Tämä viikko sairauslomaa ja olo alkaa olla hyvä, Ja nytkö pitää
Kommentit (18)
Vakuutukset on voimassa olit sairauslomalla tai et
henkivakuutuksesta euroakaan! Siksi ei koskaan pidä jäädä sairauslomalle, jos on perheellinen ja asuntolainaa, jää lainaturva saamatta.
Työnantaja ei saa päästää sairauslomalla olevaa työntekijää töihin. Tämä sanotaan yksiselitteisesti työturvallisuuslaissa. Mikään vakuutus ei ole voimassa lääkärin kirjoittaman sairausloman ajalta. Lisäksi työnantaja ei voi hakea KELAlta korvausta henkilön sairauspäivältä, jos hänelle maksetaan palkkaa samalta päivältä.

Todistuksen kirjoittanut lääkäri ilmoittaa kelaan ja sit kaikki on niinku ei mitään.
Nyt alkaa olla ihan ok olo, mutta meinasin silti ihan hyvällä omalla tunnolla olla koko viikon kotona. Jo pelkästään siksi, että flunssa on vienyt mehut, joten heti jos lähden liikkumaan, olen aika puhki. Eli vaikka olo kotona on ihan jees, niin koko päivän jos olisin töissä (ei mitään toimistohommaa) niin taatusti ei olis sen jälkeen hyvä olo. Iloitsen siitä, että kerrankin saikku on sen mittainen, että sen aikana ehtii saada itsensä taas ihan normaalikuntoon.

Ja saikkutodistus ei ole työnantajaa velvoittava, vaan lääkärin suositus. Jota työnantajan ei ole pakko hyväksyä.
Nyt alkaa olla ihan ok olo, mutta meinasin silti ihan hyvällä omalla tunnolla olla koko viikon kotona. Jo pelkästään siksi, että flunssa on vienyt mehut, joten heti jos lähden liikkumaan, olen aika puhki. Eli vaikka olo kotona on ihan jees, niin koko päivän jos olisin töissä (ei mitään toimistohommaa) niin taatusti ei olis sen jälkeen hyvä olo. Iloitsen siitä, että kerrankin saikku on sen mittainen, että sen aikana ehtii saada itsensä taas ihan normaalikuntoon.
että tällä itseni kuntoon saamisella tarkoitan sitä, että huomenna aion lähteä kävelylenkille, perjantaina ehkä jo juoksemaan jos siltä tuntuu. Pikkuhiljaa ja omaa kehoa kuunnellen, niin että normaali vireystila pikkuhiljaa palaa. Kaupassa yms. asioita olen käynyt hoitamassa ihan normaalisti saikkuni aikana, se ei kai ole kiellettyä.
palkanlaskija Työnantaja ei saa päästää sairauslomalla olevaa työntekijää töihin. Tämä sanotaan yksiselitteisesti työturvallisuuslaissa. Mikään vakuutus ei ole voimassa lääkärin kirjoittaman sairausloman ajalta. Lisäksi työnantaja ei voi hakea KELAlta korvausta henkilön sairauspäivältä, jos hänelle maksetaan palkkaa samalta päivältä.
olla töissä, vaikka osa-aikaisesti. Ja tuo "vakuutus ei ole voimassa" -höpsötys on jo moneen kertaan kumottu. Työturvallisuuslaissa ei ole mitään pykälää, johon voisi vedota.
palkanlaskija Työnantaja ei saa päästää sairauslomalla olevaa työntekijää töihin. Tämä sanotaan yksiselitteisesti työturvallisuuslaissa. Mikään vakuutus ei ole voimassa lääkärin kirjoittaman sairausloman ajalta. Lisäksi työnantaja ei voi hakea KELAlta korvausta henkilön sairauspäivältä, jos hänelle maksetaan palkkaa samalta päivältä.
http://www.talouselama.fi/tyoelama/sairauslomalla+saa+menna+toihin/a213…
Työnantaja ei saa päästää sairauslomalla olevaa työntekijää töihin. Tämä sanotaan yksiselitteisesti työturvallisuuslaissa. Mikään vakuutus ei ole voimassa lääkärin kirjoittaman sairausloman ajalta.
Jep, pois minutkin käännytettiin kun olin jo saikkulapun toimittanut. Vakuutuksista en tiedä, mutta henkilöstöpäällikkö sanoi, että työnantaja hakee saikkupäiviltä KELAn korvausta ja niiltä päiviltä ei tietty palkkaa voi saada.
Ongelma on lähinnä se, että kun lääk.tod. on viikko saikkua ja KELAlta haetaan korvausta vain osalle ajasta, tulee bumerangina takaisin KELAlta. Kokemusta on. Ja KELAhan ei jousta, ei auta kuule lääkärin eikä ylilääkärin soitot siinä asiassa. Jos korvausta ei haeta koko ajalta, ei tule senttiäkään. Ja sehän tarkoittaa, että jos henkilölle maksetaan palkkaa työssäolopäiviltä, työnantaja häviää rahallisesti ne päivät, jolloin hän on ollut sairauslomalla.
Ja kun tämä koskee välillä pitkiäkin saikkuja, on rahallinen menetys iso.
Sen takia sairauslomalla ei tulisi mennä töihin.
Mitäs mieltä olette sitten siitä, että työkaverini läksi sairaslomalla Espanjaan! Ei voinut töihin tulla, mutta ulkomaille pääsi. Onko se nyt sitten ihan oikein mitä?!?
Muutoin sulla on lääkärin lupa.