Ystävistä ja ystävyydestä

Mä oon sitä mieltä, että mitä vähemmän kertoo omia asioitaan muille niin sitä vähemmän tulee ihmissuhteissaan pettymään. Loppujen lopuksi ei voi luottaa kuin itseensä eikä sekään aina ole täysin varmaa.

Kavereita on hyvä olla mutta liian lähelle ei kannata ketään päästää. No, tää nyt oli mun mielipide ja toimii mulla ainakin tosi hyvin. Ei ole kukaan päässyt pettämään luottamustani. =)

Oma mies on myös luottoystäväni. Olen huomannut kantapään kautta, että ns. ystäviin ei ole luottamista.

Minulla on ja olen todella onnellinen siitä. Kakkoselle sanoisin olleeni aiemmin itsekin tuollainen ennenkuin huomasin, että paljon itse antamalla myös saa paljon enemmän. Toki voi niitä pettymyksiäkin tulla, mutta elämä ei ole enää niin tyhjää. Toki kaikki eivät sellaisia suuria tunteita oikeasti edes kaipaa.

Minulla on aika lailla sama tilanne kuin aloittajalla. Elämässäni on muutama, ehkä viitisen, ihanaa ystävää, jolle pystyn puhumaan useimmista asioistani. Näiden lisäksi kaveripiirissä on useita kivoja tyyppejä, joiden kanssa joskus nähdään ja voidaan sivuta aika henkilökohtaisiakin juttuja.

Sellainen yksi, tietty sydänystävä kuitenkin puuttuu. Varsinkin viime aikoina, kun elämässäni on ollut tosi vaikeita asioita käsiteltävänä, olisin kipeästi kaivannut ihmistä jonka kanssa olisin voinut jakaa aivan kaikki. Ja olla tietysti vastavuoroisesti tukena hänelle, kun hän sitä kaipaisi. Samalla tavalla hän olisi ystävä, joka iloitsisi vailla kateutta minun menestyksestäni, onnistumisistani ja muista onnellisista hetkistäni ja minä hänen. Ehkä sellainen vielä joskus ilmaantuu elämään, vaikka mahdollisuudet tässä iässä eivät ehkä olekaan kovin suuret.

No minulla ei ole yhtään ystävää tai minkään sortin kaveria. Lohduttaudun tuolla, ettei toisiin voi kuitenkaan luottaa, ja olenhan mä elämässäni sen nähnytkin, miten ne ns. kaverit hylkäävät heti kun saavat jonkun muun kaverin.

En siis varsinaisesti itse ole päättänyt etten "hanki ystäviä", mutta näin se on mennyt, ja nyt olen ihan tyytyväinen tähän tilaan. Mulla ei ole voimia enää sellaiseen monen vaatimaan ystävyyden tasoon, että pitäis fyysisesti nähdä ja tehdä kaikenlaista.

Jos mä nyt ajattelen että olisi joku sellainen ystävä johon pitäisi vaikka sitten netin kautta yhteyttä, niin en kuitenkaan näe että vuodattaisin hänelle juuri mitään, jotenkin en vain usko että saisin keltään myötätuntoa missään asiassa. Luulen että useimmiten minut vain tuomittaisiin, ja oltaisiin sillä vastapuolella.

Itse voisin kyllä hyvin kuunnella myös toisen murheita, ja yrittää myötäelää niissä.

Oman kokemukseni mukaan päädyn itse aina kuuntelijaksi. Toiset tosiaan soittelisivat ihan mihin kellonaikaan hyvänsä ja vuodattaisivat kaikkensa, ja minä ymmärrän heitä. Omia ongelmiani en muille kerro, sillä en oikein koe saavani siitä mitään. Sen tähden olen katsonut parhaaksi yrittää pitää kaikki tuttavuudet sillä kaveritasolla. Nähdään kun nähdään jos nähdään ja pidetään hauskaa, mutta selvittäkööt ongelmansa jossain muualla.

up

Minulla on neljä ihanaa ystävää, joille voin kertoa useimmista asioistani, vähän eri asioista eri tyypeille ja eri tavoilla. Mutta en kerro ihan kaikesta. En vain tunne tarvetta. Mieheni on läheisin ystäväni, mutta jopa häntä säästän joiltakin asioilta, vaikka tiedänkin voivani häneen luottaa.

Minusta tuollainen toive, että olisi ystävä, jolle voi vaikka keskellä yötä soittaa, on jotenkin vähän teinimäinen. En voisi kuvitellakaan, että yhdellekään ystävälleni missään tilanteessa soittaisin yöllä, en vaikka talo palaisi, mies jättäisi ja lapsi kuolisi.

Ihan kauhea ajatuskin tuo "sydänystävä", joka soittelisi ihan milloin vain ja vuodattaisi vielä kaikki murheensakin aina ja iänkaikkisesti... Yksi sellaiseksi pyrkinyt minulla on jo ollutkin ja lopulta onnistuin hänestä pääsemään eroon. Soitteli tosiaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja aina oli murhetta, totta ja kuviteltua.

En tällä tarkoita sitä, etteikö ystävän kanssa voisi jakaa ikäviäkin asioita, mutta pelkästään niitä ei jaksa ja minä tosiaankin haluan myöhään illalla ja aamuyöllä nukkua. Ystävä ei ole palkaton terapeutti vaan ihminen, joka ymmärtää pitää toisen edellyttämät rajatkin.

Oletteko koskaan, te sydänystävien haikailijat, ajatelleet, että vaatimuksenne ovat turhan korkealla. Voin kertoa, että minulla on ystäviä, jotka ovat minulle tärkeitä, mutta jotka eivät ole mitään elämäni täysi sisältö tai tukipilareita.

Tiedän, että jos minulle tulisi TODELLA vaikeat ajat eteen, ystäväni auttaisivat minua.

Minulla ei ole sydänystäviä, johtuen siitä etten tosiaan ole sellainen ystävä, jolle voi soittaa neljältä yöllä kun on laskuhumalassa muistanut ihanan eksänsä vuodelta -97. Jos oikeasti on hätä, jos ahdistaa tms. saa tietenkin soittaa, mutta ei pelkästään rupattelumielessä.

Minä myönnän, että minun kohdallani sydänsytävän puuttuminen johtuu ihan vain omista puutteellisista sosiaalisista taidoistani. Pidän ihmisiin mielelläni pienen etäisyyden,johtuen huonosta itsetunnostani, vaikka sinänsä tykkäänkin olla ihmisten kanssa ja minulla on paljon kavereita. Tämä on oma valintani, eikä kenenkään syy.

On hyva, jos ihmisella on myos laheisia ystavia, myos sydanystava voi olla. Sellainen ystava on suuri lahja. En olisi turhan etainen, vaikka yleensa pidankin vahan valimatkaa moniin ihmisiin.

En ihan heti soittaisi kenellekaan yolla. En oikein osaa kuvitella sellaista tilannetta, jossa tuntuisi silta.

Entä jos syventäisit niitä jo hyviä ihmissuhteita? Kertoisit jollekin heistä jotain syvempää mitä olet ennen kertonut? Mietin vain, että on toki mahdollista löytää sielunsisko tai -veli jossain vaiheessa elämää, mutta sitä ei välttämättä tapahdu. Että todennäköisempää on, että jonkun ystävän kanssa suhteen voi saada syvenemään kuin että yhtäkkiä törmäät täydelliseen sydänystävään. Jostainhan se sydänystäväsuhdekin alkaa.

Itsellä mies on sydänystävä ja sellaista tarvetta toiselle ei ole, ehkä myös siksi, että koen, että siskolleni voisin soittaa milloin vain, vaikkemme kaikkia asioita jaakaan.

Aloittajan kirjoitus olisi voinut olla omani.  Minäkin toivon vielä joskus löytäväni sen ns.sydänystävän.

Ap, minkä ikäinen olet?