Lue keskustelun säännöt.
Nyt pyydän apua veljeni perheelle..
20.02.2013 |
Tai lähinnä neuvoja miten toimia.
Molemmat vanhemmat, sekä äiti että isä, alkavat olla aivan loppu 10 kk ikäisen tyttärensä kanssa. Lapsi on aivan järjettömän riippuvainen äidistään. Ja nyt ei puhuta mistään pienestä leiheisyydenkaipuusta vaan siitä että jos äiti on vaikka 1,5 m päässä lapsesta, alkaa armoton huuto. Ja se huuto ei lopu, ennenkun äiti on taas kosketusetäisyydellä.
Yöt lapsi herää parin tunnin välein syömään tissiä. Jos sitä ei ole saatavilla alkaa huuto. Huuto joka ei lopu. Omassa huoneesss/ sängyssä lapsi ei luonnollisestikaan nuku, vaan kiinni äidissä. Ovat yrittäneet saada apua tilanteeseen. Unikouluttaja neuvolan kautta on yrittänyt auttaa, mutta nostaa kädet ilmaan: sanoo ettei ole koskaan tavannut lasta joka ei luovuta. Joka huutaa vaikka sen 4 tuntia, nukahtaa hetkeksi ja jatkaa sitten.
Kerran äitini (vanhan kansan ronski kasvattaja) päätti puuttua tähän ja ottaa tytön luokseen. Vaikka lasta oli pidetty sylissä, rauhoiteltu ja paijattu, oli tyttö huutanut lähes koko yön, niin että ääni oli jo täysin käheä. Lapsi lietsoo itsensä hysteriaan. Lapsi on suloinen pieni tyttö, mutta näköjään kova luonteinen. Veli kertoi että mm. kun tyttö käy äitinsä kanssa muskarissa, muut lapset keskittyvät nätisti touhuiluun, mutta tämä neiti heittelee tavaroita seinään, mökää, häiriköi.
Veljeni käy töissä, mutta on todella stressaantunut. Veljen vaimo on kuin varjo entisestä, laihtunut ja univelkainen. Jo vähän niinkuin luovuttanut.
Mitä ihmettä tällaisen pienen diktaattorin kanssa voisi tehdä? Tilanne vain pahenee, eikä helpotusta näy.
Kommentit (18)
Ensinnäkin. Minusta lapsi ei kuulosta mitenkään erityisen poikkeavalta. Jotkut ovat vain enemmän kiinni äidissä kuin toiset. Meilläkään eivät unikoulumetodit tehoa, mutta onneksi lapsi nukkuu paremmin. Se ei tietenkään vähennä vanhempien väsymystä! Mielestäni on kuitenkin hyvä sanoa, että lapsessa itsessään ei ainakaan minun korviini kuulosta olevan mitään vikaa.
Miten sellainen tilanne, että isä tai muu lapselle tuttu jää lapsen kanssa kotiin (siis päiväsaikaan) ja äiti menee muualle? Tai vaikka toiseen huoneeseen, niin ettei lapsi näe. Monet todella paljon äidin perään olevat lapset rauhoittuvat noin. Yöstä ei varmaankaan kannata aloittaa, koska se on monelle isommallekin lapselle aika herkkä asia.
Jos vain pystyt, kannattaa yrittää tarjoja muunlaista apua, esim. siivous- ja ruuanlaittoapua. Se varmaan keventäisi uupuneiden vanhempien taakkaa. Tuo 10 kk on paha vierastusikä, luulisi, että alkaisi helpottaa muutaman kuukauden kuluessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyytävät Neuvolasta lähetteen Sairaalan unikouluun. Ja nyt heti eikä sitten kun äiti on loppuun palanut. Siellä lapsi saa opetella nukkumisen jalon taidon ja äiti saa tarvitsemansa levon kun nukkuu kotona. Sitten kun lapsi palaa kotiin sairaalasta niin noudattavat tarkoin niitä sääntöjä mitä sairaalakin on noudattanut. Samalla pääsevät eroon yösyömisestä ja sitä ei saa aloittaa uudestaan.
Jos lapselle annetaan periksi sen 6 tunnin huutamisen jälkeen niin varmasti tuolla tempperamentilla huutaa seuraavana yönä samat 6 tuntia. Rankaa on, uskon sen mutta sitkeys palkitaan.. Vanhempien pitää olla jämäköitä ja tehdän niinkuin päättävät tai lapsi menee ihan sekaisin siitä kun yhdellä kerralla saan itkulla periksi ja seuraavalla en. eihän se sitä tajua ellei sitä opeta. Varmasti jos lapsi olisi ollut siellä mummolassa enemmän kuin yhden yön olisi se oppinut että yöt on nukkumista varten.
On vain taattava että vanhemmat edes joskus nukkuvat hyvän yön. Muuten pinna katkeaa ja se voi purkautua vaikka väkivallaksi lasta kohtaan.
Kuulostaa ihan normaalilta lapselta. Omani ainakin ovat tuollaisia, vahvatahtoisia ja pääsääntöisesti äitinsä hoitamia.
Itse olen ainakin rentoutunut ja siinä mielessä luovuttanut, että aikanaan helpottaa.
Isompi lapsi on 2,5v ja moni asia onkin helpottanut, nukkuu yöt hyvin,kerhoilee sujuvasti, leikkii jo muiden kanssa ym..
Pienemmän juuri 1v täyttäneen kanssa elämä on vielä aika samaa kun mitä edellä kuvasit. Heräilee yöllä paljon ja päivälläkin on lähinnä sylissä tai sitten roikkuu puntissa kiinni. Vierastaa ja on ihan äidissä kiinni. Kerhossa istuu sylissä ja katselee muiden menoa.
Kannattaa ottaa ihan rauhassa vaan ja hyväksyä se, että pienet on pieniä, toiset pippurisempia kuin toiset ja enemmän vanhemmassa kiinni, liikaa ei pidä vaatia lapselta, eikä itseltäkään.
Jos tuntuu, että voimat ovat oikeasti ihan loppu, niin kaikki apu vastaan mitä on tarjolla.
Ehkä sitä yösyöttöä vielä kannattaa jatkaa siihen saakka, että voimat ovat vähän palautuneet. Yleensähän se vieressä nukkuvan lapsen imetys ei hirveästi kuormita edes vanhempaa, kun voi siinä melkein nukkuessa imettää ja päiväunet rules :)
Kuukauden kaksi sinnittelisin näin, lapsi nukkuisi vieressäni, joten saisi rinnan heti suuhunsa, ennenkuin edes keksii alkaa itkemään. Silloin saisi kaikki ihan hyvät yöunet. Päivisin pitäisin lasta lähelläni koko ajan. Kun väsymys ei enää niin painaisi, alkaisi hienovarainen loitontaminen, vaikka sen äitinne avulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin onko lapsi varmasti terve ? Siis voiko taustalla olla allergioita, refluksia tai jotain muuta vastaavaa joka saa lapsen olon kurjaksi ja siksi takertuu äitiinsä.
Eli syökö lapsi hyvin, entä jos äiti on lähellä onko hyväntuulinen vai herkästi itkuinen ? Miten nukkuu päikkärit, vaunuissa ulkona ? Miten kakkiminen ? Onko pyllyn punoitusta ? Öisin kuulostaa heräilevän kovin paljon.
Meillä kuopus oli todella tempperamenttinen pienenä. Maitoaltistusta teki kokenut hoitaja mutta ei saanut vauvaa (6kk) juomaan ja kun väkisten kaatoi maitoa vauvan suuhun tämä vain oksensi. Lopulta lääkäri ehdotti että lapsi olisi jäänyt sairaalaan vain sen takia että ei uskonut että kotona voitaisiin tehdä maitoaltistusta (allergiaepäilyjen takia) tai lopettaa imetystä johtuen 6kk ikäisen temperamenttisesta luotneesta. No onneksi äidillä on myös tempperamenttia ja noin 40 tunnin paaston jälkeen vauva alkoi syödä pullostakin maitoa. Siihen asti kieltäytyi ja saatiin vain muutama desi menemään pakkosyöttämällä ruiskulla. Mutta jatkossakin tämä vauva söi pullosta maitoa vain äidiltä tai isältä jos äiti ei ollut näkyvissä. Mummon kanssa päivä meni sitten vain kiinteillä kun ei mummon sylissä suostunut juomaan pullosta... Eli päättäväisyyttä löytyi. Onneksi iän myötä helpottui huomattavasti.
Eli meillä tämä jääräpään kanssa auttoi vain aika ja periksiantamattomuus.
Miten velesi vaimo suhtautuu tilanteeseen jossa lapsi alkaa itkeä jos vaikka isä pitelee lasta ? Tartuttaako äiti siis lapseen hermostuneisuuttaan vai pysyykö äiti tyynenä ? Voisiko kehittää jotain kivaa leikkiä jossa vaikka mummo ja äiti keinuttavat lasta lakanassa. Ja sitten äidin tilalle tuleekin isä ja mummo ja isä jatkavat hauskaa leikkiä lapsen kanssa ja äiti on vähän kauempana. Eli lapsi saisi hyviä kokemuksia siitä että muidenkin kanssa on kivaa. Entäpä kylvyssä käynti, tykkääkö lapsi siiä ? Jos tykkää niin voisiko joku muu käyttää lasta kylvyssä kuin äiti ? Eli kivoja touhuja muidenkin kanssa.
Jaksamista.
Mun lapsi käytettäisiin heti homeopaatilla tai vaihtoehtolääkärillä. Tosin mulla onkin kokemusta, koska lasteni kaikki sairaudet hoidettiin vaihtoehtolääkinnällä hyvina onnistuneesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.02.2013 klo 14:26"]
Kuukauden kaksi sinnittelisin näin, lapsi nukkuisi vieressäni, joten saisi rinnan heti suuhunsa, ennenkuin edes keksii alkaa itkemään. Silloin saisi kaikki ihan hyvät yöunet. Päivisin pitäisin lasta lähelläni koko ajan. Kun väsymys ei enää niin painaisi, alkaisi hienovarainen loitontaminen, vaikka sen äitinne avulla.
[/quote]
Meidänkin lapsi oli vauvana tosi läheisyydenkipeä, hän oli sylissä siihen asti, kun alkoi liikkua itse. Minä ajattelen, että se läheisyys on tehnyt hänestä sen reippaan lapsen, joka hän on. Nyt puolitoistavuotiaana hän ei koskaan itke, kun olen lähdössä jonnekin, vaan vilkuttaa iloisena. Hän ei myöskään juuri vierasta, vaan tykkää tavata uusia ihmisiä.
En tietenkään väitä, että tämä pitäisi välttämättä paikkansa ap:n veljen lapsen kohdalla, temperamentithan ovat hyvin erilaisia. Sanon vaan, että toiset tarvitsevat sitä läheisyyttä älyttömästi. Sen takia sitä kannattaa antaa, eikä välttämättä pyrkiä siitä vieroittamaan, ellei tilanne ole aivan kestämätön. Mä uskon kyllä, että piakkoin pitäisi helpottaa. Lapsi kuitenkin haluaa luontaisesti myös vanhempien luota pois, valloittamaan uusia asioita. Se on helpompaa, kun on saanut kokea turvallista läheisyyttä vanhempien kanssa.
3
ei mummoa, vaan äiti ja isä hoitaa asian kahdestaan. imetys kannattaa lopettaa ainakin heti. isä kuuntelee huutoa pari yötä viikonloppuna ja äiti viikolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla lapsella oli juuri tuon ikäisenä eroahdistusta. Huuto alkoi heti jos ei ollut näköpiirissä vaan kävi vaikkavessassa. Väsyttävää, mutta menee ohi kyllä. Miksi tuonikäiseltä pitäisi vielä yösyöminen lopettaa? Oma lapseni söi tuon ikäisenä yölläkin. Otin vauvan kainaloon tissi suuhun ja unta palloon taas molemmille. Neuvolassa kyllä jaksettiin aina puhua yösyömisen lopettamisesta, mutta en nähnyt mitään syytä miksi muuttaa hyvin sujuvia öitämme hankalaksi. Yösyöminen loppui sitten itsestään 1 v ikäään mennessä.
Ei vauvat ilkeyttään huuda. Silloin on joku tarve tai hätä. Onko selvitetty onko kipuja, hampaita tulossa, korvatulehdusta, allergioita? Nukkumaan mennessä samat iltarutiinit. Yöllä ei valoja, seurustelua, lepertelyä, leikkimistä. Pitää olla mahdollisimman tylsä. Tissi suuhun ja silmät kiinni itselle.
10 kk ikäinen on vielä niin pieni. On ihan normaalia, että tarvii äitiä ja on kiinni äidissä.
Myös kolmosen lapsi söi tuon ikäisenä vielä pari kertaa yössä, lopetti yösyönnit vähän yli vuoden iässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annetaan lapsen huutaa! Vuorotellen isä, mummot ja vaarit valvomaan. Lapsi syliin tukevasti, huutakoon siinä, koska aikuinen tietää, että ei ole hätää. Ei äitiä, koska äidillä tissit ja maitoa. Päivällä ei lapsen anneta nukkua yhtään ylimääräistä, eiköhän tuo hiljalleen opi, että yöt nukutaan eikä huudeta. Harva lapsi kun kykenee valvomaan yli 48 tuntia putkeen.
Huh! En ole osannut kuvitellakaan tuollaista. Meilläkin siis lapsi söi 11 kk:n ikään asti kerran yössä, mutta hyvänen aika, kyllähän se lapsen oma isä kelpasi. Oltiin samaa perhettä ja ihan rehellisesti, pidän vähän outona, jos oma isä ei voi pitää lastaan sylissä tai tehdä normaaleja toimia kuten syöttää tai kylvettää. Ihan sama, vääntääkö täällä sata äitiä vauvan ja äidin symbioosista, jotain on lähtökohtaisesti pielessä, jos perheessä on tuollainen asetelma. Eihän se isä tietenkään samanarvoinen ole, mutta ihan kelpo vanhempi ja selkeästi hyvä kakkonen äidin jälkeen.
Miten te symbioosimammat olette sen vauvan omineet? Onko isä vaihtanut vaippoja, kylvettänyt, pitänyt mahan päällä? Eikö isä nuku samassa sängyssä? Onko koskaan kotona? Siis miten on mahdollista, että se isä ei kelpaa mihinkään? Meillä isä on aina ollut se suosittu, jonka kanssa on heti eka hymystä alkaen flirttailtu, haluttu leikkiä, haleja jne. Kun isä saapui töistä, ovat kaikki lapset silmät loistaen aivan parikuisista alkaen hihkuneet ja hymyilleet ja olleet innostuneita.
Minusta tuollainen vauvan omiminen on todella epäreilua isiä kohtaan. JA kyllä, siinä äiti saa syyttää itseään ja omia toimiaan. Eihän tuollainen voisi käydä, jos on isompia lapsia vai aikooko äiti hylätä ne kokonaan uuden vauvan tullen?
Lapsella voi olla läheisyydentarvetta ja temperamenttia, mutta eihän tuollainen tilanne synny, jos lapselle isäkin on tärkeä. Nythän on niin, että tuo 10 kk ei pidä isäänsä yhtään mummia parempana. Mitä taas tulee vessakäynteihin ja lapsen puntissa roikkumiseen, niin kyllä jo 10 kk:n ikäiselle voi ihan puhua ja selittää, että käyn vessassa ja vaikka näyttää, että täällähän se äiti pöntöllä istuilee. Ei tule paniikkia, kun asioita käy etukäteen läpi ja päästää ensialkuun vaikka mukaan. Eikö tuon ikäisellä kiinnostus keittiön kaappeihin, laatikoihin, leluihin yms. ole jo niin suuri, että joku äidin vessakäynti menettää pian viehätyksensä? Minä avasin aina keittiön alimman laatikon ja annoin lasten sydämensä kyllyydestä purkaa laatikkoa sinä aikana, kun kävin vessassa, meikkasin, hain vaatehuoneesta tavaroita jne. Toisaalta vessaankin pääsi tarvittaessa mukaan, osoitin vain kaikin tavoin, miten tavallista se vessassakäynti on eikä mikään paniikinpaikka. Ei siitä lapsen joka äännähdyksestä tarvii juosta tukka putkella, ihan ehjänä se säilyy, vaikka joutuisi hetken protestoimaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, keneen viittaat "symbioosimammalla", mutta vastaan. (Ei kai tässä kuitenkaan tarvitse kommentoida äidin ja vauvan välistä symbioosia? Sehän on täysin normaali, vauvan kehitykseen kuuluva asia.) Meillä kyllä isä on kelvannut enimmäkseen lapselle, ihan kaikkeen ei kuitenkaan. Äiti on selvästi erityisasemassa meillä, ainakin nyt. Isä on hoitanut kyllä lasta paljonkin (tekee kotoa käsin töitä, joten on läsnä enemmän kuin monen lapsen isä.), jos nyt vaipan vaihto otetaan esimerkiksi, niin vauva ehti jo aika monen viikon ikään, ennen kuin minä pääsin vaihtamaan ensimmäistäkään vaippaa.
Kannattaa kuitenkin tässä muistaa, että lapset ovat tosi, tosi erilaisia. Joillekin lapsille se äiti vaan on jossain vaiheessa Ainoa Oikea Ihminen, vaikka isä seisoisi päällään. Mun serkulla on kolme lasta, joista yksi oli vauvana sellainen äiti, äiti -lapsi. Isä ei kelvannut tälle lapselle ollenkaan kuin vasta vuoden iässä.
Kyllä todellakin lapset ovat ihan erilaisia.
3
Oon varmaan ihan outo vanhempi, mutta minusta ei olisi lastani noin huudattamaan. Pimahtaisin siihen.
Kyllä taas näkee miten kaukana voi ihminen luonnosta olla!
10kk on vielä todella pieni, enemminkin vauva kuin lapsi. Se vanhempaan ripustautuminen on vain tapa selvitä hengissä, varmistaa, että joku huolehtii ja yleensä jo käytännön syistä se on äiti. Se, että toiselle kelpaa huolehtijaksi kaikki ja toiselle vain äiti, ei itsessään vielä kerro mistään mitään, ei siitä, että isässä/lapsessa/äidissä ja heidän suhteissa olisi mitään vikana.
Miksi ihmisellä on niin kiire päästä eroon jälkeläisestään, että jo puolessa vuodessa aletaan pohtia keinoja sen vierottamiseen, itsenäisyyttä ihannoidaan ja pidetään kiltteyden ja hyvän kasvatuksen mittana.
10kk on vauva, se roikkuu mukana,syö öisin, heittää kerhossa tavaroita ja kiukuttelee. Sellaista se vaan on.
Onkohan se sittenkin jotkut muut syyt siihen väsymykseen siinä perheessä? Harrastuksia äidille ja isälle! Ja muuta apua.
T:17
Oliko tuotteella vaihto- tai palautusoikeutta?
Ei vaan, sorry! Tilannehan on kauhea. En ole koskaan yhtä jääräpäisestä 10kk kuullut. Ja olen hoitanut lapsia jo 22 vuotta, sekä omia että vieraita.
Eipä tule muuta mieleen kuin sinnikäs huudatus. Äitihän romahtaa muuuten pian. Nyt mummo uudelleen kehiin ja hän nukuttaa aina iltaisin. Äiti jonnekin muualle nukkumaan ettei kuule itkua. Sitten äiti viettää päivät lapsen kanssa, ettei lapsi koe äisin kadonneen. Tätä vain jatkettava niin kauan kuin lapsi pärjää muidenkin kanssa.