Susanna laihtui 60 kg

http://www.iltalehti.fi/viikon-laihduttaja/2015011819040723_lv.shtml

Susanna laihtui 60 kiloa: Vieroitusoireet sokerista olivat rajuja

Susanna painoi 40-vuotispäivänään 135 kiloa ja päätti tehdä lopullisen muutoksen. Hän kiittää lääkäriään, joka antoi toivoa tulevaan.

Lihavuuteni alkoi jo lapsuudessa. Murrosiässä syöminen oli keskeinen osa elämääni, ystäväni kanssa emme muuta tehneetkään. Pitsat, makkara, karkki, grilliruoat sekä jäätelöt maistuivat. Juomana oli limsaa.

Olin jo aiemmin ollut ylipainoinen väärien ruokailutottumusten vuoksi, mutta murrosiässä kilot alkoivat kertyä nopeasti. Saatoin jättää kouluruoan syömättä ja napostelin. Jos kuitenkin söin koulussa, söin useamman annoksen. Keräämistäni pulloista saaduilla rahoilla ostin karkkia.

Itsetuntoni oli nollassa. Koulussa sain osakseni haukkumista, mutta ajattelin, että jos kerran olen jo tälläinen, syöminen ei enää haittaa. Hain hyvän olon tunnetta ruoan kautta, mutta siitä tulikin painajainen, kun paino nousi entisestään. Äiti patisti liikkumaan, osti hyvät suksetkin, mutta minua ne eivät kiinnostaneet.

Perustin perheen nuorena. Raskaudet kerryttivät lisää kiloja. Ajattelin aina laihtuvani synnytysten jälkeen, toisin kuitenkin kävi. Välillä sain painoa pois, mutta kilot palasivat takaisin. Vuodet kuluivat, hoidin kotia ja liikuin ulkoilemalla lasten kanssa, mutta muuta en jaksanut tehdä. Polvikivut alkoivat, enkä uskaltanut puhua niistä edes lääkärille, sillä tiesin vastauksen olevan ainoastaan siinä, että minun pitäisi laihduttaa. Liityin painonhallintaryhmään, mutta siitä ei ollut apua.

Työvaatteet eivät mahtuneet

Vuonna 2010 sain töitä, mutta työvaatteet eivät mahtuneet päälleni. Se oli nöyryyttävää. En päässyt kyykystä ylös ja säryt jatkuivat. On ihme, että jaksoin hoitaa työni. 40-vuotispäivänäni päätin, että muutoksen on tapahduttava, sillä vaaka näytti 135 kiloa.

Pyysin omalta lääkäriltäni lähetteen lihavuusleikkaukseen. Hän ohjasi minut ravitsemusterapeutille ja leikkausjonon aikana noudatin kevennettyä dieettiä, sillä tavoite ennen leikkausta oli laihduttaa 7 prosenttia painosta. Punnitukseen mennessäni en kuitenkaan täyttänyt enää lihavuusleikkaukseen pääsemisen kriteerejä ja sain kannustusta jatkaa lahduttamista. Olin hieman pettynyt, mutta lupasin yrittää. Parantuminen alkoi kolme vuotta sitten.

Tuskaa ja vapinaa

Tein joka päivä pienen lenkin ja karsin sokeriherkut vain yhdelle päivälle viikossa. Ensimmäinen viikko ilman herkkuja oli tuskallisten oireiden täyttämä: vapisin, päätäni särki ja olo oli huono. Lisäsin liikuntaa, kun kunto alkoi kohota ja säryt väistyivät.

Lautasmalli toimi hyvänä apuna, lisäksi join reilusti vettä. Laihduttaessa on hyvä syödä viisi kertaa päivässä, ettei nälkä pääse yllättämään. Jos kieltäydyn jostakin ruoasta, se tarkoittaa sitä. Nykyisin myös punnitsen ruokani ja pidän huolta siitä, että kasviksia, proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja on juuri oikeassa suhteessa. Pidän yhden herkuttelupäivän viikossa, itse valitsemanani päivänä. Liikuntaa on myös jatkettava.

Painoni on pudonnut kolmessa vuodessa 135:sta kilosta 75 kiloon ja vaatenumeroni on pienentynyt monta numeroa. Olo on ihana, kevyt, mahtava. Tervellinen ruokavalio on parantanut elämänlaatuani, säryt ovat tiessään, veriarvot ovat hyvät ja kuntokin on parempi kuin koskaan. Itsetuntoni on noussut huimasti. Nukun myös paremmin, mikä tuntuu kuin lahjalta.

Paras palkinto

Ei tämä helppoa ole kuitenkaan ollut. Olen vuodattanut pettymyksen kyyneleitä tämän kolmen vuoden aikana, mutta en ole katunut muutosta. Kuntosalista ja liikunnasta olen saanut hyvää oloa, jota ennen sain vain herkuista. Olinhan herkku- ja sokeriaddikti pienestä asti. Koko perheeni on ollut tukenani, enkä olisi onnistunut ilman heitä ja lääkäriäni. Iso kiitos kuuluukin lääkärilleni, joka antoi toivoa tulevaan.

Nykyisin voin harrastaa liikuntaa lasten kanssa. Paras palkinto on ollut lasten ilo yhdessä tekemisestä.

Elämäntapamuutokseen tarvitaan sitkeyttä, taistelutahtoa ja sisukkuutta. Pikadieetit ja pussikuurit eivät auta kuin hetkellisesti ja pudotetut kilot tulevat yleensä korkojen kanssa takaisin.

En halua palata entiseen. Koitan kaikin voimin ponnistella kilojen kurissa pitämisessä. Periksi en anna on uusi mottoni.