Tarinani koulukiusaamisesta

Haluan vain kertoa oman tarinani.

Olen reilusti yli parikymppinen, sosiaalinen, asiallinen ja sievä nuori nainen. Tai ainakin olin, nimittäin sosiaalinen. Menin yläasteelle, aivan uuteen kouluun uusien ihmisten ympärille. Minua jännitti, mutta minulle kerrottiin että "tulet aivan varmasti saamaan paljon uusia kavereita!" Se helpotti, ja odotin innolla tulevaa. Mutta siitä se sitten alkoi, nimittäin helvetti. Ja sillä helvetillä on nimikin, toisinsanoen koulukiusaaminen.

Minua siis kiusattiin koko kolme vuotta, tönittiin, haukuttiin ja potkittiin. Puhuttiin seläntakana ja jätettiin kaikesta ulkopuolelle. Liikuntatunneilla valittiin viimeisenä ja silloinkin kuiskittiin "tuleeks toi oikeesti meidän joukkueeseen? Me tullaan niin häviin tää!" Pahinta oli, kun sama jatkui vuodesta toiseen, koko luokka oli kiusaamisessa mukana. Välillä jopa opettajat nauroivat oppilaiden "hauskoille vitseille". En uskaltanut kertoa asiasta kenellekkään, olin fyysisesti sekä henkisesti ihan palasina. Se kaunis pellavapää, jolla oli tulevaisuus edessä. Sen unelmat murrettiin. Kahdeksannella luokalla yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa, epäonnistuin, osittain pelkuroin. Itkin joka yö itseni uneen ilman ainuttakaan ystävää. Hakkasin päätäni seinään iltaisin ja joka kerta kun minua kohdeltiin väärin, rankaisin itseäni. Viiltelin itseni auki, mitä kovemmin minua haukuttiin ja pilkattiin, sitä syvempiä viiltoja tein. Ja tätä jatkui monta vuotta. Olin loistava koulussa, mutten uskaltanut opiskella etten joutuisi naurunalaiseksi. Osittain sain huonon todistuksen myös siksi, koska sain joka yö paniikkikohtauksia ja näin hirveitä painajaisia - unia, joissa minut tapettiin. Se oli elämäni hirveintä aikaa, ja toivon todella että kukaan ei joutuisi kohtaamaan samaa.

Entäs nyt sitten? Kärsin paniikki- sekä ahdistushäiriöstä, minulla on vaikea masennus sekä sosiaalisten tilanteiden pelko. Näen joka yö painajaisia joissa minut tapetaan, ja lopuksi nauretaan ympärilläni kun kärsin. Minulla on psykoosi ja kakssuuntasta mielialahäiriötä. En ole pystynyt opiskelemaan sitten peruskoulun jälkeen, välillä on vaikea poistua kotoa vaikkei minua enään kiusata. En voi olla työelämässä ja elämä on muutenkin todella raskasta. Elämässä voi käydä todella pohjalla, olla tuhansina sirpaleina ja silti löytyä toivoa - vielä joku päivä minäkin pystyn elämään normaalin ihmisen elämää.

Tarinani opetus on jokaiselle kiusaajalle, että mieti millaiset seuraukset sanomisillasi voi olla. Vaikka ehkä sinä et niistä kärsisi jos kuulisit samaa, mutta joku toinen voi ottaa niistä todella pahasti siipeensä. Jokainen vanhempi, suojelkaa lapsianne kiusaamiselta ja kuunnelkaa heitä. Kertokaa että kiusaamisesta kertominen vanhemmille ei ole heikkoutta vaan päinvaistoin, se on rohkeutta. Rohkeutta osoittaa niille kiusaajille että on vahvempi kuin ne.

Minun tarinani ei suinkaan ole vielä päättynyt, mutta kaikki minun asemassani olleet eivät olleet yhtä onnekkaita. Joten miettikää kaikki ihmiset miten puhutte toisistanne, sanoilla voi olla suuret vaikutukset!