Mulla on iso kriisi elämässä - mistä uutta suuntaa?

Sitä kautta voisi löytyä tukihenkilö yms tietoa miten taudin kanssa voi selvitä. MT-toimiston kautta voisi myös löytyä keskusteluapua kriisin käsittelyyn. Jos et ole täysin uskonnonvastainen seurakunnilla on monelaista toimintaa, joka voisi auttaa kriisin ja surun käsittelyyn.



Jos ei muuta, niin jaksatko lukea tai kuunnella kirjoja? Kirjojen maailmasta voit saada uutta sisältöä elämääsi. Tai kirjoita elämänkertaa

vaikka pari tuntia viikossa? Se voi olla hyvin antoisaa.

tehdä pienimuotoista vapaaehtoistyötä? Olla vaikka vertaistukihenkilönä jollekin toiselle sairastuneelle, kun oman kriisisi käsittely on siinä pisteessä. Uusi harrastus, jokin sellainen, jossa on mahdollisuus kehittyä, voisi myös tulla kyseeseen.



Tsemppiä kovasti, ap! Uskon kyllä, että löydät vielä elämääsi uutta sisältöä.

juttelemassa. Siitä on jonkin verran hyötyä. Olen myös sairauteni potilasjärjestön tarjoamassa toiminnassa mukana (vähän). Näistä saan apua sen sairastumiskriisin käsittelyyn ja sen kanssa elämiseen.



Mutta tarvitsisin sisältöä elämääni. Tällä hetkellä lähes ainoa sisältö on tämä sairaus, ja se jos mikä on tosi sairasta. Käyn lääkärissä, käyn tutkimuksissa, käyn hoidoissa, käyn labroissa, yritän jaksaa oireiden kanssa.



Luen melko paljon, se on ehkä ainoa takaportti. Mutta se on tavallaan "muiden elämää" tai ei kuitenkaan mun omaa elämää. Olen ihan paska kirjoittamaan mitään ja en tiedä, koenko elämäkerran kirjoittamista omana juttunani. Olen toki sitä välillä miettinyt, mutta olisiko sekin vain tämän sairauden ja oman murheeni syövereissä kieriskelyä? Tuottaisiko se mitään hyvää?



Tänään revin Suomen Kuvalehden kannen, jossa oli sitaatti Jörn Donnerilta (80v.): "Väitän eläneeni". Musta se tuntui tosi ylimieliseltä. Väitän minäkin eläneeni ja haluaisin elää vieläkin jotensakin täysipainoista elämää, jolla on jokin merkitys.



En tiedä. Tää on vain niin kurjaa.



ap

En vain vielä tiedä, mitä se voisi olla. Ideoita? Vertaistukihenkilönä en missään tapauksessa voisi vielä toimia, oma kriisi on niin todellinen ja karu vielä tällä hetkellä. Mutta jonkin muun tyyppistä vapaaehtoistyötä voisin tehdä, kun vain tietäisin mitä. Sen pitäisi olla jotain sellaista, johon oikeasti uskoisin itsekin.



ap

En muista virallista nimeä, mutta siinä käydään yksinäisten ihmisten luona vaan vaikka kylässä, kahvilla tai yhdessä teatterissa tms. Tarvitsisiko joku tuttunne tai naapurinne koiran/lemminkin ulkoiluttajaa päivisin? ( olettaen että sairaus ei estä liikkumista) Koulujen vanhempainyhdistykset kaipaa aina lisäkäsiä



SPR:llä ja Martoilla on monenlaista toimintaa, löytyisikö sieltä jotain sinulle sopivaa? Tai Hope ry joka auttaa lapsiperheitä tms.



Mutta ole itsellesi armollinen, oma kriisisi vie voimavarojasi.

Käy kursseja, keksi uusi harrastus! Kriisi on täynnä myös mahdollisuuksia! Taidat olla vielä siinä vaiheessa sairastumiskriisiäsi, ettet ole ihan vielä valmis ottamaan mahdollisuuden haastetta vastaan. Haet omaa olemistasi sairauden kanssa ja yrität sisäistää, mitä se omalla kohdallasi tarkoittaa. Merkityksen elämälle löydät vain sinä itse. Miksi pitäisi alkaa suorittaa, tutkiskele omaa sisintäsi ensin. Vai etkö uskalla? Siksikö haluat tehdä ja suorittaa...?

mutta ala harjoittelemaan kiitollisuutta. Joka aamu herätessä ja joka ilta nukkumaan käydessäsi listaa asioita joista olet kiitollinen. Aluksi vaikka vain kolme tai viisi, hiljalleen enemmän. Kun noista tulee tapa, ala laajentaa tuota kiitollisuuden tuntemista. Keskipäivällä keitä kahvit tai teet, sytytä kynttilä, ja mieti asioita jotka ovat elämässäsi hyvin tai todella hyvinja tunne niistä kiitollisuutta.



Uskallan sanoa että jo parissa viikossa huomaat miten hyvin asiasi oikeastaan ovatkaan, ja kun sen olet huomannut niin uusia, ennen näkemättömiä mahdollisuuksia alkaa avautua ihan tuosta vaan.



Kaikkea hyvää sinulle ap.

seurakunta

MLL

spr

ensikodit

vanhukset

mielenterveyskuntoutujat

vammaisjärjestöt

yksinhuoltajat, lastenhoitoapua tms.



googlaa eri yhdistyksiä ja katso millainen niiden toiminta on, mitä voit kussakin yrityksessä tehdä vapaaehtoisena.



ja jos sitten tuntuu siltä, ettei se vastaakaan sitä mitä haet tai haluat, ei siinä ole pakko olla lopun elämää, voi lopettaa, kunhan sitten ilmoittaa että pitää taukoa.

Väität, että kirjoitat "ihan paskasti", mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Kirjoitat hyvin. Ytimekkäästi ja omalla äänellä.

Kehotan ja kannustan kirjoittamaan jotain, kirja, tv-sarja, elokuva, kuunnelma tai vaikka lehtijuttuja.

ja jonka avulla voi elämässä suunnistaa päivän matkan kerrallaan.



http://www.evl.fi/raamattu/

entä jos alat opiskella? Jotain mitä olet töissä ollessa halunnut, mutta mitä et ole ehtinyt tai jotain sellaista, mikä tuntuu mielekkäältä siltä kannalta että haluat olla hyödyksi, siis auttamisen kannalta.

unohda raamattu, kuulostat liian fiksulta siihen touhuun

Nimittäin onhan kristillinen ajattelu ja usko antanut lukemattomille ihmisille toivoa ja tarkoituksen tunnetta jopa tyhjyyden ja sairaudenkin keskelle, eli juuri siihen mistä ap kokee kärsivänsä. Me ihmiset olemme ehkä usein sellaisia, että annamme mahdollisuuden tällaisille tosi syville ja tärkeille kysymyksille vasta vastoinkäymisten pysäyttäessä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) eli sikäli lämpimästi rohkaisen maistelemaan esim. evankeliumeja ja myös psalmeja. Jos sittenkin on olemassa Jumala, niin anna toki hänelle mahdollisuus kohdata ja auttaa sinua, koska hän rakastaa sinua juuri sellaisena kuin nyt olet.

Myös paikallisen seurakuntasi diakoniatyöntekijät ja pastorit ovat valmiita tukemaan http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/AD01215B0312FE75C2256FEB00256215?Open… sinua tilanteessasi ja juttelemaan kanssasi! Kaikkea hyvvä sinulle, rakas ap.

mutta ala harjoittelemaan kiitollisuutta. Joka aamu herätessä ja joka ilta nukkumaan käydessäsi listaa asioita joista olet kiitollinen. Aluksi vaikka vain kolme tai viisi, hiljalleen enemmän. Kun noista tulee tapa, ala laajentaa tuota kiitollisuuden tuntemista. Keskipäivällä keitä kahvit tai teet, sytytä kynttilä, ja mieti asioita jotka ovat elämässäsi hyvin tai todella hyvinja tunne niistä kiitollisuutta.

Uskallan sanoa että jo parissa viikossa huomaat miten hyvin asiasi oikeastaan ovatkaan, ja kun sen olet huomannut niin uusia, ennen näkemättömiä mahdollisuuksia alkaa avautua ihan tuosta vaan.

Kaikkea hyvää sinulle ap.

Ei se musta edes kuulosta hölmöltä ja tätä yritän välillä tehdä. Mulla on kuitenkin oikeasti elämässä moni asia sairaudesta huolimatta hyvin, mulla on perhettä ja sukua ja muutenkin lähellä ihmisiä. Toisaalta ajattelen, että on mulla oikeus tuntea myös pettymystä ja katkeruutta, suruakin tästä tilanteesta, joka tuli ihan puskista, odottamatta ja romuttaen kaiken, mitä olen rakentanut elämässäni.

SPR ja MLL ehkä tällä hetkellä kuulostavat jotenkin järkevimmiltä. Tuo Hope ja Martat pitää katsoa, mitä niillä olisi "tarjota" mulle. Hullulta tuntuu, olla yhtä aikaa vailla ja valmiina antamaan, voiko se niin olla?

Pitkäjänteinen opiskelu on mun kohdalla poissuljettu, en pystyisi sitoutumaan opiskelemiseen niin paljon kuin se vaatisi. Korkeintaan voisin jotain kieltä opiskella kerran viikossa. Ensi syksynä pitää katsoa, millaisia kursseja olisi alkamassa.

Ja jos olisi varaa, haluaisin käydä jollain sellaisilla liikuntatunneilla, missä ei olisi liian raskasta. Fyysinen kuntoni rapistuu, ja sitä vähää, mikä on jäljellä, pitäisi jotenkin ylläpitää. Onko vinkkejä siihen?

Hyvä pilatesopettaja voi myös auttaa tai pystytkö investoimaan personal trainer palveluun jossa sulle räätälöidään sopiva kuntoiluonhjelma?

Hyvä pilatesopettaja voi myös auttaa tai pystytkö investoimaan personal trainer palveluun jossa sulle räätälöidään sopiva kuntoiluonhjelma?

En usko, että rahat riittäisivät edes niihin pilatestunteihin. Tällä hetkellä mulla jää omaan käyttöön 200 euroa kuussa. Mies toki maksaa monia mun kuluja, sairaalamaksuja ja lääkkeitä, lasten kulut ja ruoat, asumisen. Tietenkin se on valinnan paikka, mihin 200 euroa käyttää, mutta ei sillä ihmeitä saa.

ap