Kasvatus: Miksi ei-sana pitäisi kiertää?

Vastaan nyt, vaikken artikkelia ole lukenutkaan. " Ammattikasvattajana" olen törmännyt aiheeseen usein.



Yleisesti ottaen ei-sanan eli negatiivisen kieltämisen välttämisessä kyse on siitä, että on loogisempaa ja järkevämpää kertoa lapselle, miten TULEE toimia kuin miten EI SAA toimia. Tämä helpottaa lasta ymmärtämään, miksi kielletään ja myös opettaa toimimaan oikein.



Itse opin tämän alunperin opetusharjoittelussa kokeneelta pedagogilta ja olen työssäni käyttänyt pitkään. Se tuntuu itsestäkin mukavammalta ja ilmapiiri on positiivisempi kontrolloinnista huolimatta. Lapsista positiiviset kehotukset ovat usein hauskoja ja tehoavat yhtä hyvin.



Eli näin:

" Älä keikuta tuolia!" vs. " Istuisitko niin, että kaikki tuolin jalat ovat lattiassa, se on turvallisempaa."

" Älä naputa kynällä pöytää!" vs. " Yritä pitää kynäsi hiljaisena."

" Älä hypi! vs. " Voit heilutella jalkojasi pöydän alla, jos tuntuu hankalalta olla paikoillaan."



Äitinä voin kyllä myöntää, että en jaksa enkä muista joka tilanteessa olla näin positiivinen ;-). Mutta yritän kyllä.

Kaupunkilaisjärjellä ajatellen on mielestäni asian väärin ymmärtämistä, jos väen väkisin yrittää olla sanomatta ei. Lapsellekin. Ei nyt sattuu kuulumaan sanavarastoomme. Ja muissakin kulttuureissa, olen ymmärtänyt.



Eri asia on, että jos vaan sanoo ei. Voihan asian selittää. Mutta usein on tilanteita, jossa ensimmäinen suusta tuleva reaktio on se " ei" . Ja monestihan tuo tuntuu myös toimivan. Ei se mielestäni ole mitenkään suuri virhe.

Ilman muuta ei-sanaa käytetään. Olisihan se nyt pähkähullua sanoa alle yksivuotiaallekin joka kymmenes sekunti, että " voit katsoa äidin kukkaa täältä kaukaa" :-D.



Minusta kyse on isompien lasten kanssa vastaan tulevasta negatiivisen palautteen kierteestä, jota voi yrittää katkaista positiivisella ohjauksella.



Eli jatkuvan tiuskimisen sijaan antaa neuvoja, kyllä kai sekin maalaisjärkeen käy.

Mulla taas nousi karvat pystyyn jo kun näin sanan kasvatusguru -hei oikeasti, ei sellaisia ole olemassakaan.



KL.

Ja myönnetään, että meillä on ei-sana kyllä käytössä. Toisaalta autokouluopettajani aina sanoi, että " älä käännä sitä rattia noin" ja vieläkään en oikein tiedä, miten sitä rattia sitten oikein käännetään, eli kiellot eivät välttämättä ole kovin informatiivisia.



Sittenhän myös väitetään, ettei ihminen pohjimmiltaan ymmärrä ei-sanaa, tyyliin " älä ajattele pientä mustaa koiraa" - mikäs tulee heti mieleen? :)

Oma tyttäreni on nyt 3,5v ja kerhossa on toooosi paljon plikkoja, jotka ovat atottuneet tekemään just kuten tahtovat. Kukaan ei ole todellakaan opettanut heille mitään, mistä olisi tullut paha mieli ( kuten tavaroiden jakamista, vuoron odottamista, anteeksipyytämistä). Tästä tulee heti mieleen juuri tuo, että lasta ei saisi´kieltää. Oman kokemukseni perusteella sanon, että päivän mittaan tulee n 100 000 tapausta, jolloin suora kielto on välttämätön. Lisäksi ainakin oma tyttäreni tietää hyvin, että " voisitko" " laittaisitko" jne sanamuodot ovat kysyviä, ja niihin voi vastata että en laittaisi. Lisäksi vielä pieni lapsi ei jaksa välttämättä keskittyä, jos aikuinen alkaa selittämään asiaa. Oma tyttöni ei ole mitenkään tyhmä, mutta olen huomannut että mitä lyhyempi lause, sitä paremmin menee perille. Toki juttelemme asioista päivän mittaan, mutta tilanteen tullen käytän mieluusti suoraa käskyä ja selitykset tulevat myöhemmin jos tulevat. Ja käytöstavat ovat meillä tosi tärkeitä.

Se että välttää ei-sanan käyttöä, ei tarkoita etteikö lasta opeteta. Gekkokolmosen viestin " voisitko" ja " laittaisitko" sanamuodot voi sanoa myös käskymuodossa lyhesti " tee" ja " laita" . Ja jos miettii sanapareja esim. " ei saa mennä" /" odota" , " älä huuda" /" puhu hiljempaa" yms. ei tuo ei-sanan kiertäminen pidennä selittelyä. Asian voi sanoa ihan yhtä lyhyesti silloinkin.



Itse olen käytännössä vältellyt paljonkin juuri pienten lasten kanssa ei sanaa. Eli juuri 2v tienoilla, kun meidän herkät lapset ovat olleet huuli vapisten alkaneet itkemään kielloista. Tällöin olen kyllä oppinut nopeastikin muotoilemaan viestini toisin. Ei ole mitään järkeäkään itkettää lasta kymmeniä kertoja päivässä, jos asian saa toimimaan muuten paremmin, tuskin lasta tarvitsee karaistakaan. Isompana meidänkin lapset ovat jo kestäneet paremmin sen ei-sanan. Toisaalta se on myös vähän huono, sillä tulee helpommin lipsuttua siihen kieltämiskulttuuriin.



Se mitä joku tuosta kirjoitti ettei ei-sana ole kovin informatiivinen, on totta. Se että kertoo miten pitäisi toimia, kuin että kieltää miten ei saa toimia, on paljon informatiivisempaa. Ja tosiaan myös se maininta että lapsi oppii paremmin positiivisesta viestistä, on varmastikin totta.



Ilman ei-sanaa pärjää loistavasti suurimman osan asioista, sitä ei tarvitse monesti päivässä. Ehkä nopeissa vaarallisissa tilanteissa se tulee nopeammin ja automaattisemmin, ja on käyttökelpoinen. Mietin myös että jos ei-sanaa käytetään se 100-10 000 kertaa päivässä, niin varmasti se kokee myös sanana inflaation. Valvooko aikuinen joka kerta sen kiellon toteutumista ja uskooko lapsi?

lapsille jää lauseen viimeisen sana parhaiten mieleen, eli " älä juokse" " älä lyö" älä koske" kielloista jää just se sana ja sen assosiaatio mieleen mikä ei ole toivottavaa käytöstä päällimäiseksi.



Vauvoille pitää opettaa että ei tarkoittaa ei, nostamalla vauva pois ja selittämällä miksi ei, ja se tottakai tarttee tehdä nykyään 1000 kertaa kun kieltoja ei vahvisteta kovalla korvatillikkalla, läpsäisyllä taikka luunapilla, kuin ehkä vielä muutamakymmenvuosi sitten, joissain perheissä. sitä se vanhemmuus on, toistoa toistoa ja toistoa, sitten yksi kaunis päivä se uppoaa sinne kovaan kalloon, ja siitä lähtien se asia sujuu käytöstapojen mukaan suuremman osan aikaa, ainakin meillä. 2 vuotiaasta ylöspäin lapsi ymmärtää jo oikein hyvin maailmanmenoa, tapoja, ja ihmisten välistä kanssa käymistä, ja " sisällä kävellään" , " pöydässä syödään nätisti" , " palloa potkitaan ulkona" toimivat toistettuna oikein hyvin, ja vielä liittämällä siihen sen että jos lapsi ei usko kehoitusta, voi antaa viimeisen varoituksen ja sanoa että jos et syö ruokaa nätisti, ole ystävällinen ja nouse pois pöydästä ja jos lapsi vielä pelleilee, poistaa lapsi pöydästä ilman sen kummempaa hässäkkää ja numeroa. tai ottaa pallo ja laittaa se päiväksi jäähylle jne jne



4 vuotiaasta ylöspäin on meidän kodissa ainakin toiminut hyvin: " tiedän että osaat käyttäytyä pöydässä hyvin, olethan jo iso ja fiksu poika, ole ystävällinen ja syö nätisti." on toiminut hyvänä muistutuksena ja kannustuksena niin että asiasta ei ole tarvinnut sanoa taas vähään aikaan.



Sitten tietysti nurkka taikka " naughty step" auttavat kitkemään huonoa käytöstä pois ja olla " kovina" otteita niinä hankalina uhman aikoina, mutta meillä " normaaleina" aikoina kaunis muistutus ja pahimillaan uhkaus rangaistuksesta taikka jäähystä jo auttaa kun on jaksanut kärsivällisesti (joskus tietysti hieman kärsimättömämmmin, mutta nobody' s perfect ;-) nuo ekat vuodet ja uhman aallot.



sitä seuraavaa odotellessa...

Kieltämistä pitäisi välttää siitä varsin yksinkertaisesta syystä, että käskeminen toimii kieltämistä paremmin. Esimerkiksi, kun yksivuotias yrittää nousta syöttötuolissaan seisomaan, niin " istu alas" tehoaa varmemmin kuin epämääräinen " ei, älä seiso" , josta ei mitenkään käy ilmi, mitä se äiti haluaa lapsen tekevän.



Joulunaikaan meillä on toistettu ja toistettu parivuotiaalle mm. " anna tulitikut äidille, ne ovat aikuisten juttu" tai " pistä ne tulitikut takaisin, ne ovat aikuisten juttu" . Kiltisti tuo aina antaa ja hetken aikaa muistaakin, ettei hänellä ole lupa niihin kajota.

gekkokolmonen:

Lisäksi ainakin oma tyttäreni tietää hyvin, että " voisitko" " laittaisitko" jne sanamuodot ovat kysyviä, ja niihin voi vastata että en laittaisi.

Ottiatuota... kyllä se tuossa menee niin päin, että lapsi ei tiedä, jotta vaikka lause kuulostaa kysymykseltä, niin se on oikeastaan kohtelias tapa käskeä. Itse teen pojan kanssa niin, että aluksi kysyn kohteliaasti, että lähdetäänkö, jos olen vielä valmis siihen, että ollaan vielä hetki. Sitten, vähän myöhemmin, käsken suoraan. Vaaratilanteissa tms. komennan toki heti.

Miten muuten opettaa lapsen pyytämään kauniisti " saisinko maitoa" , jos itse on heti komentamassa " anna maito" (ennen kuin läikytät sen)?

Tunnen eskari-ikäisiä lapsia, joita on kielletty niin paljon ja niin usein, että äidin tai isän suusta kuuluva " ei" tai " älä" on normaalia taustahälyä, josta ei tarvitse välittää ellei äiti tai isä tule ihan fyysisesti estämään. Tarinan vanhemmat varmasti uskovat olevansa tosi tiukkoja kasvattajia.

Kyllä sitä eitä kannattaa käyttää kun siihen on tarvetta.

Isommalle lapselle voi ja saa toki selittää.



Anteeksi,

pieni huomautus meille kaikille, että yritetään pitää tulitikut siinä korkeudessa, ettei lapsi yllä niihin . ( Nukun mieluusti yöni omassa kodissa...)



Muistan vielä hyvin kuinka pikkuveli parikymmentä vuotta takaperin sytytti nuotion lattialle ja piiloutui ite sängyn alle... Selvittiin pelkällä säikähdyksellä.

Tottakai lapsia tulee kieltää ja lapsilla tulee olla selvät säännöt miten tulee toimia ja mitä saa tehdä ja mitä ei. Eli kuria täytyy löytyä. Itse yritän välttää ei-sanaa koska inhoan koko aikaista jankuttamista, ei saa tehdä noin, ei sitä, ei saa ottaa. Mistä lapsi oppii jos hänelle ei selitetä miksi niin ei saa toimia. Ainakin meidän leikki-ikäisiin tehoaa enemmän jos selittää asian juurta jaksaen. Jo alle vuoden ikäisestä lähtien lapsi oppii elämään valmius tilassa ja stressissä jos koko ajan sanotaan ei ei ei ei. Voisin repiä hiukseni päästä kun kuulee äitien kulkevan lapsensa perässä ja hokevan koko ajan ei,niin entä sitten lapsi. Jos ei-sanaa käyttää usein ilman perusteluja huomaa pian että sana on menettänyt merkityksen.