Lue keskustelun säännöt.
Voiko lapselle sanoa, että hän oli vahinko?
29.12.2014 |
Lapsemme oli siis vahinko, vaikka emme harkinneet aborttia missään vaiheessa.
Kommentit (61)
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:35"]
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 12:33"]
Kun kerran ette tehneet aborttia, niin lapsi on haluttu.
[/quote]
Ei ollut haluttu, mutta uskonnollisista syistä ei tehty aborttia. -ap
[/quote]
No sitä nyt ei ainakana kannata kertoa."Sori,me ei todellakaan haluttua sua,mutta pakko pitää sut kun uskonto kieltää abortin." Jos kuitenkin rakasatatte lasta,miksi tehdä numero siitä miten hänet on saatu aikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:17"]
Lapsemme oli siis vahinko, vaikka emme harkinneet aborttia missään vaiheessa.
[/quote]
mä olen ollut vahinko ja tiennyt sen aina. Mulle ainakin ilmaston asia niin, että mua ei suunniteltu, mutta olin iloinen ylläri. En ole kärsinyt asiasta. Mua on aina rakastettu.
Mulle on näin nuorena aikuisena kerrottu että olin vahinko (kuten oikeastaan osasin jo itsekin päätellä), mutta se oli kaikella rakkaudella ja huumorilla! Mun mielestä just hauskaa että olin pikku vahinko ja musta kuitenkin tuli näin mainio ;)
No jos lapsi kysyy niin kannattaa enemminkin sanoa että oli "iloinen yllätys" eikä jotain "joo teit elämästämme helvettiä kun stressasimme sinusta" jos lapsi ei taas kysy, ei sitä tarvitse edes tuoda esille.
https://www.facebook.com/tiina.rauvola?fref=ts Tiina Erkkilä (nyk Rauvola) vähän erinäköinen nykyään, oli pakko googlata :--D Iloinen yllätys että ovat vielä yhdessä ja monta lastakin,tulin tosi iloiseksi tästä jostain syystä. Usein sitä ajatteee että vuoden tuntemisen jälkeen lisääntyneet päätyvät kasvattamaan lasta erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä olen vahinko enkä ole kärsinyt siitä tiedosta yhtään. Isosisko 10v vanhempi ja sain kuulemma tulla kun olin tullakseni. Eiköhän aika moni lapsi saa alkunsa näin :D
Kyllä se lapsen kannalta selkiinnyttää tilannetta, kun tietää taustoja. Esim. minä ihmettelin pienenä, minkä takia perheessä oli syrjittyjä ja lellikkejä. Siten se selvisi, kun sain tädiltäni utsittua, että esikoinen oli vahinkolapsi, jonka takia isän ja äidin oli pakko mennä naimisiin (tapahtui 50-luvulla). Toinen lapsi oli sitten se odotettu esikoinen, kun siihen mennessä vanhemmat olivat sopeutuneet ajatukseen perheestä. Ja minä olin jälleen ilmiselvä vahinko, synnyin pikavauhtia tämän suosikin jälkeen ja olen saanut kärsiä siitä koko ikäni, kun vein veljiltäni toiselta sylin ja toiselta tissin. He eivät ole antaneet sitä minulle ikinä anteeksi.
Siihen aikaan lähes kaikki lapset olivat enemmän tai vähemmän vahinkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
52 jatkaa: minusta on siis paljon mukavampi ajatella, että olen vahinko, kuin että vanhempieni arvostelukyky olisi ollut niin huono, että he olisivat vasiten tehneet minut siihen tilanteeseen. Eihän heillä ollut voimavaroja hoitaa kolmea alle 5-vuotiasta yhtä aikaa.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:25"]
Haluaisitko itse (tai olisitko lapsena halunnut) kuulla vanhemmiltasi, että olet vahinko?
[/quote]
No, oikeastaan se olis se ja sama vaikka kertoisivatkin mun olleen vahinko. Mä kuitenkin tiedän, että mua on aina rakastettu ja että loppujen lopuksi olin toivottu ja haluttu lapsi. Ei se lapsuudessa koettu rakkaus, joka edelleen jatkuu, muuksi muutu.
Myös itselläni on vahinkolapsi, jota en ikinä antaisi pois. Olen hyvin onnellinen siitä vahingosta. Tekisin saman uudelleen jos pitäisi valita. Rakastan lastani enemmän kuin mitään. Vahinko ei aina ole onneton juttu, vahinko voi myös olla hyvä asia. Lapselle en kuitenkaan ole kertonut miten tuo alkunsa sai. Ehkä joskus aikuisena kerron, ehkä en. Eipä tuolla oikeastaan ole mitään väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini vihasi isääni, mutta hampaat irvessä hirveästi riidellen pysyivät yhdessä. Joskus sitten kysyin heiltä että miksi eivät eroa. Raskasta se riitely oli minullekin.
Vastaus oli "yritettiin kyllä erota mutta sitten sinä synnyit niin ei voitu". :-o
En ollut edes ainoa lapsi, pelkästään ainoa vahinkolapsi ja siksi syypää kirjalle avioliitolle. Mahtavaa. Tämä tehtiin minulle varsin selväksi. Ja äitini ihmettelee vieläkin miksi meillä ei ole läheiset välit.
Kyllä kuuluis lapsen tietää. Kaikkien yh-äitien pitäis kertoa lapsilleen että ovat vahinkoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se kysyy, niin senkus. Mullekin äiti kertoi, että olin yllätys, ja minun piti tulla vasta 3 vuoden päästä. Eipä se minua liikuta :D olin kuitenkin haluttu.
Minusta on aivan kamalaa, että tuollaista kerrotaan lapselle ja nämä julkkikset vielä, jotka kertovat sen koko kansalle. Eipä ole hyvä alku lapselle. Oma äitini kertoi minulle, kun olin 11-v että olin vahinko. Hän kertoi, että oli kauhuissaan kun huomasi olevansa raskana. Tuo oli minulle järkytys, joka painoa mieltäni vuosia ja luulen, että se on vaikuttanut koko loppuelämääni, vielä nytkin keski-ikäisenä yritän miellyttää kaikkia ja olla aina kiltti. Äitini kyllä sanoi, että sitten kun synnyin olin ihana, mutta ei se mitenkään lievittänyt pahaa oloani.
Omille lapsilleni olen aina korostanut, miten onnellisia ja kiitollisia olimme jokaisesta lapsestamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minun äitini kertoi minulle jo nuorena. Ei siinä, sillä meillä on todella hyvät välit ja tästä aiheesta väännetään aina vitsiä.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 16:38"]
Kyllä kuuluis lapsen tietää. Kaikkien yh-äitien pitäis kertoa lapsilleen että ovat vahinkoja...
[/quote]
Muutenki ovat vähä alempiarvoisia äpäröitä.
Isäni kertoi minulle, että olin vahinko. Se ei tuntunut pahalta, koska tiesin kuitenkin olevani "iloinen" yllätys ja vanhemmilleni kaikki kaikessa.
Se oikeastaan tuntui lapsesta ihmeelliseltä ja taianomaiselta. Puhuimme pitkään siitä, miten pikkuruisilla teoilla tai sattumilla voi olla valtavat seuraukset, ja että tulevasta ei voi olla koskaan täysin varma.
Myöhemmälläkään iällä ei harmittanut, kun tiesin vanhempieni rakastavan minua. Olen iloinen, että minulle kerrottiin.
Eihän syntyvää lasta saa muutenkaan valita. On sekin yllätys, ettei sitä kaunista ja reipasta Minnaa ikinä syntynyt, vaan hidasälyinen koulukiusaaja-Mikko.
Miksi lapselle pitäisi kertoa, että hän on vahinko? Enemmän siitä mielipahaa syntyy kuin mitään hyvää.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2014 klo 11:55"]
Mun mielestä ihan paras idea olisi korostaa että Sinä siinä olit vahinko, mutta Sisaruksesi tuossa oli tekemällä tehty ja hirrrveen toivottu (jos sellainen siis on olemassa ja jos niin on). Niin saadaan mukavat pikku skismat sisarusten välille, ja Tekemällätehty on paskanvastaanottajan asemassa huolella ja pitkään sen katkeran Vahingon taholta. Perhedynamiikka toimii ja kaikilla on oikein todella mukavaa perheessä. Ja ainahan huoltaja voi nostaa kädet pystyyn ja uhata sanktiolla ja millä nyt kulloinkin, jos tappelevat keskenään lähtöisin tuosta syystä.
[/quote]
Tämä esimerkki oli kärjistetty,mutta itse kuulin aikuisena että meillä se meni melkein noin. Isä ja äiti olivat nuoria ja vasta alkaneet seurustella,kun äiti alkoi odottaa minua.Äiti halusi lapsen,isä ei.Siihen aikaan ei tehty abortteja heppoisin perustein,joten menivät sitten naimisiin ja saivat lapsen.Sen sijaan pikkuveljeni on tarkoituksella tehty. En tosin ole katkera tehdylle veljelle,korkeintaan vituttaa että kuulin asiasta.Olisin mielälläni elänyt siinä uskossa,että olemme molemmat syntyneet toivottuina.