.
Minä pystyn vastaamaan vain omasta puolestani, en kaikkien vl-naisten puolesta.
Olen imettänyt kahta lastani, toista 9kk ja toista 1v2kk. Kuukautiset alkoivat kuukausi imettämisen lopetuksen jälkeen. Imettänyt olen vain ja ainoastaan sen takia, että tiedän sen olevan lapselle parhaaksi. Toista imetin pidempään, koska hän ei huolinut pulloja ja toisaalta koska imetys sujui ja me molemmat nautimme siitä. Huomasin myös, että minun kohdallani pitkä imetys ehkäisi uuden raskauden. Toki tiedän paljon ihmisiä lähipiiristäni, jotka ovat raskautuneet imetyksen aikana eli heillä ei imettäminen ole auttanut.
Minä olen iloinen, että imetys ehkäisee minun kohdallani. Saan pitempiä hengähdystaukoja raskauksista. Mutta en usko, että siltikään tulen koskaan imettämään 2-3 vuotta vain imetyksen ehkäisevän puolen vuoksi. Lopetan imetyksen, kun minusta ja vauvasta alkaa tuntua, että nyt on hyvä aika lopettaa.
Niin, edellisen tekstin oli tarkoitus olla vastauksena toisen ketjun aloitukseen