Lue keskustelun säännöt.
Äiti tahtoo kuolla
12.02.2015 |
hei!
Olen tosi syvästi masentunut nainen. Minulla on neljä lasta. En tahtoisi jättää heitä ilman äitiä, mutta minusta tuntuu, ettei minulla ole mitään väliä. Ajattelin, että yrittäisin purkaa ajatuksiani blogiin. Jotenkin tuntuu, että kirjoittamisella olisi enemmän merkitystä, jos joku lukisi sitä. Halusisitko sinä tulla lukemaan ajatuksia i elämän ja kuoleman rajalta?
Kommentit (26)
Ala kuule oikeasti syömään D-vitaamiinia ja rautaa! Olin vuosi sitten aivan lopussa ja kuvittelin itseni syvästi masentuneeksi. Loppujen lopuksi syynä olikin vain raudanpuuteanemia. Pakota itsesi heräämään säännöllisesti, peseydy säännöölisesti, juo riittävästi ja syö vitamiineja.
Kuulostat uupuneelta ja loppuunpalaneelta imiseltä, muttet välttämättä ole masentunut. Pelkkä raudanpuutos synnytysten jälkeen voi jo aiheuttaa seuraavanlaisia oireita:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lenkille nii kyllä mieli piristyy. Keksi tavotteita elämään. Esim keväällä juokset naisten kympin.
[quote author="Vierailija" time="12.02.2015 klo 10:11"]Lenkille nii kyllä mieli piristyy. Keksi tavotteita elämään. Esim keväällä juokset naisten kympin.
[/quote]
En lukenut aloittajan blogia, mutta juuri tällaisia kommentteja heittävillä ihmisillä ei todellakaan ole käsitystä mitä masennus todella on.
En ole lenkkeilyä ehdottanut, vaan se raudanpuuteanemiasta kärsinyt. Ja kyllä, väitän tietäväni miltä masennus tuntuu. Olin niin uupunut, että välillä olisi tuntunut helpommalta olla kuollut kuin nousta sängystä huolehtimaan lapsista. Jos lääkärini ei olisi heti tunnistanut vaikeaa anemiaani, niin olisin varmaan joutunut vuosien terapia- ja psyykelääkekierteeseen. Nyt koen kuitenkin olevani täysin terve ja normaaleissa voimissani.
En olisi edes uskaltanut ehdottaa tätä vaihtoehtoa esim. lapsettomalle masentuneelle, mutta koska ap: n elämäntilanne on lähes sama kuin itselläni vielä vuosi sitten (vauva, 3 isompaa lasta, 2 koiraa), niin uskallan avata tällaistakin vaihtoehtoa.
Älä vaan puhu lapaillesi noista ajatuksista. T. Lapsi joka joka päivä koulusta tultuaan mietti, jospa äiti on nyt kuolleena kotona
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en puhu. En varmasti, mutta miesystävä meni niille sanomaan, et äiti tappaa itsensä mä yritän olla niin normaali kuin suinkin voin, kun isommat lapset on kotona. Nyt vaan itken, kun isot koulussa ja pieni nukkuu.
Pitää kokeilla tota rautaa. Mä vaan oon kamalan huomo muistamaan ottaa lääkkeitä.
Terveys kuntoon ensiksi. Olet todennäköisesti ylirasittunut. Sen jälkeen jos vielä masentaa, alat rohkeasti miettiä mikä elämässäsi on pielessä. Miksi et saa tunnetason iloa ja tyydytystä? Mietit täysin rehellisesti ja avoimesti asiaa - onko parisuhde huono, käyttäytyvätkö lapset liian rasittavasti, onko työ kurjaa? Sitten ratkaiset ne ongelmat. Jos olet jo miettinyt itsemurhaa, voit tehdä ihan helvetin rohkeitakin päätöksiä, huonompaan suuntaan ei ole mahdollista mennä! Voimia ja etärakkautta sinulle täältä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun täytyy hakea itsellesi apua. Sinä olet lastesi tärkein ihminen. Älä tee tätä heille. Olet arvokas heille äitinä, itsenä. Sinulla on väliä.
Hoida itsesi kuntoon ja hae apua. Kyse ei ole vain sinusta.
Elämä ja sen tunteet on niin ristiriitaisia. Minä pelkään että kuolen enkä missään nimessä halua kuolla. Olen parantunut syövästä, mutta päänuppi ei ihan tule perässä.
Ja sitten toinen haluaisi kuolla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä suosittelen että haet apu. Ota yhteyttä omaan terveyskeskukseen ja käy juttelemassa. Älä jää yksin pohtimaan synkkiä ajatuksia.
Mä ehdottaisin soittoa vaikkapa nuorimmaisen neuvolantädille. Kohta on soittoaika, soita jo tänään. Kysy, mistä saisit apua väsymykseen, ahdistukseen. Jo tuo unettomuus ja siitä seuraava väsymys saa aikaan paljon pahaa etkä ole oikein tolpillasi.
Minusta tuntui pahalta, että miehesi sanoi lapsillesi noin.
Voimia sinulle rakas ihminen siellä jossain!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän tunteen jossain määrin. Elämä on yksi epäonnistuminen. Joskus tekisi mieli lakasta tämä virhe pois maan päältä. Edes ne asiat joissa olisin onnistunut eivät oikeastaan tuota tyydytystä. Laihdutin normaalipainoon ja aloin liikkumaan, mutta mitä sitten. En todellakaan kokenut mitään valaistumista miten ihanaa on mahtua 38 vaatteisiin, yhtä ruma ämmä sieltä peilistä tuijottaa silti. Eikä siinä mitään jos ulkokuori on paskaa niin sisällä sitä vasta onkin. Kamalinta on, että pelkään siirtäväni lapsiin tämän kaiken negatiivisen vaikka yritän pitää sen sisälläni kun en todellakaan halua lapsieni kokevan tälläistä itsevihaa minun ikäisenä. Tosin itse en edes voi syyttää äitiäni kun rautaisempaa itsetuntoa saa varmaan hakea. Itsemurhaa en tee kuitenkaan vaikka se olisikin varmaan sopiva loppu. Yhtä itsekäs kuin elämänikin, koska sitä se itsesäälissä vellominen on. Varmasti pystyisin olemaan onnellinen ja arvostamaan elämäni pieniä asioita jos en olisi niin itsekäs ja takertuisi kaikkiin huonoihin puoliin. Se on hullu tunne kun haluaisi nähdä lastensa varttuvan ilman, että tarvitsisi elää omaa elämää itsensä kanssa. Ottaa päähän suorastaan kun elämä valuu sormien läpi kuin hiekka enkä saa siitä mitään otetta. Sitä tuntee itsensä kiittämättömäksi kun haaskaa niin suurenmoisen lahjan.
Sairastamasi syöpä on myös osasyynä tuohon. Et uskalla elää, kun koit kauhean painajaisen. Vaikka se nyt onkin jo ohi. Yksi yhteyshenkilö voisi löytyä sairauden kautta. Tarjottiinko sinulle keskusteluapua silloin? Olisiko sama henkilö käytettävissä nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hyvä ihminen itseäsi tapa! :( Apua varmasti löytyy. Mulle on jäänyt kamalat muistot lapsuudesta kun äiti aina välillä huusi tappavansa itsensä. Mietin jo silloin, että se olisi kamalinta mitä voi tapahtua :(
OOTTEKO TYHMIÄ VAI VITUN TYHMIÄ. EI MIELI PARANE MILLÄÄN LENKILLÄ TAI D-VITAMIINILLÄ, psykiatrille siitä.
Blogikirjoituksista päätellen Ap:n elämässä on ulkokohtaisia ongelmia (esim. lihavuus, unettomuus, huono parisuhde), jotka pitäisi hoitaa kuntoon ja jonka jälkeen olo tuntuisi varmaan paremmalta.
Miksi Ap sitten on alunperin ollut taipuvainen vaikeaan masennukseen, se ei käy blogista ilmi.
Ap:n elämä on toisaalta sellaista, josta monet unelmoivat. Kaikki eivät esim. löydä miestä tai saa lapsia.
Ap jos tiivistäisit masennuksen alkusyyn yhteen lauseeseen, mikä se olisi. Blogikirjoituksesi ongelmat ovat yleisiä, eivätkä kaikki päädy niiden takia hautomaan itsemurhaa. Joten minusta tuntuu, että olet jättänyt jotain vielä kipeämpää kertomatta.
Olen muuten itsekin 35 ja tämä on selvästi jonkinlainen taitekohta elämässä, joka herättää vaikeitakin tunteita. Asettuu enemmän arvioimaan mennyttä elämää kuin aiemmin, samoin tunnistaa elämän rajallisuuden voimakkaammin kuin edeltävinä vuosina.
Jos nykyinen elämä Ap, ei ollutkaan sitä mitä sisimmässäsi halusit, niin millainen olisi elämä jota haluaisit enemmän?
Olen käynyt 2,5 vuotta psykiatrian poliklinikalla puhumassa ja minulle on yritetty lääkehoitoa, ne vaan eivät tehoa. Jotenkin koen, etten tule kuulluksi. Viimeksikin, kun puhuin lääkärille pahoista univaikeuksistani ja siitä, etten aina saa nukuttua lääkkeistä huolimatta, lääkäri totesi vaan, että voidaan kokeilla olla ilman lääkkeitä. Olisin mielelläni, mutta kokeiltuani sitä parin viikon 2-4h nukkumista voin todeta, että mielummin unta vaikka lääkkeillä.
--ap
Onko täällä muita äitejä, jotka miettii itsemurhaa?