"Suomenruotsalaisuus perustuu valheeseen"
"Ruotsalainen poliitikko Maria Wetterstrand ihmetteli julkisuudessa, miksei Suomessa ole kaksikielisiä kouluja, jos kerran Suomi on kaksikielinen maa...? Erittäin hyvä kysymys, Maria.
Asiassa on pari "muttaa" - ensiksikin omat suomenruotsalaisemme, joiden kummallisten vaateiden takia koko maamme käyttäytyy kuin mielenvikainen sekä lisäksi se, ettei Suomi edes ole oikeasti kaksikielinen maa, vaan vain leikisti, paperilla.
Koko suomenruotsalaisuus perustuu valheeseen, ja siksi sen olisi aika hävitä historian hämäriin. Suuri enemmistö maamme ruotsinkielisistähän kuuluu alunperin suomenkielisiin sukuihin, jotka vaihtoivat kielensä (kahdessa aallossa) 1700-luvulla, ensin luonnonnimiin (Löfstrand, Lindfors jne.) ja sitten isännimiin (Jansson, Johansson jne.). Vaihtajien syy oli yleensä opportunistinen vaikkakin ymmärrettävä - yhteiskunta toimi ruotsiksi, oikeutta käytiin ruotsiksi, koulutusta sai vain ruotsiksi. Vaihtamalla kieltä saatiin oma elämänlaatu paremmaksi.
Nämä "uusruotsalaiset" vain ylpistyivät kovin, ja jo 1800-luvulla heillä oli noussut pissa päähän. Yhtäkkiä he olivatkin germaaneja, kun suomenkieliset sukulaiset olivat "turaaneja." Yhtä lailla uusruotsalaiset vastustivat kaikin käytettävissä olevin keinoin suomenkielisten koulujen perustamista, ja näin kaukaa myös juontaa juurensa koulujen erillään pitäminen, koska eihän suomenkielisiä moukkia (lue: omia pikkuserkkuja) saanut päästää saastuttamaan germaanien kouluja...
Myös vanhainkodit, päiväkodit ja jopa sairaanhoito vaadittiin erillisiksi. Moni varmaan muistaa senkin, miten paskaa palvelua Stockmannilta sai vielä 1960-luvulla, ellei puhunut ruotsia.
RKP saarnaa suu vaahdossa kaksikielisyydestä, oikein elävästä kaksikielisyydestä ("levande tvåspråkighet"). Se ei tietenkään koske ruotsinkielisiä, vaan vain suomenkielisten on pakko-opinnoilla pakottauduttava "elävästi kaksikielisiksi"; jotta he voisivat tällä kielitaidollaan tuonnempana palvella ruotsinkielistä "härraa" (betjäning på svenska).
Minä ihmettelen Maria Wetterstrandin tapaan tätä suunnatonta valhepeliä, ja kannatan ehdottomasti suomen- ja ruotsinkielisen koulutoimen täydellistä yhdistmistä. Säästösyistä ja oikeudenmukaisuussyistä. Jos ruotsinkieliset lapset sitten muuttuvat suomenkielisiksi kaksikielisissä kouluissa, mitä en oikein usko, niin se on heidän valintansa eikä kuulu muille. Yhtä vähän kuin pakkoruotsi on oikein suomenkielisille, yhtä vähän on oikein pakottaa ruotsinkieliset lapset elämään umpiossa ja suostumaan apartheidiin, jotta opportunistikieli Suomessa säilyisi."
http://richardjarnefelt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/82892-suomenruotsalais…
Kommentit (16)
joutaa myydä ruotsalaisille. Siitä ei ole meille suomalaisille mitään muuta kuin kuluja.
Vaihdetaan Ahvenanmaa Venäjän kanssa Petsamoon. Oma satama Jäämeren rannalla tulee olemaan merkittävä tulevaisuudessa. Ahvenanmaasta on sen sijaan vain kuluja.
Mitenkäs luulet suomenkielisten aikoinaan oppineen kirjoittamaan ja lukemaan, oliskohan ollut mahdollisesti juuri elitistiseksi haukkumasi ruotsinkielisen väestön osan vesa kun suomen kielen kirjoitetuksi väänsi, kumpi kieli on vanhempi?! Josko siihen kielen historiaan hiukan tutustuisit ensin.

Kyllähän suomen kielellä on paljon vanhempi historia kuin ruotsilla. Suurin osa nykyisestä Ruotsistakin oli aikanaan pelkästään suomen sukuisten kielten puhujien asuttamaa.
Mitenkäs luulet suomenkielisten aikoinaan oppineen kirjoittamaan ja lukemaan, oliskohan ollut mahdollisesti juuri elitistiseksi haukkumasi ruotsinkielisen väestön osan vesa kun suomen kielen kirjoitetuksi väänsi, kumpi kieli on vanhempi?! Josko siihen kielen historiaan hiukan tutustuisit ensin.
Maailma on täynnä suomea vanhempia kieliä, joita ei pakoteta puhumaan. Suomen näennäinen "kaksikielisyys" on ulkomaalaisista yleensä joko huvittavaa tai täysin käsittämätöntä.
Miksiköhän sitten saamen kieli pyrittiin aikoinaan kitkemään kokonaan pois...? Saamen murteita on useampia, kaikki ihan virallisia Suomessa käytettäviä kieliä. Eikä ne viralliset kielet vielä lopu saameen, jos asioista viitsii ottaa selvää.
Jotta miksi juuri ruotsi? Ap:n aloitus oli aikas hyvä! :)
Jotta miksi juuri ruotsi? Ap:n aloitus oli aikas hyvä! :)
Aloitus oli suora lainaus Richard Järnefeltin (ruotsalaista sukua!) tekstistä, eli se ei ollut ap:n mielipide.
Jotta miksi juuri ruotsi? Ap:n aloitus oli aikas hyvä! :)
Aloitus oli suora lainaus Richard Järnefeltin (ruotsalaista sukua!) tekstistä, eli se ei ollut ap:n mielipide.
vaan (keskustelun) aloitukseksi :)
että kieltään vaihtaneet entiset suomenkieliset ovat nyt vaahtoamassa siitä, miten ruotsin kielen on kuuluttava (vaikka sitten lailla pakottamalla) jokaisen suomalaisen identiteettiin!
ja välttää kaikkea kontaminaatiota ja kaikkea "ei-suomalaista" niin sun lapsista kasvaa oikein kivoja ja pärjääviä ihmisiä...
Ap voisit oikein perustaa suomi-kylän jossa sitten elelet aidosti suomalaisena ja ilman mitään vaikutteita oikein "puhdasta" "suomalaista" elämää heh heh

Laitatko tähän lainaukset aloituksen tekstin kohdista, joissa vaadittiin tällaista?
Ap voisit oikein perustaa suomi-kylän jossa sitten elelet aidosti suomalaisena ja ilman mitään vaikutteita oikein "puhdasta" "suomalaista" elämää heh heh
Tarkoitatko jotain tämän tyyppistä?
http://yle.fi/alueet/helsinki/helsinki/2010/04/ruotsinkielisille_oma_ko…
Todentotta kumpaakaan kieltä ei kai pitäisi väheksyä tai eriyttää toisistaan vaan olisi etsittävä keinoja tuoda kaksikielisyys todella eläväksi yhteiskunnassamme. Tällöin itseensä on mentävä sekä suomen- että ruotsinkielinen opetustoimi, korkeakoulut yms.
Johan monessa korkeakoulussa on kahdella kielellä toimintaa ja koulutusta - mutta kielet ovatkin joko suomi ja englanti tai ruotsi ja englanti.
Miksi syrjimme omia kieliämme ja suosimme englannin kieltä? Vai pitäisikö oikeastaan kaikkien meidän suomen- ja ruotsinkielisten (ja saamenkieli siihen mukaan) kouluttautua tästedes only in English? Siinäpä sitten maamme kansalaiset olisivat menestyjiä maailmassa...
Kielivalinnat ovat ARVOvalintoja.

Todentotta kumpaakaan kieltä ei kai pitäisi väheksyä tai eriyttää toisistaan vaan olisi etsittävä keinoja tuoda kaksikielisyys todella eläväksi yhteiskunnassamme.
Ei tuo ole mahdollista kuin esim. jossain Vaasan seudulla. Suomi kun saattuu olemaan maailman yksikielisimpiä maita, Vantaallakin ruotsinkielisiä on alle 3%.
Ei tätä saa kaksikieliseksi, vaikka kuinka pakkoruotsin avulla yritetään. Ja pakotukseen perustuva kaksikielisyys ei tietenkään voi olla aitoa ja pysyvää.
käy pienen vähemmistön kimppuun... ei ole paljoa arvostamista tuollaisissa "suomalaisissa"
Säälittävää että enemmistökielen edustaja käy pienen vähemmistön kimppuun... ei ole paljoa arvostamista tuollaisissa "suomalaisissa"
Tekstin kirjoittajahan on äidinkieleltään ruotsinkielinen.
joutaa myydä ruotsalaisille. Siitä ei ole meille suomalaisille mitään muuta kuin kuluja.