Jätetty Saija-Reetta Kotirinta: Lapsi on parisuhteelle kriisi

Aika kamalaa panna ongelmia lapsen syyksi. Jos aikuiset ihmiset sössii asiansa, niin ottakoot itse vastuun asioistaan.

Ja miksi aina kaikki on naisen vastuulla? Kyllä meillä ainakin mies on rakastanut minua niin paljon, että on satsannut minuun ja suhteeseemme, että olemme saaneet elää hyvää ydinperhe-elämää ilman suurempia kriisejä.

Mutta toisaalta, minä meninkin naimisiin miehen kanssa, enkä minkään mamman paapojan pojan kanssa

Mä en ymmärrä tllästä lainkaan. Ei lapsi ole mikään kriisi, lapsi on ilo ja onni. Mutta jos parisuhde ei ole kunnossa jo ennen lasta, varmasti voi sitten lapsen syyksi laittaa ongelmat.

Mäkään en tajua. Miksi naisen pitäisi kantaa kaikki vastuu? Lapsesta ja miahestä jne? Yhdessähän siinä pitäisi porukalla toimia eikä niin, että mies jää kuin "kakkoslapseksi".

Minusta se, että sanoo lapsen syntymän olevan parisuhteelle kriisi, ei ole "lapsen syyttämistä". Eikä muutenkaan kovin kaukaa haettua.

Moni asia on parisuhteelle kriisi ja stressin paikkan. Positiivisiakin kriisejä on olemassa, kuten  muutto, lapsen syntymä ja uusi työpaikka.

Normaali ja hyvä parisuhde kestää lapsen / lapsien syntymisen, mikäli nainen tosiaan jatkaa elämäänsä eikä huku äitiyteen, ja mies tajuaa että naisella hormonitason muutos ja myllerrykset aiheuttavat toisinaan poikkeavaa käytöstä naisen suunnalta, eikä nainen voi näihin asioihin juurikaan vaikuttaa.

Jos nainen lopettaa elämisensä ja alkaa elää vain lapsen kautta = ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin lapseen liittyvistä asioista, mies saattaa jumittua töihin eikä halua viettää aikaa perheensä kanssa. Siitä taas seuraa vähitellen syntyviä ongelmia, joita sitten eron hetkellä kutsutaan "kasvoimme erillemme" -nimellä.

Lapsi on yleensä varsin toivottu perheenjäsen, mutta laittaisin painon sanalle perheenjäsen. Ei ylempänä eikä alempana kuin vanhempansa. Se pitäisi kaikkien vanhemmiksi tulevien muistaa. Lapsen etu on, että parisuhdetta ei unohdeta missään vaiheessa, ei edes silloin uuvuttavana vauvavuotena. Vanhempien parisuhde on lapsen koti, ja tämä on täyttä totta.

Niin, normaali ja hyvä parisuhde kestää sen, mutta ei se silti sitä tarkoita, ettei se voisi olla kriisi. Kyllä meille ainakin lasten syntymä on ollut niin suuri muutos ja myllerrys, että ihan hyvin voi kriisiksikin kutsua. Vaikka meillä on ihan hyvä ja vakaa suhde ja valtava rakaus lapsia kohtaan. 

Kyllähän jokainen elämänmuutos on pieni kriisi. Oli sitten kyse työttömyydestä, muuttamisesta, lapsen syntymästä, naimisiin menosta tai ihan mistä vain. Se miten näistä asioista parisuhteessa selvitään on täysin kiinni siitä miten niitä yhdessä käsitellään.

Eihän siinä mitään lasta tarvitse syytellä eikä syytelläkään. Vaan aikuisia jotka eivät selviä yhdessä kriisistä. He eivät ole valmistautuneet siihen mitä muutos mahdollisesti tuo tullessaan. On tyhmää kuvitella että lapsen tulon jälkeen elämä jatkuu niin kuin ennenkin. Tai ylipäätään minkään muutoksen jälkeen elämä jatkuisi ennallaan.