Kauanko toi saakelin uhmaikä kestää?

meilläkin.

Ja jatkuu vieläkin. Nukkumaan meno on yhtä helvettiä!

ni ei tarvi kuunnella kiukuttelua!

Eli uhmaiän voi välttää. Niinpä niin.

ei kai ikinä, kausia on selkeästi, siis välillä menee paremmin, joskus huonommin. Jos itse jaksaa, jaksaa myös jaksaa noita kohtauksia eikä tunnu pahalta..

Nyt on 2 v 10 ja hetken aikaa on ollut niin seesteistä.

Sinä äitinä olet avainasemassa opettamassa lapsellesi näitä tunnetaitoja ja pettymysten sietämistä. Jos olet siellä itse aivan kiehumispisteessä, niin lapsi vaan ottaa sinusta mallia. Lainaa vaikka kirjastosta kirja aiheesta ja opetelkaa yhdessä tunteiden säätelyä, kyllä se siitä.

Jos lapsi joutuu yksin selvitä hankalista tunteista ilman aikuisen apua, " uhma" tulee kestämään pitkän aikaa.

Meillä lapsi haluaa, että äiti juttelee keskittyneesti hänen kanssaan ja sylittelee paljon, jos se puuttuu eikä äiti ole tunnetasolla mukana hänen jutuissaan, lapsesta tulee kitisevä ja mariseva lapsi jolle ei mikään kelpaa.

Vaikea sanoa mistä teillä kitinä johtuu, lapset taitavat olla erilaisia. Onhan meillä aikuisillakin huonoja päiviä, miksei lapsilla?

Siksi tämä onkin niin rankkaa kun niitä kitisijöitä on kaksi!

Pitää koittaa huomenna vielä enemmän sylittää, lukea jne.

Olen yrittänyt sanallistaa raivokohtauksen jälkeen tapahtunutta ja kysyä, mikä auttoi rauhoittumaan ja mikä auttaa, jos harmittaa. Nyt muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen lapsi itse osaa jo sanoa, että auttaa kun pääsee syliin tai saa kisulelun kainaloon. Nyt uhmakohtaukset ovat lyhentyneet eikä niitä edes tule niin usein, kun pettymyksen hetkellä riittää se että pääsee syliin tai saa sen kissan. Olen myös aina kehunut jälkeenpäin, kuinka hyvin hän selvisi harmituksesta. Jos se vaikka lisäisi lapsen itseluottamusta siihen että hän voi selvitä hankalista tilanteista eikä jäädä niiden armoille.



KAikkein tärkeintä on itse pysyä rauhallisena ja jaksaa tukea lasta noissa raivo(stuttavissa)kohtauksissa, jotta lapselle tulee tunne että hänet hyväksytään myös pettyneenä ja että negatiivisia tunteita saa osoittaa ilman että vanhempi hylkää hänet emotionaalisella tasolla. Se ei mielestäni tarkoita, että lapselle sallitaan huono käytös - toisaalta kaksi vuotiashan vasta harjoittelee käytöstä ja tunnesäätelyä, ei häneltä ihmeitä voi odottaa. Meillä lapsi käyttäytyy kyllä yleensä ihan asiallisesti, vaikka raivopuuskiin suhtaudutaankin ymmärryksellä ja hyväksyvästi.

Jaksamista sinulle, et tosiaan voi revetä kahtia. Toivottavasti tilanne helpottaa ajan kanssa -useinhan tämä hankalin kausi voi kestää vain muutaman kuukauden ja sitten elämä muuttuu paljon siedettävämmäksi.

Meillä ei ole kokemuksia yksösistä, mutta kaksoset kanssa on kyllä rankkaa kun tappelevat koko ajan. Ennen leikkivät niin kauniisti yhdessä, mutta nykyään kaikki menee tappeluksi. :(

Se kuulosti mielenkiintoiselta, mutta en tiedä yhtään mitä se käytännössä tarkoittaa. Ehkä heillä on nyt joku sellainen tunne-elämänkausi, jossa kumpikin takertuu epätoivoisesti äitiin ja sitten ollaan huonolla tuulella, kun kaikki ei menekään omien toiveiden mukaan ja toinen kaksossisarus tuntuu pahimmalta kilpailijalta?

Eikö kaksoset jo kohdussa käy valtataistelua (tai jotain kamppailua tilasta)?