yksinäinen.. :(

Kai sinulla on vanhoja tuttuja/ystäviä joihin voisit olla yhteydessä? Tai sukulaisia? Älä jää neljän seinän sisään vaan lähde rohkeasti vaikka jumppaan, siellä voi tavata uusia ihmisiä :) Tsemiä!

Muiden ihmisten seura on yliarvostettua. Jos olet läheisissä tekemisissä joidenkin niistä kanssa, huomaat pian, että ne ovat tylsiä, kylmiä, sosiaalisesti kömpelöitä, purkavat sinuun omat epävarmuutensa eli pönkittävät erinomaisuuttaan kertomalla, miten uskomattoman upeaa niillä on. En suosittele. Yksinäisen päivä: kirjastossa haahuilu, vaatteiden hively vaateosastolla, hattujen kokeilu hattuosastolla (jos haluaa hymyillä), lehti ja kahvi ja joku lievästi naurettava hössöleivos kahvilan pimeimmässä nurkassa, rikkaaksi tekeytyminen ja valkoviini hienostokahvilan terassilla (muista aurinkolasit ja tutkaile rikkaiden pukeutumista), jatkaminen jossain halvemmassa paikassa oluella ja muiden yksinäisten kännääjien kanssa juttelu (huomaa, että tekee mieli jo kotiin). 

No jumppa ei ehkä ole paras vaihtoehto jos juttuseuraa kaipaat. Ainakaan salilla jossa minä käyn, ihmiset eivät puhu muille kuin tutuilleen. Minä olen päivät kotona, ja kun mies tulee töistä, häntä ei huvita lähteä mihinkään, eli on kyllä kotona muttei oikein ole... läsnä. Tiskaaminenkin on nähtävästi mielenkiintoisempaa kuin minä.

Olen ratkaissut ongelman niin että yksinollessani käyn juoksemassa, jumpissa, kävelemässä ym. Näen ihmisiä, eli tuntuu etten ole yksin. Liikunta tekee myös paremman olon. Saatan juosta 20 kilometriä kerralla ihan vaan ettei tarvitsisi mennä takaisin kotiin niin pian. "Quiet scares me cause it screams the truth". Ehkä pakenen, mutta olo ainakin on ihan ok.

En juttele lenkeillä tai salilla kenenkään kanssa, mutta en kyllä osaa sellaista kaivatakaan. Väsyn nopeasti ihmisten seurasta, ja minulle riittää onneksi se että menen ulos ovesta ja näen tuntemattomia ihmisiä joiden kanssa ei tarvitse vaihtaa sanaakaan. Pidän yksinäisyydestä, ja oikeastaan huonolla tavalla yksinäiseltä minusta tuntuu vain silloin kun mieheni on kotona.

Siihenkin tottuu... Mulla ei ole edes miestä, ei ketään kaveria, ei oikeastaan yhtään ihmissuhdetta. MUtta en enää mitenkään siitä kärsikään, olen jo tottunut. Joskus varsinkin lomilla käy aika vähän pitkäksi ja tulee kännättyä liikaa pitkästymisen välttämiseksi, mutta enpä nyt ihmeemmin surullinen muuten ole asiasta.