New York - Angelica Kallio. Hansin matkassa, kuinka Angelica puhuu noin huonoa suomea?
Itse olen asunut USA:ssa 20v ja vanhin lapseni muutti samaan aikaan, oli muuttaessaan 5v. Hän puhuu melko täydellistä suomea edelleen.
Mihin tuon Angelican suomenkielentaito on kadonnut. On syntynyt Latviassa, mutta osasiko suomea kun kuitenkin mainitaan olevan suomalainen?
Kommentit (16)
Henkilö voi olla suomalainen, vaikkei osaisi suomea; Suomen kansalaisuuden kun voi saada ilman suomenkielen osaamista.
Syntynyt ja kasvanut Latviassa venäjänkielisessä perheessä. Muutti varhaisteininä Suomeen, mutta kävi täälläkin venäjänkielisen koulun.
Muutaman vuoden päästä tie vei jo maailmalle, joten suomenkieli jäänyt aika hataraksi. Nyt asunut tosiaan maailmallakin jo yli 20 vuotta.
Angelika ja äitinsä kotiutuivat hyvin Suomeen, äiti asuu edelleen, ja tästä syystä Angelika kokee olevansa suomalainen, Suomesta ponnistanut maailmalle, Suomessa perhettä ja Suomeen myös aina palaa käymään, eikä esim Latviaan. Ulkomailla kuitenkin puhuttu hänestä latviailaisena, venäläisenä ja suomalaisena, ja tuosta Suomeen saapumisestakin erilaisia tietoja.
Kyllähän se tarttuu ja Turkuhan pitäisi eristää muusta Suomesta. Syystäkin!
Muuten sitä sanotaan että tosaa. Herra Tossavainen on tästä hieno esimerkki:<a href="http://www.youtube.com/watch?v=R9vPh-AB6iQ" alt="http://www.youtube.com/watch?v=R9vPh-AB6iQ">http://www.youtube.com/watch?v=R9vPh-AB6iQ</a>
Rasismia.
mutta siis Angelika on syntynyt ja kasvanut Latviassa, eikä suomea ole kunnolla puhunut missään vaiheessa.
Eikös Angelican äiti olekin latvialainen? Eivät esim. suomenruotsalaisetkaan usein kovin hyvin suomea puhu, vaikka Suomessa asuvatkin.
muutti pois täältä. Ei tainnut edes pitkään asua Suomessa?
Mun mielestäni puhui huonosti suomea jo silloin kun pois täältä. Ei tainnut edes pitkään asua Suomessa?
Born in Latvia, Kallio moved to Finland with her mother as a child, attending the Finnish-Russian School in Helsinki.
ja pois täältä ennen kuin täytti 20
Jos se oli venäläisessä koulussa ja jutteli kotona vain venäjää ja leikki venäläisten kanssa?
Mutta ei latvialaisen äidin Suomessa joitain vuosia asunut lapsi, joka on käynyt venäjänkielistä koulua, kovin todennäköisesti natiivintasoista suomea puhu! Edes suomenruotsalaiset eivät puhu, ellei suomi ole ns. kotikieli.
Olisko pärjännyt pelkällä venäjällä Suomessa, tuskin?
Mun mielestäni puhui huonosti suomea jo silloin kun pois täältä. Ei tainnut edes pitkään asua Suomessa?
Born in Latvia, Kallio moved to Finland with her mother as a child, attending the Finnish-Russian School in Helsinki.
Ei ollut enää ihan lapsi Suomeen tullessaan, tuskin ehti edes kunnolla oppia ja siihen nähden aivan yllättävän hyvää. Onhan se kuitenkin hänelle opittu vieras kieli.
parhaiten ikinä menestynyt SUOMALAINEN malli maailmalla!!!
mutta Angelicahan muutti suomeen vasta teini-iässä. Ja tosiaan kävi venäjänkielistä koulua - tod.näk. ystävissäkin muita kuin suomea äidinkielenään puhuneita.
Lapset oppii yleensä ulkomailla vieraan kielen alle vuodessa, mutta ei ehkä tuo sitten oppinut? Jos se oli venäläisessä koulussa ja jutteli kotona vain venäjää ja leikki venäläisten kanssa?
jotka eivät todellakaan puhu sujuvaa suomea. Tervetuloa vain tutustumaan esim. tänne Pohjanmaan rannikkoseuduille.
Kyllähän se tarttuu ja Turkuhan pitäisi eristää muusta Suomesta. Syystäkin!
Muuten sitä sanotaan että tosaa. Herra Tossavainen on tästä hieno esimerkki: