Miksi Vihreät ovat mätäpaiseita?
Tätä en ole ikinä tajunnut. Eivät ne ole juurikaan harmia tuottaneet paitsi umpikepulaisille ympäristölinjauksillaan.
Kommentit (5)
vihreät ja vasemmisto yhdessä ajavat asioita joita en ikinä voi hyväksyä.
Eipä olisi moottoriteitä tässä maassa, ei ydinvoimaa eikä enää teollisuttakaan jos se sakki saisi päättää.
Paljon vaan rättipäisiä maahanmuuttajia ja epämääräisiä kulttuuripajoja jossa roskiksista löydetyt vaatteet päällään takkutukat joisivat kehitysmaakaupasta ostettua teetä ja haukkuisivat porvareita.
Siitä on tosin aikaa, mutta se ehdokas, jota aina äänestin istuu edelleen hallituksessa. Niin puolue muuttui ympäristöpuolueesta lähinnä ympäristöä vihaavaksi puolueeksi, vihreistä tuli täysin luonnosta vieraantuneita cityvihreitä, joiden ainoa tehtävä on myötäillä kulloistakin suurinta puoluetta, jotta pääsisivät hallitukseen. Ihan sama mikä puolue. Koskaan heillä ei ole ollut mitään selkärankaa, ei juurikaan omia mielipiteitä ja suurin osa on täydellisiä minäminäminä-ihmisiä, arrogantteja minä olen paras ja tiedän kaiken ihmisiä. En voi sietää noita nykyvihreitä. Suurin osa on suht hyvin koulutettuja, mutta suurin osa on myös ns suojatyöpaikoissa, tutkijoina tutkimassa, jotain ihan huuhaata tai viroissa, jotka eivät koskaan tuota mitään. Yrittäjyys on ihan pannassa ja nykyään ovat vielä palanneet niiltä osin historiaan, että kommunismin ihannointi on palannut takaisin kuvioihin ja sitä kautta kateus ja katkeruus. DDR:ssä syntynyt aate on siis osittain palannut alkujuurilleen, mutta ei missään nimessä ympäristöasioiden kohdalla.
Äänestän vihreitä, ja ymmärrän vastakkainasettelun vihreiden ja persujen välillä. Molempia joko vihataan tai rakastetaan. Henk. koht en voi ymmärtää miksi joku vihaisi vihreitä ;).
Taitaa persuissa olla enemmän ns luontoihmisiä kuin vihreissä tällä hetkellä. Vihreissä kulminoituu sana itsekkyys ehkä eniten.
Monet vihreiden ajamista asioista on täysin idioottimaisia ja eivät mitenkään sovi käytännön kanssa yhteen, vaan ne ovat tekopyhiä ajatuksia, joilla muka maailma pelastuu. Kuitenkaan heillä ei ole mitään konkreettisia ratkaisuehdotuksia nykypäivän ongelmiin.
Tästä syystä heidät luokitellaan helposti hihhuleiksi ja muutenkin ääri-ihmisiksi ja hehän ovat usein ikäviä...
Äänestän vihreitä, ja ymmärrän vastakkainasettelun vihreiden ja persujen välillä. Molempia joko vihataan tai rakastetaan. Henk. koht en voi ymmärtää miksi joku vihaisi vihreitä ;).