En usko rakkauteen, ehkä?

En todellakaan usko enää rakkauteen, jos rakkaus on toisen hyväksikäyttöä: minulta vietiin rahat, kissat, mielenterveys, arvo naisena, ihmisarvo, menetin asuntoni. Miehen vanhemmat leimasivat minut syypääksi, vaikka mies pahoinpiteli, he eivät uskoneet minua. Meni luottamus ihmisiin ja ihmisyyteen. Olen hyvästä perheestä ja ihan varakas. Ulkonäöltäni kaunis ja pitkä. Oli kauheaa kuunnella, kuinka mies nimitteli ala-arvoisin sanoin minua ja silti kehui muitten naisten ulkonäköä (menettämisen pelossa... sitä en silloin sokeana tajunnut). Olinpa tyhmä, kun kuuntelin, mutta minulla oli pitkä pinna. Sitä jatkuisi edlleen, jos alistuisin ja antaisin itselleni tehdä niin ajatellessani olevani arvoton tai ansaitsevani tällaisen rangaistuksen ylemmältä taholta. Huonoon suhteeseen on helppo jäädä: tietää ainakin jo koetun perusteella mitä saa, vaikka se olisi ihan kamalaa. Irtautuminen pelottaa ja yksin jääminen tai yksin oleminen. Olkaa sisukkaita.