Iso vauva tulossa :( Ja radi..ehdinkö vielä vaikuttaa vauvan kokoon..?
Rv 33 menossa ja painoarvio 4200g, nyt 2200g..Ehtiikö jos nyt ottaa tiukan dieetin vaikuttaa että vauva olisikin arviota pienempi, kokemuksia? Onkohan tuommoinen iso homma puskea alakautta :/
Kommentit (25)
No älä nyt ala pelleilemään. Naiset kyllä saa yli 4kg painaviakin synnytettyä.
Ihan riippuu ihmisestä. Ja jos kovin suurta lasta sinulle povaavat, varmaan tekevät synnytystapa-arvion? Ovatko siitä puhuneet?
Hei! Minulla kahdessa raskaudessa ollut radi. Esikoista odottaessa oli, ja hän painoi 4360g ja 55cm. Toista odottaessa ei ollut, hän oli hieman alle 4kg, kolmannessa odotuksessa taas oli, ja vauva painoi himpan alle 4kg. Kaksi ekaa synnytystä meni imukuppihommiksi, esikoisen kohdalla todennäköisesti johtui vauvan koostakin, toisella kerralla vauva tuli avosuisessa tarjonnassa joten siksi imukuppi. Tottahan on se, että aina pienempi vauva on helpompi synnyttää. Omalla ruokavaliolla voi kyllä mielestäni vaikuttaa vauvan kokoon. Esikoista odottaessa ei raskausdiabeetikkoja ohjattu eikä tarkkailtu yhtä tarkasti kuin nykyään, ja söin kyllä surutta makeaa ja kaikkea muutakin mikä vain sallittua oli..
Miten ihmeessä noilla viikoilla tehdään lopullisia painoarvioita? : O Turhaa äidin pelottelua.
4200 g ei ole mikään jättiläisvauva. Varsinkin, jos lapsen pää on normaalin kokoinen, kuten todennäköisesti on, niin sieltä se syntyy mitä kevyempikin vauva. Omista lapsistani suurimman (nelikiloisen) synnyttäminen oli kaikkein helpointa ja kivuttominta.
Älä turhaan murehdi lapsen painoa, se vie ilon koko loppuraskaudesta. Hyvin kaikki menee.:)
Vähähiilaeisella ruokavaliolla ainakin voit vaikuttaa ettei tuu pullukka sokerivauvaa..
Kiitos vastauksista. Viikolla 37 on sitten se arvio. Joo no ei varmaan kannata sitten stressata siitä mahtuuko alakautta. Riippunee muistakin tekijöistä kuin vauvan koosta..Mies on ollut yli neljäkiloinen joten saattaahan se koko olla geeneistäkin osin että en ihan kokonaan ole itse aiheuttanut kasvua..No nyt tsemppi päälle syömisessä, ei ois enää kauaa! :)
Niin ja siksi nyt oli arvio painosta samalla kun oli ultra istukan takia, joka oli siirtynyt kohdunsuulta. -ap-
Minullakin varmasti geenit jo vaikuttaa vauvojen kokoon, olen itse ollut 4860g kokoinen...
t. 4
Radi? Onko se raskausdiabetes? Mullakin oli. Peloteltiin jättivauvalla. Syntyi rv 38, painoa alle 3kg.
Kannattaa ainakin yrittää jättää turhat sokerit ja hiilihydraatit pois niin vauvan kasvu ei kiihdy arvioidusta. Jos vauvan ei uskota mahtuvan syntymään turvallisesti, niin sitten ainakin Helsingissä tehdään sektio.
Painoarvio on vaan painoarvio. Vauva voi olla todellisuudessa pienempi tai isompi ja synnytys menee miten menee. Sitä ei tiedä kukaan etukäteen. Voithan sinä skarpata vielä ruokailussa, mutta onko se raskausdiabetes-diagnoosi varma? Minulla todettiin raskausdiabetes jonkun yksittäisen labralukeman perusteella, mutta raskauden jälkeen toinen hoitaja oli sitä mieltä, ettei se riitä mihinkään raskausdiabetes-diagnoosiin. Sitä mieltä minäkin olin koko ajan.
Jos miehesi on ollut iso ja sinulla on vielä raskausdiabetes, sieltä voi olla tulossa vaikka 5-kiloinen jötkäle. Hae loppuviikoilla 2 arviota koosta, toinen yksityiseltä. Ja jos arvio on yli 4 kg, vaadi sektio, koska ne arviot on aina vähän alakanttiin Suomessa, jossa yritetään saada kaikki ryhtymään alatiesynnytykseen.
Mulla tehtiin päivää ennen lapsen syntymää arvio ja kauheat oli pelottelut, että nyt on lähes kuusi kiloinen muksu, että tulethan huomenna kalvojen puhkaisuun aloitetaan synnytys.
Sitten 42 koitti ja tytsy syntyi alapääteitse ilman kivunlievitystä 3700 grammaisena. :)
Todellakin se on ARVIO ja mitä isommille viikoille muksu masussa kasvaa, niin sen enemmän pieleen saavat arvion, koska ei mahdu ns. samaan kuvaan.
Tsemppiä sulle!
Todellakin kannattaa nyt kiinnittää huomiota hiilihydraattien määrään. Rd-vauvojen ongelma on se, että mahanympärys on isompi kuin pään, se tietää ongelmia. Ei niinkään se, että painoa olisi yli 4kg.
Et ole diettiä noudattanut vaikka rd todettu? Siitä kun on voi olla muitakin ongelmia kuin vain koko. Hapenpuute/keuhkojen kehitys ei välttämättä vastaa viikkoja sekä istukkaongelmat.
Ehdottomasti voit ja sun pitää alkaa dieetille. Ja se kyllä vaikuttaa! Saat varmasti mittarin käyttöön, ja nyt alat orjallisesti noudattamaan käypähoito-suositusten mukaista ruokavaliota esim näin:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=nix01029
Lisäksi toimit mittaustulosten mukaan: jos syöt kolme perunaa ruoalla ja sokeri on korkea tunnin päästä mitattuna, alat syömään vain yhden tai kaksi. Korvaat perunan jollain muulla, kuten salaatilla tai proteiinilla. Jos täysjyväleipä nostaa sokereita liikaa, syöt vain tosi tummaa ruisleipää. Tämä on lyhyt aika elämästäsi, ja todella tärkeä aika lapsellesi. Myös itse voit saada tästä kimmoketta terveelliseen syömiseen. Näin kävi itselleni.
Tsemppiä, älä syyllistä itseäsi turhaan, mutta toimi ohjeiden mukaan. Kahdessa kolmesta raskaudestani minulla on ollut raskausdiabetes, mutta toimimalla tarkkaan ohjeiden mukaan lapset olivat syntyessään 3,5kg. Nuoremmalla oli kuitenkin syntymän jälkeen matalia verensokereita, joten merkityksetön homma se ei ollut missään nimessä. Onneksi olin tarkkana. Tässä kolmannessa raskaudessa diabetesta ei ole ollut, koska laihdutin jonkin verran ennen raskautta. Se vissiin paransi sokeriaineenvaihduntaani juuri tarpeeksi.
Olen yrittänyt noudattaa dieettiä mutta välillä tällä herkkuperseelä on lipsunut..Kai mulla se diabetes kuitenkin on, keskimmäinen arvo oli 0,6 yksikköä yli sallitun rajan. Kotona raja-arvot ei oo kyllä ylittynyt kuin kaksi kertaa, muuten hyviä ollu vaikka olisin herkutellut. Jännä että mulle nimenomaan painotettiin että hiilihydraatteja pitää syödä, mutta ne rajat on aina per ateria. -ap-
Kannattaa varmuuden vuoksi syödä järkevästi, jos sulla on RD. Älä pelkää vauvan kokoa, mun kahdesta lapsesta isompi syntyi helpommin, koska oli paremmassa asennossa kuin pienempi. Ei se siis pelkästä koosta johdu, miten vaikea on puskea ulos. :)
Minulla on ollut RD molemmilla kerroilla ja esikoinen oli keskikokoinen 3,5kg vauva, jonka synnytys oli huomattavasti hankalampi kuin yli 4kg kuopuksen, joka oli nopea ja kipulääkkeetön. Esikoisella oli synnyttyään matalat verensokerit, vaikka oli ihanteellisen kokoinen. Kuopuksella taas ei ollut mitään ongelmia. Vauvan koko ei siis ole mikään automaattisesti ongelmia aiheuttava tekijä!
Olen nyt viikolla 31 ja yksi labra arvo ollut koholla jonka takia nyt tarkkaileevat vauvan painoa kun radivauva tulossa. Kotona mitatut arvot aina olleet ennen ruokaa 4-5 ja ruokailun jälkeen 5-6 joten todella hyvät. Painoa tullut tähän mennessä 8kg ja kuulema pitäisi alkaa kaloreita laskea ja saa syödä 1800kaloria päivässä. Ja juuri sanoi toinen neuvolan täti että raskausaikana ei missään nimessä saa laskea kaloreita. En todellakaan ala kaloreita laskemaan vaan syön terveellisesti kuten tähänkin asti. Tuntuu hullulta että 8kg painon nousu on liikaa!
Täh, mihin tuo iso arvio perustuu?? Mulla rv33 vauvan painoksi arvioitiin 2100, rv35 2400g joten kasvaa Pihkalan taulukoiden mukaan keskikäyrällä, eli reilu 3kg jos syntyy joskus lasketun ajan tienoilla. Rv33 ei kyllä voi lopullisesta koosta sanoa mitään, toki geenitkin vaikuttaa. Mulla oli radi myös esikoista odottaessa ja rv38 syntyi hieman alle kolmikiloisena. Hoida raskausdiabetesta hyvin, se vaikuttaa muuhunkin, kuin vaan vauvan kokoon, hyvä hoitotasapaino auttaa että vauvan vointi on syntymän jälkeen parempi, sokerit pysyy tasaisempana vauvalla ja keuhkot kypsyvät paremmin odotusaikana. Kokoon ei voi älyttömiä vaikuttaa, seuranta kotimittarilla ja ruokavalio, tarvittaessa insuliinihoito rajoittavat ettei vauva kasva enempää kuin normaalisti kasvaisi, mutta tuo 4,2kg menee vielä ihan normaalin mittapuihin.
vauvan nopean kasvun vaihe o vielä edessäpäin. paljon on voitettavaa tai hävittävää. Tiukka ruokavalio varmasti auttaa asiaa. synnytyksen helppous tai vaikeua riippuu synnyttäjän yksilöllisistä ominaisuuksista, ei niitä kannata verrata. Joku synnyttää helposti 5kiloisen kun joku toinen joutuu sektioon 3,5kiloisen kanssa.
mumma on kokemustavaan tasan nelikiloiaista mutta ihan hyvin ne on mahtunu tulemaan.