Oliko sinulla lapsena lyhyet hiukset?

Oli kyllä. Sain käsittääkseni päättää itse lookistani joskus ala-asteikäisenä, oi autuutta... Oli sitten niskasta siiliksi singlattua, oli oranssiksi värjättyä ja oli lammaspermanentti moneen kertaan. Valitsin kampaajalla vanhoista mallikirjoista mitä rumempia lyhyitä malleja. Minua luultiin leikkipuistoissa pojaksi.

Nyt kaksikymppisenä olen opetellut ajattelemaan uudelleen niin, että minun ei tarvitse olla se oudon näköinen, vaan voin olla myös nätti tyttö. Hiukset ovat olleet hartiamitassa lukiosta asti.

Minulla oli varmaan lähemmäs vyötäröön asti, tavallisesti letit.

On ollut, ja ei ole poikatukkaa ollut sen jälkeen, kun siitä eroon pääsin 20v sitten.

Oli ja traumat jäi. Ylä-asteella sitten kasvatin kunnon letin. En huomioinut että hiukseni ovat katkeilevat ja näyttivät huonolta. 23-vuotiaana kampaaja ylipuhui minut leikkauttamaan olkapäille olevan kerrostetun kampauksen. Paras päätös ikinä!

Oli ala-asteen ekoilla luokilla. Mua luultiin useaan otteeseen pojaksi. Vitosella oli jo pitkät ja vasta parikymppisenä leikkasin lyhyehköt, nekin sai kiinni saparoille. Nyt on taas pitkät.

Ei, pitkät oli. Äidilläni oli kai jäänyt traumat lapsena kun oli leikattu lyhyeksi. Äidilläni on vieläkin pitkät vaikka täytti jo 60v. Minä leikkautin teininä lyhyeksi, sitten kasvatin välillä taas pitkät, ja taas parikymppisenä leikkasin kun ei paksuja pitkiä hiuksia voi laittaa mitenkään, niissä ei pysy minkäänlainen kihara, ne on painavat ja vetää ittensä suoraksi ja kiinni ei voi pitää kun päänahka tulee kipeeksi. Lyhyitä olen tykännyt pitää jo vuosia, enkä usko että enää kasvatan, kun on näihin lyhyisiin tottunut ja ne mulle sopii. Miehellä kuitenkin on vielä lyhyemmät kuin mulla, joten kyllä mulla on meistä naisellisemmat hiukset :)

Joskus oli lyhyet ja joskus oli pidemmät. En kyllä muista että olisi varsinaisesti pakotettu, ainakaan myöhemmin, vaan taisin itsekin haluta lyhyemmät. Mielestäni lyhyt tukka oli suht tavallinen 80-luvulla. Pystyynhän ne piti saada, eikä nykyisenlaisia kampauksia ollut kuin lestadiolaisilla.

Ei, mutta otsahiukset sain kasvattaa pois vasta 10-vuotiaana.

Ja sen jälkeen ei ole otsista ollut!

Äidilleni leikattiin lapsena aina poikatukka äidin mielipiteestä huolimatta, hänelle jäi ikävät muistot siitä, joten mun hiukset on saaneet aina olla sellaiset kuin haluan.

Alle kouluikäisenä tukkani leikattiin aivan lyhyeksi, mutta tämä jäikin sitten yhteen kertaan isäni vuoksi ("tytöllä kuuluu olla pitkä tukka"). Yläasteella kapinoidakseni leikkautin hiukset vyötäröpituisista polkkatukaksi ja sitä kaduin lähes yhtä monta vuotta kuin hiusten kasvatus entiseen kesti. En sanoisi että lyhyistä hiuksista mitään traumoja olisi jäänyt, mutta kyllä olen huomattavasti iloisempi pitkien hiuksien kanssa.

kyllä ja kyllä. poikatukka tulee minulle enää vain kuolleen ruumiini ylitse. ärsyttää kun äitini yrittää vaatia tyttöjenikin pitkien hiusten leikkaamista lyhyeksi

Valitettavasti. Äiti leikkasi aina kotona, sellaisen patapäämallin, jossa pitkä otsatukka ja epämääräisen lyhyt muuten. Ihan kuin olisi laitettu kattila päähän ja leikattu reunoja myöten hiukset. Parikymppisenä leikkasin vielä lyhyemmäksi, mikä oli vähän parempi. Mutta kun kolmikymppisenä päätin kasvattaa pitkät, niin niistä en ole sen jälkeen sitten luopunutkaan.

Oli. Muistaakseni suurimmalla osalla koulukavereista oli samoihin aikoihin lyhyet hiukset, aika poikamaiset oikeastaan.
Oli olevinaan muotia silloin.

Oli. Äiti leikkautti hiukseni ekaluokalla, vasta kutosella sain alkaa kasvattaa takaisin. Ja kyllä olen traumatisoitunut. Nyt olen tosi tarkka ettei tyttären päästä leikata milliäkään ilman suostumusta.

Vähän aikaa oli, kun itse halusin, tytöillä oli silloin "muodikkaat" poikamaiset kampaukset. Kasvatin kokeilun jälkeen takaisin ja sen jälkeen olen kerran aikuisena leikkauttanut lyhyet hiukset, mutta samalla tavalla kävi taas; kasvatin pitkiksi ja sen jälkeen ovat pysyneet pitkinä viimeiset 15-20v.

Tällaisia ketjuja lukiessa sitä vaan miettii että miten kasvattaa tytön itsetunto niin vahvaksi ettei se ole karvojen pituudesta kiinni. Hirveää varmasti jos jostain syystä hiukset menettäisi, ihmiselle joka ei voi tyyliään vaihdella vaan pitää hampaat irvessä jokaisesta sentistä kiinni.

Minulta kerittiin tukka pois koska se olisi ollut syntiä kulkea luonnonkiharoissa paksuisia vaaleissa hiuksissa. Senpä vuoksi olenkin viettänyt aikuisikäni pitkissä hiuksissa.

Tuon syntisyyden vuoksi en osaa pelata korttia jne. T. Lahkolaisperheen lapsi

Ei oo koskaan ollut, paitsi vauvana :D En oo koskaan halunnutkaan, viihdyn pitkässä.

[quote author="Vierailija" time="11.01.2015 klo 22:25"]

Onko siitä jäänyt traumat?

[/quote]

Äiti leikkasi mulle poikatukan, ja näytin kyllä ihan pojalta sen takia. En nyt tiedä onko traumoja, mutta ehkä minäkuvani olisi vähän erilainen, jos olisin ollut tytön näköinen. Olin kyllä aika poikatyttö, joten äitini tapa selittynee ihan järkisyillä. Toisella luokalla annoin hiusten kasvaa pitkiksi, ja sekä äiti että minä oltiin helisemässä, kun en koskaan tykännyt että tukkaa harjataan ja se oli täynnä takkuja ja puiden pihkaa...

Itselläni on pisimmillään ollut lapaluiden väliin ulottuvat hiukset ja sitten ihan kaikkia mittoja siitä lyhyempään päin sekä lapsena että aikuisena. Tai no, kaljua ei ole ollut ja sänkikin oli aikoinaan vain osassa päätä... ;) Nyt viidenkympin lähestyessä olen vaihteeksi kasvatellut pitkiä hiuksia. Vaihtelu virkistää ja kasvaahan se tukka sitten taas takaisin jos sen leikkaa, mä en kerta kaikkiaan ymmärrä mikä siinä niin kauhean vakavaa on. Ja jos ei kasva, niin ei se sitten enää edes olisi pitkänä hyvännäköinen.

Lapsena mulla oli lyhyet hiukset alle kouluikäsenä, jonka jälkeen pitkää polkkaa etuhiuksilla ja ilman, välillä myös sinne lapaluihin saakka. En tykännyt, kun se oli aina tiellä. Hartiamitassa mentiin yläaste ja lukiossa leikkautin ihan lyhyeksi. Erimallisia max. lyhyen polkan mittaisia hiuksia pääasiassa aikuisiässä, välillä annoin kasvaa, kyllästyin kuumuuteen ja leikkautin lyhyeksi. Ei koskaan mitään pidennöksiä, tuuhennoksia tai muuta, omilla on pärjätty (eikä niitä toki nuorena ollessani ollutkaan vielä). Ei hiustraumoja.

Sinänsä minusta olisi kiva nähdä lyhyttukkaisia pieniä tyttöjä enemmän niiden sotkuisten pitkien hiusten sijaan. Monesti hapsottava kampaus tekee lapsesta homssuisen näköisen, kun hento hius ei pysy kiinni ja/tai takkuja ei avata kunnolla.