Kela ja liikamaksu
Onko kukaan joutunut kelan kanssa tilanteeseen jossa tukea (esim meillä nyt isyysraha) olisi maksettu liikaa ja kela perii sitä takaisin vaikka meillä ei ollut mitään tekemistä liikamaksun kanssa ja koko juttu oli ihan kelan itsensä sotkema?
On olemassa pykälä jossa kela voi luopua joko kokonaan tai alentaa takaisinmaksettavaa summaa jos liikamaksu ei johtunut tuen saajan menettelystä mutta todellisuudessa on kenellekkään koskaan käynyt niin onnellisesti että takaisinperinnästä olisi luovuttu?
Tai onko kukaan koskaan edes kuullut kenestäkään jolle vastaavasti olisi käynyt?
Muuten kai sitten odottelemma kelan vastausta valitukseen mutta olisi kiva kuulla muitakin vastaavanlaisia tarinoita, jos niitä on ..
Kommentit (10)
että opintotukea oli maksettu liikaa ja tämä oli ollut kelan tekemä virhe. Asianomainen henkilö oli joutunut maksamaan kaiken taikaisin, mutta oli sanonut virkailijoille, että maksaa vain n. 40-50 euroa kuussa takaisin, koska niiden tekemä virhe kyseessä, olivat suostuneet ainakin silloin, kun kysymyksessä kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka määräaikaisessa työsuhteessa.
vauva2006 rv34+2
Minulle kävi niin, että kela virkailijan huolimattomuuden vuoksi maksoi täyttä äitiyspäivärahaa yhden kuukauden ylimääräistä, vaikka olin ilmoittanut olevani töissä. Selvitykseen otin kopiot asuntolainoista ja rakennuslainoista ja kirjoitin vuodatuksen, että rahaa on käytössä huomattavan vähän. Korostin vielä että kyse oli virkailijan virheestä, ei omasta. Tuloksena oli se, että maksan takaisin vähän yli puolet ja loput sain anteeksi. Selvityksessä vielä kysyttiin, että minkälaisissa erissä voin maksaa summan takaisin, joten velka on maksettu joskus 2010... Kyllä sen 20e/kk saa jostain tiristettyä!
Ensin meinattiin periä lähes 2000 euroa takaisin, mutta selvittelyjen ja selittelyjen ja tutkimisten jälkeen Kelassa tehtiin päätös, ettei peritä mitään.
Eli selvitelkää tilanne Kelaan päin ja painottakaa että virhe on ollut heidän, jos kerran itse olette kaikki paperit oikeaan aikaan toimittaneet. Heillä on harkintavalta olla perimättä tai kohtuullistaa summaa.
teille jotka olette vastanneet. Meille kävi itseasiassa niin että mies sai isyysloman ajalta täyden palkan työnantajalta. Sit vaan yks päivä ihmeteltiin miten on tullut tilille niin paljon rahaa ja kelan maksama isyysrahahan se siellä. Kun soitettiin ja selvitettiin niin puhelimessa sanottiin että kaikki paperit oli oikein täytetty ja joka puolella ilmoitettu että työnantajalta palkka tulee..
Jäämme siis odottelemaan mitä kela vastailee, yhden valituksen olen jo jättänyt pari viikkoa sitten..
Mä kyllä maksoin liikaa saamani heti pois vaikka virhe olikin heidän eli olin ilmoittanut töihin menosta mutta silti maksoivat täyden vanhempainrahan.
Ei siitä meille mitään ylim haittaa ollut sillä rahahan oli ylimääräistä, huomasin itse heti virheen ja tietysti laitoin liikaa maksetut säästöön takaisin maksua varetn koska se ei mulle kuulunut.
Ettekö te ihmetelleet ylim rahaa ja laittaneet sitä säästöön?
..mua vaan henkilökohtasesti nyppii toi kelan toiminta nyt meidän kohdalla kun ensin sotkivat mun äitiyspäivärahan niin että ilmoittivat maksavansa saman rahan kun esikoisesta vaikka hain tukea 6kk:n tuloilla ja sitä sit paniikissa selvittelin kun muuten raha olis ollu huomattavasti pienempi ja maksupäivä lähestyi.. Sit soitin monta kertaa varmistaakseni ettei kotihoidontuki ja äitiyspäiväraha mene päällekkäin ja joka kerta sanottiin että se loppuu sitten automaattisesti. Ja kuinkas ollakkaan kohta tulee kirjeitä postissa liikamaksusta ja takaisinperinnästä, ja nämä rahat olivat menneet jo koska mä nyt vielä silloin luotin siihen että ne kelassa tietävät mitkä tuet mulle kuuluu milloinkin..
Ja sit tosiaan vielä toi miehen isyysraha ihan kirkkaalta taivaalta pamahti tilille ja ne rahat on toki jemmassa mutta kun huomasin sen pykälän laissa jossa kelalle on tosiaan annettu mahdollisuus luopua perinnästä niin ajattelin että jos ei mitään muuta niin ainakin puran nyt vähän pettymystäni sinnepäin..
Ei mun mielestä sielläkään saa ihan mitä vaan kummallisuuksia harrastaa ja iloinenhan mä olen että täällä Suomessa niin kiva paikka kun kela onkin, monella on paljon huonommin.. Mutta on varsin rasittavaa soitella ja jonottaa puhelimessa ja kirjoitella selvityspyyntöjä ja vaikka mitä kirjeitä JATKUVASTI, jossain kohtaa saisivat mun mielestä tulla vähän vastaan..
Sori vuodatus..
marie
Jos 6kk työtulo ei ole 20% suurempi kuin esim. edellisen alle 3veen aikainen työtulo niin silloin todellakin äitiysraha on sama kuin aikaisemmin. 6kk työtulot voi ja kannattaa esittää mut kannattaa tosiaan muistaa että se ei ole automaattisesti sen 6kk tulon mukaan.
Niin ärsyttävää kuin se onkin, itse täytyy tietää mitä hakee tai on hakematta. Siis ei todellakaan voi olettaa että etuudet lankeaa kuin manulle illallinen. Ja sekin kannattaa muistaa että jos maksupäivä on esim. kotihoidontuessa kuun viimeinen niin jotta ne erkit siellä tilillä olisivat kuun viimeinen on niiden täytynyt lähteä Kelasta jo noin viikko aikaisemmin. Eli jos tieto maksunmäärästä on lähtenyt jo pankille ei sille Kelassa voida muuta kuin lähettää asiakkaalle aikanaan selvityspyyntö liikamaksusta. Eli jos ilmoittaa että haluaa lakkauttaa etuuden A 1.8.2007 alkaen niin myöhässä ollaan jos tieto Kelalle tulee 31.7.2007.
Sähän muuten olet oikeutettu kotihoidontukeen esikoisestasi äitiysloman ajaltakin, riippuen perheen tuloista.
Ja sit tosiaan vielä toi miehen isyysraha ihan kirkkaalta taivaalta pamahti tilille ja ne rahat on toki jemmassa mutta kun huomasin sen pykälän laissa jossa kelalle on tosiaan annettu mahdollisuus luopua perinnästä niin ajattelin että jos ei mitään muuta niin ainakin puran nyt vähän pettymystäni sinnepäin..
Teille varmaan tuli päätös isyysrahasta ennen kuin ne erkit sinne tilille tupsahti. Siinä aivan pommin varmasti kävi ilmi että rahat ovat tulossa isännän ilmoittamalle tilille, eikö? Kelakaan ei ihan suotta niitä päätöksiä lähettele, asiakkaalle on aina oikeus ja velvollisuus tarkistaa että tiedot pitävät paikkansa. Valitusoikeus on myös silloin jos päätöksen mukaan on saamassa liikaa.
Harvinaista on että kuvailemassasi tapauksessa Kela kokonaan luopuisi takaisinperinnästä. Mutta aina kannattaa yrittää. Jos olet ihan valituksena asiasi pistänyt eteenpäin, saat odotella päätöstä melkein vuoden. Muutoksenhakulautakunnissa asioiden käsittely kestää ja kestää...
Moni asia voisi Kelassa sujua paljon paremmin je helpommin jos etuuksiin ei liittyisi lakipykälää toisensa jälkeen. Ja päätösten tulee perustua lakiin, sosiaalista harkintaa ei ole ja toisaalta se on äärettömän hyvä. Ja sekin kannattaa muistaa että tavallisia ihmisiä siellä Kelassakin on työssä, kaikki ei ole niin näppäriä omaksumaan uutta tietoa vaikka ehkä olisi syytä ja virheitä sattuu varmasti kaikille.
Käykääpä joskus jonkun pienen kaupungin/kunnan Kelan toimistossa, on nimittäin asiakaspalvelun taso/tiedot hiukan toista kuin kehäkolmosen sisäpuolella.
Enpä ole kuullut tapauksista, että takaisinmaksulta olisi välttynyt, pitkistä maksuaikatauluista kylläkin.
Meille kävi niin, että yksityisen hoidon tuen muutosilmoituksen käsittelyssä meni muutama kuukausi. Päivää tai paria ennen maksupäivää , jolloin tukea ei enää olisi vanhalle hoitajalle pitänyt maksaa, soitettiin kelasta, että olivat juuri tehneet päätöksen, mutta sitä seuraavaa maksua ei voi enää peruuttaa, vaan se maksetaan ja menee takaisinperintään. Vaikka kela maksaa tuen suoraan hoitajalle, on se kuitenkin myönnetty meille siten, että tuki peritään meiltä ja meidän on itse sovittava asiasta hoitajan kanssa.
No posti toi sitten nipun kirjeitä tästä asiasta, oli muutospäätöstä, takaisinperintäpäätöstä yms. Sävy oli muuten sellainen, että ihan kuin vika olisi meidän. Joku paperi piti palauttaakin ja muistaakseni siinä olisi ollut mahdollista anoa muutosta maksuaikatauluun. Me maksoimme kerralla emmekä anoneet mitään muutoksia, ylimääräinen erä oli maksettu meille heinäkuussa ja palautus piti tehdä muistaakseni marraskuussa.
että ne pitkät maksuaikataulutkin ovat jo historiaa. Kelaan perustettiin tänä vuonna useita alueellisia takaisinperintäyksiköitä jotta takaisinperintä tehostuu. Aikaisemmin perinnät ovat olleet kunkin vakuutuspiirin/toimiston vastuulla ja toiset ovat hoitaneet omansa hyvin, toiset vähän huonommin. Tästä johtuen jossain on voinut saadakin pitkän maksuajan ja pienet erät. Nyt takaisinperittävä summa on maksettava nopeammin pois ja perittävät lähtevät myös helpommin ulosottoon jos maksukehoitukset eivät tuota tulosta.
Meille on käynyt niin, kun on pystytty näyttämään ettei ollut meidän moka.
Ekalla kerralla perivät takaisin miehen koulumatkatukea kahdelta kuukaudelta. Miehellä oli tallessa sähköposti jossa oli saanut väärää tietoa asiasta tulevalta oppilaitokselta. Lisäksi laitoimme perusteluihin opiskelijan pienet tulot ja perheemme muutenkin tiukan taloudellisen tilanteen lapsen sairauden takia.
Ekan kuukauden summan kela armahti kokonaan ja toisesta lähti puolet pois. Eli maksoimme lopulta takaisin 1/4 osan peristystä summasta.
Toisella kertaa kela peri takaisin opintotukea mieheltä yhteensä 700e. Mies pystyi todistamaan, että tulot joiden mukaan kela tukea takaisin peri oli ennen opiskelua tienattu ja näin takaisinperintä oli aiheeton ja kela ei perinyt mitään takaisin.
Kaverilta peri kotihoidontukea takaisin. Aloitti perinnän 6v sitten ja kaveri edelleen maksaa sitä. Lyhentää vain 20e kuussa (aiemmin lyhensi 50 mk/kk) ja tämän kela ottaa lapsilisistä suoraan. Joten maksuajan voi saada TODELLA pitkäksi.