Emetofobia

Mulla alkoi emetofobia vasta aikuisiällä ja pahenee koko ajan. Kotona on 4v lapsi joka luojan kiitos on sairastanut elämänsä aikana oksennustautia kolmisen kertaa ja jokainen tauti on kestänyt muutaman tunnin. Kauhulla pelkään että ne pahenee iän myötä :(

Raskaus tuli meille yllättäen joten en ollut asiaa ehtinyt pelätä, raskauden huomasin ollessani jo toisella kuulla enkä ollut päivääkään voinut pahoin. Positiivisella mielellä selvisin loputkin eikä synnyttäminenkään ollut kamalaa (en suosittele ilokaasua, siitä tuli hieman huimaava/oksettava olo hetkeksi). Lapsemme ei vauvana edes juuri pulautellut ja ensimmäinen kunnollinen oksennus tuli vasta reilu pari vuotiaana. Samalla sairastin itse elämäni ensimmäisen vatsataudin ja siitä tämä emetofobia alkoikin paheta.

Vielä en ole himo-siivooja, enkä lapselle tolkuta käsien pesusta koska liika hygieenisyyskin on pahasta. Päivästä toiseen mennään ja aina nousee kauhistuttava paniikki jos kuulen jonkun sairastavan vatsatautia. Odotan sitä päivää että lapsi on tarpeeksi vanha huolehtimaan itsestään vatsataudin iskiessä. Unelmissa olisi myös toinen wc tähän meidän kotiin ;)

Kyllä se lapsi niiin paljon tuo muuta iloa tähän elämään, että tässä selvitään kyllä :)

En tosin pelkää omaa oksentamista mutta muiden. Homma on taas pahenemassa ja uusia omituisia kontrollifriikkipiirteitä mutta olen huomannut että sitten kun lapset ovat todella kipeitä ja oksentavat niin hanskaan homman varsin hyvin.

Olen yrittänyt nlp terapiaa siitä saamatta apua ja tuohon siedätykseen en todella usko koska siedätystä on todella ollut eikä oikeistaan ole kyse oksennuksesta vaan kontrollin menettämisen pelosta joka vaan manifestoituu emetofobiana.

Joten mulla ei varsinaisesti ole apua antamaan muuta kun että kyllä mä sittenkin niistä taudeista olen selvinnyt .

hoitoa?

Voi kuulostaa ei-emetofiibiselle erikoiselta, mutta en uskalla hakeutua hoitoon, sillä siihen kuuluu usein siedätyshoito. Yksi askel hoidossa on se, että potilas oksentaa. Ja tämähän ei käy pirtaan ja en sen vuoksi halua hoitoon.



Olen kyllä terapiassa aikoinani käsitellyt aihetta, ja pelko onkin lieventynyt. Ne harvat taudit jotka sairastan, saa fobian hetkeksi helpottamaan. (Kahden tunnin kärvistelyn jälkeen viimein oksennan...) Viimeistään vuoden kuluttua se on taas täällä. Vaikka tiedän että itselläni fobia helpottuu oksentamalla, niin kaikille ei suinkaan näin ole. Joten, en tiedä paraneeko vai paheneeko fobiani jos joudun oksentamaan ilman syytä. Tiedän, kuulostaa typerältä ja tiedän että pelkoni on järjetön, mutta minkäs teet.

Voi kuulostaa ei-emetofiibiselle erikoiselta, mutta en uskalla hakeutua hoitoon, sillä siihen kuuluu usein siedätyshoito. Yksi askel hoidossa on se, että potilas oksentaa. Ja tämähän ei käy pirtaan ja en sen vuoksi halua hoitoon.

Olen kyllä terapiassa aikoinani käsitellyt aihetta, ja pelko onkin lieventynyt. Ne harvat taudit jotka sairastan, saa fobian hetkeksi helpottamaan. (Kahden tunnin kärvistelyn jälkeen viimein oksennan...) Viimeistään vuoden kuluttua se on taas täällä. Vaikka tiedän että itselläni fobia helpottuu oksentamalla, niin kaikille ei suinkaan näin ole. Joten, en tiedä paraneeko vai paheneeko fobiani jos joudun oksentamaan ilman syytä. Tiedän, kuulostaa typerältä ja tiedän että pelkoni on järjetön, mutta minkäs teet.

kannattaako elämästä tehdä vielä vaikeampaa hankkimalla tuohon vielä lapsi päälle?

Minullakin on emetofobia, mutta halu saada lapsi oli vahvempi kuin oksupelko. Luin joskus jostain, että emetofoobikot eivät kärsi niin usein raskauspahoinvoinnista... luja tahto olla oksentamatta lie syynä siihen.

Me ei saatu lasta, joten jäi näkemättä ja kokematta. Adoptiolapsi ollut pari vuotta ja koko ajan terveenä. En siis tiedä miten reagoin jos ja kun oksentaa. Keljuttaa varmasti, mutta halu auttaa lasta ja äidin rakkaus kyllä menevät ohi omasta pelosta. Toki pidetään huolta käsihygieniasta, mutta ei hysteerisesti...

Nostelen tällaista vanhaa ketjua. Muita oksennuskammoisia paikalla? Meillä lapset mahataudissa ja mua hirvittää niin, etten pysty nukkumaan. Pienikin liike tai hengähdys lapsen sängystä niin mun silmät rävähtää auki ja olen valmiina toimimaan jos tarvii ämpäriä tms. Tää ei oikeesti ole näin paha tilanne. Haluisin vain nukkua ja hyväksyä sen, että mä en voi mitenkään vaikuttaa nyt siihen tuleeko oksennus vai ei. Mutta kauhistuttaa :(

Vierailija kirjoitti:

Nostelen tällaista vanhaa ketjua. Muita oksennuskammoisia paikalla? Meillä lapset mahataudissa ja mua hirvittää niin, etten pysty nukkumaan. Pienikin liike tai hengähdys lapsen sängystä niin mun silmät rävähtää auki ja olen valmiina toimimaan jos tarvii ämpäriä tms. Tää ei oikeesti ole näin paha tilanne. Haluisin vain nukkua ja hyväksyä sen, että mä en voi mitenkään vaikuttaa nyt siihen tuleeko oksennus vai ei. Mutta kauhistuttaa :(

Täällä yksi samanlainen. Pitikin mennä lukemaan tämä ketju. Yöks. Heti alkoi ahdistaa ja pelottaa vatsataudit.

Tiedän tuon tunteen kun ei vaan voi nukkua kun kuulostelee lapsen huoneesta ääniä. Samalla kuulostelen omaa oloani ja siitä alkaa oksettava olo ja kierre on valmis.

Itse pesen hysteerisesti käsiäni ja vahdin että lapsikin pesee. Toitotan lapselle ettei saa hieroa silmiä, nenää ja suuta käsillään jne.

Tää on ihan kauheeta. Työpaikalla kun kuulen jonkun olevan vatsataudissa, saan ahdistuskohtauksen ja välttelen tätä ihmistä.

En koske ovenkahvoihin, hissinsppeihin ym paljain käsin. Kaupoissa hirvittää kärryt, korit, ne palikat kassahihnalla, maksupäätteet jne.

Jos lapsen kaveri ollut meillä ja kuulen että niillä joku vastikään ollut tai on vatsataudissa, alan desinfioimaan vessat, kahvat, kaiteet katkaisijat jne sekä vaihdan pyyhkeet.

Inhoan vatsatauteja ja kurkkua kuristaa jopa pelkkä ajatus niistä.

Yksi syy fobiaan on se että jos/kun itse sairastun, niin se tauti kestää pitkään ja toipuminen on todella hidasta.

Voi hitto, otan osaa! Mä en ymmärrä mitä oikein pelkään. Haluaisin tästä vaan eroon, kun järjellä ajatellen tiedän ettei mitään kovin pahaa ole kellekään tapahtumassa...niin miksi tämä irrationaalinen kauhu saa mut valtaansa näin! Olisko täällä joku, jota oksennukset ei hievauta suuntaan tai toiseen, joka voisi nauraa mun pelolle? Josko se auttaisi, että tajuaisin tän järjettömyyden?

Uusi AP

Minulla on jonkinlainen kateus niitä ihmisiä kohtaan, jotka ottavat vatsataudin, kuin minkä tahansa pikkunuhan tai pienen päänsäryn, ei mitään sen kummempaa. Minulla on kauhu katossa ja paniikkihysteria päällä, jos kuulen jonkun olevan vatsataudissa ja olen ollut hänen kanssa tekemisissä tai jos joku vieras tulee meille ja sitten parin tunnin päästä kertoo heillä olleen tautia päivä-pari sitten. Olisin valmis vetämään kuonoon ja näyttämään ovea ja pyytämään, että kertoisi seuraavalla kerralla aikaisemmin.

Minulla on perhe ja siinä ahdistaa se, ettei taudin tarttuminen ole minun käsienpesusta kiinni. Mutta silti en toki perhettäni pois antaisi. Nukun ämpärin vieressä, jonka olen naamioinut roskikseksi. En desinfioi kotiani, koska kuvittelen desinfioidulla pinnalla olevan enemmän tilaa pöpöjen kasvaa. Käsiä pesen. Iltaisin pelko ahdistaa eniten. Pelottaa, että se alkaa yöllä. Eniten kaikista tässä asiassa pelottaa se, kun vatsatauti vetää olon niin veltoksi ja väsyneeksi, pyörryttää ja olo on kertakaikkiaan karmea. Oksentaminenhan kestää vain sekunteja, mutta se muu siinä pelottaa vielä enemmän.

Hei, täälläkin yksi oksennuspelkoinen. Mun pelkotila säätelee päivittäistä elämää, minulla siis kaksi lasta leikki-ikäinen ja vauva. Leikki-ikäiselle olenkin opettanut käsienpesun jota valvon, jos kuulen jonkun sairastuneen, lopetan melkein kokonaan syömisen, käytännössä juon vain, kaupassa kuljen melkeinpä huivi suun edessä, hanskat on kädessä myös kesäisin niin minulla kuin lapsilla, mitään en voi syödä käsin se ahdistaisi jos joutuisi. Pelkään kuin muut oksentavat, pelkään sen itselleni tapahtuvan, välttelen ihmisiä, pelkään kaupassa/puistoissa missä vain on muita niin käydä. Elämäni on yhtä helvettiä elää tämän pelon kanssa.