Jouluisten LAUANTAI-SUNNUNTAI pinoutuminen!
Laitan aloituksen jo näin perjantain puolella, ompahan aamulla jo valmiina.
Kommentit (16)
Meillä Viivukka kans tänään kärsi kakka vaivoista. Ei kylläkään ole pantannut sitä mutta kovasti piti ähertää ja kitistä monta tuntia ennenkuin sai raukka sen tulemaan. Se oli tosi liisteriä ja haisi niin pahalle että....
Ootteko maistanut muuten uutta Pepsi Max Cappuccino?
Minä oon sitä juonu nyt tällä viikolla jonkun verran, kun siitä ei mene pisteitä. Aluksi maistui ihan hyvältä mutta tänään se alkoi maistua viskikolalle!? Jokohan on vieroitusoireita bilettämisestä???
Nyt menen nukkumaan ja häiriköimästä muita!!!!
Olinpas eka tänä aamuna,musta on yht´äkkiä tullut nettiriippuvainen :)
Missä ihmeessä kevät viipyy,lunta tulee taivaan täydeltä.Ompa mukavaa lähteä taas päivälenkille pöhlönä kiskovan koiran ja vaunujen kanssa tuonne rämpimään,näin viikonloppuna on turha aurauskalustoa odotella ennen maanantaita.No kuluupahan kaloreita enemmän!
Liili: Voin kuvitella kuinka harmittaa kun ei lapsukainen vielä kotiutunut. Meidän esikoinen 12-v oli viime kesänä ekan kerran 5pv pois kotoa ja kyllä kerkisi kova ikävä tulemaan.
Meitin typy se tuossa ehti jo kovasti leikkimään lattialla,suorastaan paini lelukaaren kanssa.Mahoton oli meininki ja sitten yllättäin nukahti kesken kaiken.Todella harvinaista,täällä kyllä yleensä on jonkin asteiset väsymys rutinat ensin.
Eilen kokeiltiin jo sellaista kävelyopettelutuolin tapaista härveliä.Muuten samanlainen,mutta ei ole pyöriä alla vaan kupera pohja,joka keinuu. Kovin hauskaaa tuntui tytöllä olevan,vaikka aika äkkiä väsähtikin.kaippa se otti niskojen päälle siinä pystyssä tönöttää.
On tämä hassua,kuinka paljon muka kaikenlaisia viihdytys vempaimia sitä tarvitsee...On lelukaarta,jumppamattoa,sitten tuo tuolihärveli ja kohta varmaan hyppykiikku ym.ym..Taitais ihan ilmankin niitä pärjätä :) Mutta nyt vaan tuntuu kun vauva on kasvanut ja kehittynyt huimaa vauhtia,että täytyisi olla koko ajan uutta virikettä.Niin ei varmasti tarvitsisi olla,ehkäpä normaalit kodin askareitten seuraamiset riittäisi.
Nyt alkoikin toisetkin heräillä,siinä meni aamurauha :(
Viikonloppuja! terkuin Liinuksi ja typy viikkoa vaille 4kk
[color=pink]Tänne ei ihmeitä. Aamu on kääntyny jo kohta 3vko ja ryöminytkin jo vähäsen.. siis aika vähän mut kumminkin. Hampaita näyttäs pari kuultavan ja silleen eli ei mitn ihmeitä.
Ajattelin kertoa et jos on innokkaita kirjottelijoita tonne msn yhteisöön niin tervetuloa. Mieluusti olis paras jos tulis sellasia ketkä sit olis aktiivisia :)
http://groups.msn.com/Joululahjat05
Mukavaa viikonloppua kaikille ja harmi LIILI et noin kävi :/
-Anu ja Aamu 4kk+ sekä pojat 1v10kk ja 4.5v
Liili,tosi kurjaa=(.
Eipä meille kummempaa,anopin 75v synttäreille tänään,pitäis jo laittaa kamoja eikä istua tässä heh=)
Niin,kaikenlaisia härveleitä sitä vauvoille on,meillä on sitteri,jumppalelu,puuhamatto(tuli kirjakerhosta)...
neuvola maanantaina ja uusia mittoja sitten,nyt kiire..
lunta sataa,missä se kevät on??
Ärsyttää nää menkkaoireet ja sitten ne ei voi alkaa?aarrggghhh!
heippa!
äityliini ja Juho 4kk4pv ja yskäinen esikoinen Katri 4v8kk
Lunta tulee taivaan täydeltä. Pitää vissin taas vaan lusmuta sisällä kun ei millään viitti lähteä tuonne sateeseen. Neiti toki vetää sikeitä parvekkeella...
Ääh, taas neiti heräs syömään eka kerran jo 1.30 ja uudestaan 4.30 ja vähän ennen seiskaa ylös. Meniki jo pari yötä sillä pitemmällä syöttövälillä (21.30-3.30). Jotenki mieli on sen sata kertaa pirteämpi jos itekin saa nukkua yli 5tuntia putkeen. Nyt taas tuommoisia pätkiä... Ja neiti puklaa tällä hetkellä tosi paljon. Oon miettinyt, että johtuisko siitä että kun on tosiaan tankkaillut jo pari viikkoa, että nyt maitoa tulis enemmän ja ennen kuin se taas tasaantuu niin sitä tulee kovalla paineella ja neiti nielee ilmaa. No, ei tuo vielä mitään hillitöntä tuo puklailu ole.
Tänään ois karkkipäivä. Oon kyllä aatellu, että jättäiskö väliin. Mies lähtee jonku ajan päästä töihin, enkä taida enää ehtiä kauppaan. Ja kun se tulee töistä, on jo kaupat kiinni. Ja tosiaan kun me asutaan luhtitalon toisessa kerroksessa, niin en viitti pelkän lyhyen kauppareissun takia alkaa neiti ja vaunuja roudaamaan alas. Neiti siis pitää käyttää vaunuista pois, kun portaat on niin jyrkät. Eli tuossahan ois hyvä syy olla syömättä karkkia. Siitä tulee kuitenki vaan kauhea morkkis.
Jotenki tympäisee. Tämä on selvästikin vielä sellaista tunteiden vuoristorataa. Jollakin meistä joulumammoista on hyvä mieli tänään ja seuraavana mieli maassa ja kohta taas iloinen... Itse olen ollut hyvällä mielellä pääasiassa siitä asti kun Milja vajaa 2kk sitten alkoi nukkumaan öitä valvomatta useita tunteja kerrallaan unien välissä. Uni on mulle se tärkein tekijä. Tietty tänään vaikuttaa sekin, että on lauantai ja mies menee töihin. On myös huomenna töissä... Sellaista se on, jos työpaikka on auki joka päivä. No, huhtikuussa näytti olevan ihan mukavasti vapaatakin, työvuorolistaa kun kattelin.
Liili, toivottavasti sinun poika tulee kotiin pikimmiten. Koitahan jaksaa!
Lauantain jatkoja kaikille! Voikaa hyvin!
Äippä ja Milja 3kk1pvä
PS. Äityliini. Jos maisemissa olette, vaikka kesällä 07, niin saa tulla kyläilemään :D
Minäkin pinoudun taas hetken tauon jälkeen, sisko siis ollut tyttöjensä kanssa kylässä ja sen päiväinen hulabaloo täällä ollut ettei kovin koneelle ole ehtinyt =) Vilinää on siis ollut, Niko vaan hieman ressukka sekaisin kun on aikas rauhalliseen menoon tottunut. Kai ne sitten vasta seuraavat lapset on tottunut sellaiseen hälyyn kun on muita lapsia sitten touhuamassa.
Liili parka, ikävää ettei poikasi ehtinyt koneeseen =( Vaan kyllä hän sieltä kotiin vielä tulee, odottavan aika vaan hankkii olla kovin pitkä.
Meillä myös hankkii olla noita tavaroita kaikenlaisia...itse ei olla mitään ostettu, vaan muut ovat tuoneet lahjaksi ja muuten vaan.anoppi pahimpana kun ensimmäinen lapsenlapsi... olin ajatellut etukäteen pitää lattialla poikaa aika paljon, mutta nyt yrittää vaan pitää kaiken maailman härveleissä etteivät vallan käyttämättä jää..
Hih, meillä on pikkumies nyt muutaman päivän ajan saanut lelun käteensä kun aikansa yrittää!!!! IIIHANAA!!! Äiti parka on niin liikuttunut että hyvä etten vallan tippa linssissä katsele =) On se niin omituista kun juurihan se vasta oli pieni ja avuton vauva... Yksi uusi juttu on kanssa eilen opittu :Pikkumies imee alahuultaan..Huvittavaa, kun malttaa sen välissä lopettaa vaan siksi aikaa että nauraa jollekin asialle =)
Täälläkin on ihan karmea lumikeli, ei kyllä uskoisi että on huhtikuu..ja tuonne sitten pitäisi lähteä rämpimään ja vähän kuntoilemaan (jos saisi itseä niskasta kiinni..)
Vaan nyt pitänee taas mennä, hyvää viikonloppua mammoille ja pirpanoille!!!
T:Riina ja Niko 3kk 6pv
Nyt on pää tyhjä, en keksi teille yhtään aprillipilaa... Äiti ja anoppi yrittivät aprillata mutta ei mua niin vaan huijata ;)
Liili, harmi tuo aikatauluhässäkkä, toivottavasti lapsosesi pääsee seuraavalla koneella kotiin!
Toelle vielä, me käydään Kivikon terveysasemalla ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä sen palveluun. Asumme kyllä Kontulassa mutta ihan Kivikon ja Kurkimäen rajalla. Kivaa nähdä ensi viikolla!
Suski, hyvä että Nean satsi tuli =)
Me ollaan ihan kohta lähdössä miehen siskolle kyläilemään, tai itse asiassa on miehen siskon avomiehen synttärit. Heillä on Saaraa kuukautta nuorempi tyttö, on serkuksilla taas toisissaan ihmettelemistä. Serkkutyttö se jo kävelee ja juokseekin, meidän Saara se vaan kävelee polvillaan :)
Veera nukkui tosi hyvin viime yönä, söi vain kerran yhden maissa ja nukahti taas samantien. Tyttö on alkanut naureskelemaan unissaan, sepäs onkin hauskan kuuloista :) Veera myös höpöttelee unissaan tosi paljon, välillä en saa nukuttua kun pinniksestä kuuluu niin kovaa selittelyä...
No nyt täytyy valmistautua lähtöön, se on moro!
Tansku, Veera 231205, Saara 241004 & pojat
Täälläkin tuli vettä heti aamusta alkaen oikein kunnolla. Keskipäivällä muuttui rännäksi ja nyt on pieni tauko. Kovasti odotan, että kelit kuivuisivat ja pääsisin itsekin ihan oikealle lenkille. Muuten täytyy tyytyä siihen, että syöntää vaunuja pihalla edestakaisin. Tuonne maantielle ei ole mitään asiaa, kun penkat kaventavat tien turvattomaksi. Ei oltu lasten kanssa tänään edes ulkona, kun satoi ihan rehellistä vettä. Poikakin nukutettiin kuistille vaunuihin.
Naureskelin tuolle äitien toilailupinolle ja siitä puheenolen en nyt edes muista, olenko jo asiasta kirjoittanut. Sain siis keskiviikkona rintatulehduksen ja antibioottikuuri on päällä. Esikoisen imetysaikana oli kolme r-tulehdusta, mutta vain yhdessä rauhasessa kerrallaan. Ihmettelin, kuinka nyt voin niin kipeä olla, mutta olikin koko oikea rinta tulehtunut. Vieläkin on voipunut olo ja lääkekuuri ilmeisesti aika vahva, kun on aivat tokkurainen olo.
Ensi viikon alussa saadaan vihdoin uusi pesukone. Kyynärpäät ristissä ollaan vanhalla pyykkiä pesty, kun siitä on varmaan rumpu osittain irti. Lingota voi vain 400 kierroksella ja eihän siitä puhdasta tule. Linkousääni vastaa nousukiidossa olevaa jumbojettiä. Että se siitä ilta- ja yöpyykistä. Uusi kone on sitten 7 kiloa vetävä masiina, ettei tarvitse niin usein enää pyykkiä pestä.
Kurja juttu (kas, kun en muista, kuka kirjoitti..) kun poikasi myöhästyi lennolta. Meillä ei esikoinen 4-v. ole ollut kuin kaksi yötä poissa luotamme. Mutta hänellä on SI-häiriö, enkä voi häntä kenen tahansa kontolle jättääkään. 2-vuotiaasta pikkuisestakaan en ole edellistä synnytysreissua lukuunottamatta ollut kertaakaan yötä erossa. Joudun pyytämään vanhempia arkena niin paljon apuun, etten enää viitsi pyytää vapaata viikonloppua tai muuten yökyläilyjä. Esikoinen on nyt tosin kehityksellisistä syistä (nyyh) päivähoitojonossa hakemassa puolipäivähoitoa, joten ehdin sitten ehkä paremmin hoitaa kotitöitä päivisinkin. Hänen kanssaan, kun ei samalla tehdä muita hommia.
Kaikkea lapsillakin voi sitten ilmetä. Onneksi esikoisen tilannekin voi mennä vain parempaan suuntaan ja ymmärryksen lisäännyttyä elämä alkaa sujua normaalimmin. (Myös, kun äiti paremmin häntä ymmärtää..) Osaanpahan nauttia täysillä siitä, että muilla lapsilla ei ole mitään erityisempää. Ja muutenkin kolmannesta lapsesta osaa jotenkin ottaa enemmän irti. Olipas kauhean kuuloinen lause! Ymmärrätte varmaan, mitä tarkoitan;)
Mies taustalla kuorsaa. Pitäisi itsekin lepäillä, mutta selkä ei vaan kestä kokopäiväistä makaamista. Ja alkaa sekin tympiä, vaikka välillä ei voi muusta haaveillakaan, kuin että saisi vain maata muutaman vuorokauden putkeen... Kaksi nuorimmaista on päikkäreillä ja esikoinen käy vähän väliä " häiriköimässä" , vaikka saisi kerrankin leikkiä ihan rauhassa ilman pikkusiskon seuraa. Onneksi se juoksuttaa miestä pyyhkimään ja antamaan leluja ylähyllyiltä:))
Paljon tekstiä ilman mitään asiaa. Piristi vain kummasti tätäkin päivää käydä lukemassa, että samojen asioiden kanssa painii joku muukin. Lapsettomia ei oikein aina jaksa kääntymiset ja kakkajutut kiinnostaa.. mikähän siinäkin on?? Mikä sen hienompaa, kun vauva keksii omat sormensa tai alkaa seurustelemaan oikein kunnolla. Ja mikä onni, kun kovan pinnistelyn seurauksena tulee kunnon röyhy...
Halvat on köyhän kotiäidin huvit...iloista viikonloppua...
*Kitta75 ja katras*
Sunnuntaita kaikille!
Onpas meillä hiljaista: mies on just viemässä poikia heidän isälleen täksi päiväksi, Veera nukkuu sitterissä ja Saara tutkii Hobby Hallin esitettä =)
Kitta, muistanko oikein että asutte Tammelassa? Joskus kirjoitinkin että meillä on kesämökki Tammelassa, Teurolla. Odotetaan kovasti että kesä tulisi ja pääsisimme taas mökkeilemään -ja makkaramarkkinoille sekä Hakkapeliitta-tapahtumaan =) Mun esikoisella on dyspraksia ja hän oli aikoinaan päiväkodissa integroidussa erityisryhmässä jossa sai myös puheterapiaa. On se aika raskasta kun yksi lapsista tarvitsee " erityishuomiota" . Onneksi pojan puhe on jo selkiytynyt ja hän pärjää hyvin tavallisessa koulussa (on siis nyt jo 5. luokalla).
Toelle vielä ensi viikon treffeistä: keskiviikkona kävelylle lähdetäänkin jo klo 10 ja kahvittelu alkaa Sanomatalon Wayne' s coffeessa klo 11! Mä tulen suoraan kahville klo 11.
Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!
Tansku, Veera 231205 & Saara 241004
Ihanan rauhallinen aamu. Eilen lähdettiin koko perhe aamusta kaupungille katsomaan stereoita. Meillä kun on vanha mankka mistä kuuluu vain groove fm ja nyt se rupee tulee korvista ulos. Päivät pitkät kun kuuntelee samaa kanavaa niin osaa jo spiikitkin ulkoa. Löydettiin kiva, mutta turhamaisena siitä ei ollu sopivaa väriä mulle. No ehkä ens viikolla saadaan se mikä halutaan, sitten soi kaikki muut paitsi groove!!!
Intouduttiin samalla reissulla käymään siellä uudessa kodin anttilassa ikean vieressä. Väkeä oli aikasta reippaasti. Tietty matkalla tuli nälkä.. no mentiin kotipitsaan ja juuri kun sain ruuan eteen niin.. aivan poju päätti ettei äiti syö lämmintä ruokaa. Ei muuta kuin vaipan vaihtoon ja tietty siel oli sit niskap.. Oikeesti miksi niitä ei tehdä kotona vaan aina kun on jossain muualla? Haasteita äidille.
Illalla olinkin lukio ystävien kanssa syömässä. Oli aikasta ihanaa puhua pälättää kaikkea. Pakko oli välillä hillitä ettei liikaa omasta lapsesta puhu. Niinkuin joku sanoikin täällä voi vapaasti niistä vaipansisällöistä puhua. Sinkku- ja lapsettomat kaverit ei oiken jaksa niitä juttuja. Myönnän etten itsekkään niitä hirveesti jaksanu kun ei ollut lasta. Kummasti se käärö muuttaa ajatuksia ja puheita.
Tansku, meillä oli sama terkkari Kalliossa. Ettei vaan oltais törmätty siellä. No keskiviikkona sit mahdollisesti nähdään onko tuttu naama:)
Meillä tosiaan peruuntui neuvola kun terkkari kipeenä. En ole edes kyseistä henkilöä nähnyt kun vaihtoivat penteleet terkkaria.
Ai niin eilen siellä Anttilassa näin työkaverin ja hänen 6kk pojan. Ajatella hänen poika on vain puol kiloa painavampi ja 5cm pidempi kuin meidän jättiliäis 3kk (62,5cm ja 6,5kg). Tuli hassu fiilis et onko meidän poika jotenkin epänormaalin iso. Mut ei kai.
Nyt poika heräs parvekkeelta. Harvinaisen lyhyet unet, vain tunti. yleensä nää amun unet on kolme tuntia. mut hän vaunuissa naureskeli et kai tuli unta tarpeeks.
no nyt peppu rutisee.. pitää mennä.
Mukavaa sunnuntaita kaikille
toe ja kakkipöksy 3kk
tervehdys kaikille!
tulinkin jo nyt kirjottamaan,kun se vauvauinti meni niin hyvin!:) poika suorastaan rakasti sitä polskuttamista.koko puolituntinen meni nopeesti ohi,eikä poikakaan tuntunut pitkästyvän. oli kyllä ihanaa nähdä sen nauttivan ja naureskelevan,kuten myös mies tykkäs siitä tosi paljon.ei oo kotona niin hirveästi hoitanut poikaa,joten oli tosi mukavaa nähdä heidät uimassa sylikkäin:) nyt sitten poika onkin ihan sippi,nukkui kotimatkan ajan,valvoi äsken sen verran,et söi kunnolla ja taas nukahti uudestaan.
no.. ei tässä muuta.. kunhan kertoilin,miten meni.. entä muut,oottekos uineet ja miten on menny? meillä kun tää oli vasta eka kerta,niin olis kiva kuulla,miten on muilla menny,jos ootte jo hieman pidempään ollu :)
hyvää sunnuntaita kaikille!
-annu ja kasimir 3kk2vk-
Tulipa hätäiltyä..
Mie oon jotenkin niin häpihäpi tällä hetkellä, painonpudotus sujuu vaikka eilen oli karkkipäivä ihan urakalla.. Vaavi on leppoisa ja naureskelee jo kutitteluille ja kypärämyssyn pukemiselle...(?!) kai sekin kutittaa..
Perjantai oli erittäin rankka päivä, mies oli saunaillassa ja meillä turhankin paljon ohjelmaa 3n pojan kanssa. Mä olin aivan kuitti illalla kun menin nukkumaan, ja siihen vielä tietty yösyötöt. Eilen sain vähän levättyä onneksi.
Eilen käytiin myös autokaupassa, vähän vaan katselemassa. Katseltiin Corolla Versoa, ja todettiin että liian pieni kun on kolme lasta, vaikka ottais sen 7-paikkaisena. Kun se on 7-paikkanen niin tavaratilaan ei sovi oikeesti yhtään mitään. Saa nähdä milloin saatais joku iso tila-auto, vielä on entistäkin maksamatta!?!?
Ens viikolla tulee sitten se maaginen 3kk täyteen.. Olikohan se Toe joka ihmetteli vaavinsa kokoa.. Täytyypi sanoa että meidän poitsu oli 2kk neuvolassa 64cm ja 6310g, mitähän hän on nyt 3kk neuvolassa!!!? Mutta meillä onkin kaikki pojat ollu pitkiä, oisko kun mäkin olen:) Saa nähdä reagoiko mitenkään 3kk rokotukseen, mikä lie sieltä nyt tulikaan tällä kerralla..
Mä olen nyt ollut kuukauden päivät painonvartijoilla, ja 6kg on pudonnut! Oon tosi iloinen, tästä se lähtee! Mutta onhan tuota tullut mainittua että on mitä lähteäkin, vielä reilu 30kg!!! Kolme raskautta on tuonut ihan liikaa kiloja.. Tai no, ne tuli ekassa raskaudessa ja en oo saanu aikaisemmin aikaiseksi aloittaa pudotusta. Haaveilen jo normaaleista vaatteista, eikä mistään säkeistä.. Motivaatio on kova, haluan pistää anopille luun kurkkuun. Sen maailmankatsomus on sitä luokkaa että ylipainoiset ei oo ihmisiä ollenkaan, ja se vahtii kaikkien kiloja, oli sitten tuttu tai ei.. Kyllä mä nautin sitten kun oon taas normaalimitoissa:)
Ei mutta uuteen viikkoon taas, aurinkoisia kevätpäiviä kaikille!
rocka ja Mika ti 3kk:)
Nyt ekana kun viela muistan... Annukka, me ollaan oltu vauvauinnissa jo jonkun aikaa. Pikkuneiti on yleensa ihan innoissaan polskuttelemassa vedessa, paitsi kerran minun kanssa se ei ollut aamulla nukkunut kunnon unia ja vasymys iski sitten kertakaikkiaan ja altaassa ei enaa ollutkaan kivaa. Toisen kerran iski kiukku kun daddy vie neitin vauvauintiin - selvasti siis homma jota tehdaan aitin kanssa. Nyt se jo tuntuu tietavan minne paasee kun sopo kukkauimapuku laitetaan paalle :-)
Neiti herailee aamupaivauniltaan, enemman tarinoita sitten taas viikolla.
Tumble & Wriggler (tiistaina tulee 4 kk tayteen).
Tänään on taas oikein hyvä mieli. Olen vielä pystynyt vastustamaan karkintuskaa ja laskin eilenkin kiltisti pisteitä ja söin kevyesti. Sama jatkuu tänään. Ehkä tämä painonpudotus tästä pääsee paremmin vauhtiin, kun pitää ensimmäisen herkkupäivän vasta kahden viikon kuluttua aloituksesta. Liikunnan aloittaminen takkuaa kyllä kovasti. Käyn silloin tällöin Miljan kanssa vaunuttelemassa, mutten läheskään joka päivä. Eikä ongelma tosiaan ole siinä, etteikö neiti nukkuisi vaunuissa. Yleensä nukkuu yhdet 4-5h:n unet ja yhdet 2-3h:n unet ulkona. =) Mutta siis laiskuutta tämä on... Huomenna kyllä taas vaunutellaan jos ei taivaalta tule tulta ja tulikiveä.
Hassua miten erilaisia vauvat on. Tikrun Nea sai viimein kakittua, kun taas Miljalla lentää satsi pelkästä aivastamisesta. ;) Aamullakin neiti köllötteli lattialla pyyhkeen päällä ilman vaippaa. Neiti aivasti ja siellä oli kamala kakkalammikko pepun alla. Aivasti vielä toisen kerran ja taas sama juttu. :D Jos ite sattuu istuskelemaan siellä peräpään tuntumassa, niin aina saa olla varuillaan. No, ei Miljalla AINA tule kakka tuolla lailla, mutta rupsuja kuitenkin. Ja niitäkin saa varoa ja ainakin maton tarkistaa ettei sinne vaan lentänyt mitään kivoja pikku ylläreitä. :DD
Milja on nyt tosissaan oppinut leikkimään sillä tiikeri-jumppalelulla. Ottaa jo molemmilla käsillä kiinni niistä roikkuvista renkuloista ja yrittää välillä tunkea suuhunkin. Vastalauseita sanoo, kun ne lelut ei lähde siitä irti. (Tai siis neiti ei saa niitä irti.) Vissiin niitä olis kivempi imeskellä, jos niitä ei tarvis kiskoa... Muutenki seurailee kovasti. Katseltavaksi kelpaa melkein mikä tahansa. Peilikuva on kiva (meillä on semmoinen Vaukirjan lahjakirja, jossa on se peili mukana), samoin kaikki lelut missä on kasvot ja telkkarihan on suorastaan addiktoiva. Eilenkin katsottiin koko perheen voimin Amerikan Idolsia. Miljan suokkari tais olla sama kuin äidin, Chris Daughtry. =)
Taidan lähteä taas norkoilemaan jääkaapille. Pitäisi käydä kaupassa, kun kohta on kaikki kevyet syötävät loppu. Kai sieltä silti omenaa löytyy. Ruoaksi ajattelin laittaa spagettia ja kevyttä jauhelihakastiketta a' la Painonvartijat. Yksin pitää kyllä syödä. Mies on töissä klo 21 asti :( No, onneksi pääsee huomenna jo yhdeltä ja on tiistain vapaalla.
Onko kellään kokemusta Prisman vauvanvaatteista? Onko siellä ihania? Kalliita/edullisia? Milja sai sinne 50euron lahjakortin nimiäislahjana ja sillä vois ostaa sille jotain tosi sööttiä. Ei yleensä käydä Prismassa, joten siksi kyselen että mitä mieltä ootte...
Nyt menen. Hetki omaa aikaa ennen kuin neiti herää. Oikein rentouttavaa ja leppoisaa sunnuntaipäivää!
Äippä ja Milja 3kk2pvä
Kahden viikon nettipimento on tuskaa, varsinkin ulkomailla! No, nyt taas onnellisesti kotona ja netin ääressä, muksut leikkii ihan onnessaan leluillaan. Ja voi sitä riemua kun esikoinen pääsi naapurin lasten kanssa leikkimään ja syömään lunta =)
Pikkasen pistää vihaksi, kun rikkoivat meidän rattaat vimpalla lennolla. Huomenna sitten korjauttamaan niitä Finnairin laskuun. On sitä ennenkin reissattu, ja matkarattaat olleet mukana, niin eiköhän nyt kun oli kunnon rattaat niin ne on sitten mäsäytetty. Ja ilmeisen lujaa, yksi rengas on ihan kiero ja tuo metallinen jarruvipu vääntynyt. Onneksi on kantoliina niin pääsi kuitenkin ulkoilemaan.
Jouduin sitten aloittelemaan tällä välin kiinteätkin pojalle, alkoi syömään 2 tunnin välein yötä päivää, ja silti kitisi nälkääkin vielä. Tänään kun en aamupäivällä antanut perunaa, niin iltapäivällä alkoi syömään tunnin välein! Joten eikun äkkiä perunan keittoon. Nyt kun päästiin vellien ääreen niin ajattelin niitä kokeilla seuraavaksi, ja jotain puuroa.
Kahden viikon päästä pitäisi lähteä takaisin saarelle. Työkomennuskin sitten piteni, on tällä hetkellä heinäkuun loppuun (alunperin siis toukokuun). Sitten tuo poika onkin ollut suuremman osan elämästään ulkomailla.
Nyt täytyy lähdeskellä saunaan, tytsi tuossa jo kiskoo hihasta. Kuulumiset jääpi nyt lukematta, ei millään ehdi, mutta valaiskaahan jos jotain tärkeää on jäänyt väliin!
T:Emppu ja Niklas 3kk ja risat
Meikäläinen koko kaks viikkoa odottanut huomista aamua kuin kokkomikko Joulua, mutta mitä sitä paskaa. Nyt siis mieli maassa.
Syystä että, minun esikoisenihan on mummun ja vaarin kans siellä Epsanjassa ollut siis kaks viikkoa ja aamulla niiden piti kotiutua. Niin eikös äsken soita poika itku kurkussa -Äiti, meidän kone on lähtenyt jo viime yönä me myöhästyttiin!!!!!- Siis täh, no anoppi tuli puhelimeen ja selvis. Heillä siis liput 31.3.2006 klo 00.00 no tietenkin kun tarkemmin aattelee niin sehän oli viime yönä eikä nyt tänä yönä. Jep, kiva kiva jätte kiva. No eikun kämpille takas ja toivotaan että sunnuntaina lähtevään koneeseen on vielä paikkoja vapaana. Nyt ottaa pattiin kun en katsonut tarkemmin sitä niiden tilausvahvistusta kun mullekkin vaari sen laittoi sähköpostiin. No tuskin oisin itekkään huomannu kun kokoajan puhuivat että tulevat la-aamuna. Poika raukka ikävä on jo kotiin ja huomenn aois ollu serkkupojan synttärit, Pyysi säästämään kakkua hänellekkin. No onneksi ei pahempaa ole sattunut ja onneksi on mummulla ja vaarilla oma asunto missä ovat ja naapurin suomalainen pariskunta kuskaa. No positiivistä, saapahan poitsu vielä päivän uida ja ottaa aurinkoa. Mahtaakohan lähtä pääsiäisenä mummun kans lappiin mökille niinku aikoi. Luulenpa että jää kotiin.
Tulipa nyt kirjoitus ei niin palstailuun liittyvä mutta mulle tärkeä että johonkin saa purkaa ku ei viiti enää kelleen soittaa näin yöllä.
Nyt menen nukkuun jos uni tulee kun on niin ikävä.....
Liili & Viivi 16 vkoa ja 3pvää & Ville 5,5 vuotta!!!