Lue keskustelun säännöt.
Ystävättömien vanhempien lapset
29.04.2013 |
Luin tuota ystävättömien pitkää ketjua ja tuli mieleeni kysyä, millaisia teidän ystävättömien lapset ovat? Onko heillä toistuneet teidän lapsuutenne kuviot, ovatko hekin vähän erakkomaisuuteen taipuvaisia?
Itselläni toinen lapsista on juuri kuin minä, vain pari ystävää, ei mitään piirejä eikä sen suurempia verkostumia, ei halua viettää synttäreitään jne. Toinen lapseni on taas erittäin sosiaalinen. Meillä ei ole käynyt vuosiin vieraita lasten kavereita lukuunottamatta.
Kommentit (8)
Lapseni ovat erilaisia kuin mina, ovat sosiaalisia. Loivat ystavyyssuhteita, kaverisynttareita vietettiin. Mutta elama on muuttunut sellaiseksi, etta mikaan ei ole enaa samanlaista kuin ennen, ei lapsillakaan, eli ei enaa 20 lapsivieraan juhlia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei olla ystävätömiä mutta mieheni ex on. Ja pojasta oli kovaa vauhtia tulossa samanlainen erakko. Olisi vaan möllöttänyt kotona päivät pitkät. (asuu viikon meillä ja viikon äidillään) No kaveria kun tuossa ekan ja tokan luokan ainakin pari kertaa viikossa painosti soittamaan jollekkin luokkakaverille ja lähtemään ulos ei enää nyt kolmannella luokalla ole ollut sitä ongelmaa. Viihtyy vieläkin kotona ja lueskelee ja pelailee mutta lähtee myös oma-alotteisesti kavereiden luokse ja pyytää niitä meille.
MÄ oli itse vähän kauhuissani miehen painostuksesta mutta se vaan totes että tosta lapsesta ei tule samalaista erakkoa kun äitinsä ja ei siitä tullut :)
Ei, koska vanhemmat voivat pitää huolen, että niitä kavereita pitää ja kuuluukin olla. Ohjaamalla toisten lasten pariin ja kyyditään tarvittaessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on neljän hengen perhe kaikki erakkoja introvertteja. Lapset on olleet samanlaisia ihan pienestä asti, tykänneet itsekseen tehdä jotain eikä ole juuri välittäneet edes oman perheen muiden jäsenten seurasta, saati vieraiden.
En kyllä ymmärrä tuollaista nro 6:n kaltaista asennetta, jossa introverttius nähdään jonain kauheana piirteenä josta pitää päästä eroon. Minä ainakin olen kokenut elämäni erakkona kotona möllöttäjänä erittäin onnelliseksi ja hyvin olen pärjännyt elämässäni muutenkin. Joten en näe mitään syytä miksei lapset saisi olla samanlaisia jos kerran luonnostaan sellaisia ovat. Kyllä maailmassa löytyy omat paikkansa niin sosiaalisemmille kuin introvertimillekin, ei ketään tarvitse yrittää muuttaa perusluonteensa vastaiseksi.
Komppaan vastaajaa 8. Nykymaailmassa introverttius on jonkinlainen peikko ja heikkous, joka on kitkettävä lapsesta heti pois. Enemmän hallaa saattaa tehdä liialla seuran tuputtamisella, jos todellsta ystävyyttä ei synny. Ulkopuolisuuden tunne iloisessa seurassa voi olla lapsuus- ja nuoruusiässä aika musertava.
Kaikki ovat ihan erilaisia. Kukaan kolmesta ei ole kiusattu tms. yksi on hyvinkin riippuvainen kavereistaan ja yksi ei paljon niistä perusta, yksi on noiden kahden välimaastossa.