensä.
Minä kun olen lasten kanssa kotona, lapset saavat aamusta usein aamuina herätä vasta 9kin aikaan. Eli yöunia tulee sitten 12-13 tuntia, riittävästi siis.
Mutta siis... minä vaadin lapsilta päivälevon. Kumpikin menee omiin huoneisiin, omiin sänkyihin ja vaadin että ovat hiljaa ja pysyvät sängyissään eivätkä saa nousta leikkimään. Lupaan aina, että kun ovat vähän aikaa nätisti siellä niin sitten tulen antaman luvan nousta leikkmään rauhallisia leikkejä (1 vuotias pikkuveikka tarvii unirauhaa)
Joskus saattavat nukahtaakin, kun tietävät että ei oo pakko nukahtaa ja odottavat milloin tulen sanomaan että saa nousta leikkimään, ½ tuntia yleensä vaadin sitä lepoa.
Eli meillä tepsinyt hieman se että nukkua ei oo pakko mutta levätä pitää!!
Ja sit, kun jonkun aikaa on mennyt ilman päiväunia niin alkaa lapsikin tottua siihen rytmiin ja alkaa jaksaa iltojakin paremmin.
Pakko edelliselle kommentoida, että hienoa että teidän lapset pysyy ite sängyssä, meillä kun ei pysy edes sillon kun ite olen sängyn vieressä eli rimpuilee ja yrittää pois sängystä ja huutaa lopulta ihan hysteerisenä. Onko kellään muulla näin paha tämä päiväuniongelma, me taidetaan nyt luovuttaa ja lopettaa koko päikkärit, olkoon sitte väsyneenä. Oon oikeesti niin väsynyt tähän touhuun ettei oo tosikaan ja meillähän tää alko jo ennen 2 v. ja nyt poika 3 v. Parempia kausia ollut välissä. Siis meillä tullut ihan päiväunikammo pojalle, otettu jo niin monesti vissiin yhteen asiasta.
lopetti päiväunet ollessaan 2,5 vuotta. Ihan siitä syystä etten kerennyt nukuttamaan ku pienempi valvo aina siihen aikaan. Aluksi illat meni kiukutellessa, nyt tasaantunut hieman.
Nautin siitä että 3,5v ja 5v menevät kasilta nukkumaan ja nukahtavat heti. Jää sitä omaakin aikaa.
Nyt taistelen 2v:n kanssa. Hoidossa nukkuu kiltisti päikkärit, mutta kotona ei. Tähän mennessä olen joka päivä saanut sen nukkumaan, mutta en tiedä kui kauan jaksan taistella. Mut ei kannata paineita ottaa. Meidän iltamenot on jo isompienkin väsymyksen takia niin vähissä.
Lapsi kyllä saa tarpeeksi lepoa, kun laittaa ajoissa illalla sänkyyn ja jos on tosi väsy niin nukahtaa vaikka kirjan lukuun...
Täytti lokakuussa siis 3v.
Syy, miksi niin kovasti päiväunia halusin hänen nukkuvan, oli että itsekin saisin nukkua. Meillä 5kk vauva, yöt useasti levottomia, nukun parin tunnin pätkissä eli äiti on vähän väsynyt.
Mutta aikani itseäni ja tyttöä kiusatessa, tajusin, ettei hän enää todellakaan nuku. Niinpä kun vauva nukahtaa päiväunilleen, laitan tytölle dvd:n pyörimään ja sanon että suljen silmäni siksi aikaa.
Tunnin kun saan nukuttua, jaksan taas paremmin.
Ja on se kyl kivaa viedä tyttö sänkyyn 19-20 välissä, koska vartin päästä hän jo nukkuu. Herää joka aamu seitsemältä, menipä sitten nukkumaan klo 19 tai niinkuin uutena vuotena klo 23.30...
Kun päiväunet ovat jo vähän liikaa (nukahtaminen on hankalaa ja ilta venyy), mutta ilman uniakaan ei ihan jaksaisi. Meillä asia on ratkaistu niin, että 3,5 -vuotiaan tytön ei ole pakko nukkua päikkäreitä, mutta pitää levätä omassa sängyssä. Sänkyyn saa kirjoja, joita selailee ja jos todella nukuttaa niin sitten nukahtaa ja saa nukkua sen minkä nukkuu. Jos tyttö ei ole tunnissa nukahtanut, annan tulla pois sängystä. Illalla mennään nukkumaan joka tapauksessa viimeistään klo 20. Päiväuniaika meillä on klo 12--->. Suurin syy tähän päivälepo systeemiin on se, että minusta on hyvä, että tytöllä on rauhoittumishetki lounaan jälkeen ja näin vajaa 2-vuotias pikkusiskokin malttaa käydä nukkumaan. Hän ei nimittäin todellakaan selviä ilman päiväunia. Meillä tytöt ovat minun työvuorojeni mukaan perhepäivähoitajalla joitakin päiviä viikossa ja siellä molemmat pääsääntösesti nukkuvat päiväunet.
Mun pian 3v ei ole aikoihin enää nukkunut päikkäreitä ja silloin kun vielä yritin häntä nukkumaan,tilanteemme oli ihan sama kuin teillä nyt. Aluksihan ei jaksanut kukkua koko päivää hereillä vaan nukahti usein esim.sohvalle 17 mais. Oli tosi rasittavaa,koska sillon tiesi,että yöunet alkavat sitten 00 maissa vaikka en antanutkaan pojan nukkua kuin max tunnin. Ja lopulta tilanne meni siihen,että jos poika nukkui vaikka vain 15min päivällä se siirsi väistämättä yöunille menoa liian myöhälle.
Mutta pian tuo poika jaksoi valvoa hyvin päivät vaikka joskus satunnaisesti hänet laitoinkin päikkäreille jos oli ihan yliväsynyt. Yöunille menee tänäkin päivänä 20-21 välisenä aikana ja herää aamulla 8-9 mais. Joskus jos kukkuu aamulla 6-7 hereillä,en anna hänen nousta sängystä vaan makoilemme hiljaa ja pian hän nukahtaakin hetkeksi vielä. Mutta kaikki lapset ovatkin yksilöitä näissä asioissa,mutta meillä on toiminut homma näin.
Mulla ei taida olla mitään ratkaisua tarjota, mutta kerron omasta ratkaisustani.
Meillä n 3,5 vuotias, jolla aina välillä kausia, jolloin ei nukahda päiväunille. Olen kuitenkin pitänyt kiinni siitä, että sänkyyn mennään, edes lepäämään. Jos lapsi on makoillut kiltisti esim. tunnin ja alkaa virkeänä kysellä koska saa nousta, pyydän odottamaan hetken ja päästän jonkun ajan kuluttua pois. Näin siksi, ettei luule, ettö voi itse päättää koska lepäily riittää. ;) Meillä siis on kausia, esim. viikkokin saattaa olla putkeen, ettei nukahda, mutta sitten saattaa taas olla viikko tai viikkoja, että nukahtaa.
Sillä on kyllä tosi paljon merkitystä, mihin aikaan lapsen lepäämään laittaa. Meilläkin nukahtaa sitä varmemmin, mitä myöhemmin päiväunille menee. Mutta sitten yöunille meno todellakin venyy. Meillä ei kuitenkaan veny puolille öin asti, mutta jos nukkuu esim. 14-16 niin yöunille käydään sitten vasta ysin aikaan. Jos ei nuku ollenkaan, laitamme sänkyyn jo klo 19 ja nukahtaa heti. Ylös nousee yleensä noin klo 7. Menipä nukkumaan mihin aikaan tahansa. Eli samoin kuin teillä.
Mitä jos kokeilisit laittaa unille vähän ennen kello kahta? Ja herättelet päiväunilta viimeistään neljältä? Ja yöunille kokeilet vaan laittaa ysiltä, vailla vaikuttaisi virkeältä. Mut on ainakin yllättänyt se, että uni saattaakin tulla pian, vaikka vaikuttaisikin virkeältä.
Ulkoiletteko aamupäivällä? Meillä se vaikuttaa päiväuninukahtamiseen.
Kertomasi perusteella vaikuttaa kyllä siltä, että tyttösi tarvitsee päiväunia, jos kerran menee kiukkuiluksi muuten. Sinuna siis jatkaisin vaan sitkeästi päiväunirutiinia, luulen, että alkaa taas pian nukahtaa.
Tsemppistä!