Miten joku voi oikeasti lihoa hiilareilla?

Samaa olen itse miettynyt, en tunne yhtään hoikkaa karppaajaa. Kaikki ovat melko läskejä. Pelkkä tekosyy vetää rasvaista ruokaa ja herkutella.

Eiköhän homma voi olla vähän toisinkinpäin. Vai mitä luulet paljon hiilareita sisältää pullat, muffinssit, leivokset.

:D Mutta syön hiilareita kohtuudella! Ja hyviä hiilareita (ruisleipä, tummapasta ja riisi...) harvoin mitään pullamössöä.. tieysti joskus lasten kanssa leivotaan ja silloin otan itsekin pullaa tm. etten anna lapsilleni sitä kuvaa, että aikuisten pitää laihduttaa! Ja muutenkin, onhan se nyt hyvä välillä herkutella! :P

Mun on tosi helppoa lihoa hiilareilla, ja niin on myös ihan sekaruokavaliolla. Vaikkapa paahtoleipää, pastaa tai leivonnaisia on todella helppoa syödä ihan älytön annos niin että himottaa vaan jatkaa ja jatkaa, eikä tule kylläisyyden tunnetta vielä vaikkapa neljän leivän tai koko keksipaketin jälkeenkään. Eikä mene kauaa syömisen jälkeen kun tekee jo mieli lisää ruokaa.



Sen sijaan lihaa ja muuta proteiinipitoista en pysty syömään suuria määriä ennen kuin tulee ähky. Ja kylläisyys säilyy pitkään, ei tee mieli syödä heti uudestaan.



Tämä koski siis lihomista. Jos taas puhutaan laihtumisesta, se ei minulta onnistu ilman runsasta liikuntaa. Hiilarien vähentäminen auttaa jonkun verran siinä sivussa.

Samaa olen itse miettynyt, en tunne yhtään hoikkaa karppaajaa.

karppaajaa ylipäätään mahdat tuntea? Maailmanlaajuisesta vähähiilarista ruokavaliota noudattavasti porukasta varmaan aika pienen määärän joka tapauksessa.

Itse puolestani tunnen läskejä hiilarisyöjiä kymmeniä ja maailmanlaajuisesti niitä on satoja miljoonia, todennäköisesti enemmän kuin karppaajia konsanaan. :D

Otin takaisin hiilarivoittoisen ruokavalioni, mieliala pirisyti, jaksoin taas liikkua ja ennen kaikkea palasin 18:n bodymass-indekseihin.

olla aika typerä ja sen lisäksi vielä huomattavan alipainoinen, jos BMI:si todella on vain 18. Mutta onnea valitsemallasi tiellä, jotkut varmaan tykkää tuollaisista luurangoistakin. ;)

monipuolisesti kasviksilla täydennettynä on paras ruokavalio niin ihmisen itsensä, luonnon kuin eläinten kannalta.

me ihmiset olemme erilaisia.

- yhden elimistölle sopii hiilarit, toiselle proteiini

- yksi voi syödä joka päivä suklaalevyn lihomatta, toinen ei voi syödä edes yhtä levyä lihomatta

- yksi voi hyvin elävällä ravinnolla, toinen ei huomaa mitään eroa



Jne. jne.



Minä uskon, että jokaiselle ihmiselle on yksi oikea tapa syödä, joka sopii siis juuri hänelle. Se pitää itse löytää. Joillain se on pastan syöminen, joillain karppaus, joillain lautasmalli.

Erään foorumilaisen suomentamana. Mukana linkki alkuperäiseen tekstiin Eadesin blogiin.



Mike Eades: Miksi lihomme?

http://www.proteinpower.com/drmike/low- ... e-get-fat/



Miksi lihomme?



Kaikista vaarallisista ideoista, joita terveysviranomaiset ovat omaksuneet yrittäessään ymmärtää, miksi me lihomme, on vaikea löytää yhtään toista niin äärimmäisen vahingollista kuin kalori sisään/kalori ulos –ajatusmalli [calories-in/calories-out]. Se, että se vahvistaa sitä, mikä näyttäisi olevan niin itsestään selvää – että ylipaino olisi rangaistus mässäilystä ja laiskuudesta – tekee siitä niin houkuttelevan ajatuksena. Mutta tämä ajatusmalli on niin harhaanjohtava niin monella tasolla, että on vaikea ymmärtää, miten se on onnistunut säilyttämään voimansa ilman että juuri kukaan olisi lähtenyt haastamaan ajatusmallia viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana.



Siitä on ollut laskemattoman paljon harmia. Sen lisäksi, että tämä ajattelumalli on ainakin osittain syypää jatkuvasti kasvavaan maailmanlaajuiseen ylipaino-ongelmaan – vieden samalla huomion pois oikeista syistä, joiden takia lihomme – se on myös vahvistanut mielikuvaa siitä, että ne, jotka ovat lihavia, eivät voi syyttää lihavuudestaan muita kuin itseään.



Tämä kalorien kyttääminen ja vähemmän syöminen poikkeuksetta epäonnistuu keinona ylipainoisuudesta pääsemiseen ja sitä hyvin harvoin huomataan epäillä tärkeimmäksi yksittäiseksi syyksi, joka saisi meidät kyseenalaistamaan perusoletuksiamme laihtumisesta, kuten Hilde Bruch esitti jo puoli vuosisataa sitten. Mieluummin sitä pidetään todisteena siitä, että ylipainoiset ja lihavat ovat kyvyttömiä noudattamaan dieettejä kunnolla ja syömään kohtuullisesti. Ja tämä siirtää syyn heidän fyysisestä tilastaan suoraviivaisesti heidän käytökseensä, mikä ei voisi olla kauempana totuudesta.



Gary Taubes kirjassaan Why We Get Fat



Yrittäessäni saada luettua pinoiksi kertyneet Financial Timet, New York Timet, ja Wall Street Journalit ennen kuin ne täyttäisivät koko talon, törmäsin arvosteluun Donald Rumsfeldin kirjasta Known and Unknown. Kirjan nimi on otettu hänen eräässä haastattelussa antamastaan vastauksesta liittyen erilaisiin tiedon lajeihin. Hän sanoi:



On tiedettyä tietoa. Se on sellaista tietoa, jonka tiedämme tietävämme. On tiedettyä tietämättömyyttä. Se tarkoittaa sitä, että on olemassa asioita, joista tiedämme, että emme tiedä niistä. Mutta on olemassa myös tietämätöntä tietämättömyyttä. On olemassa asioita, joista emme tiedä, että emme tiedä niistä mitään.



Herra Rumsfeld uskoo, että nimenomaan viimeksi mainittu tiedon lajeista on ongelmallisin. Olen itse eri mieltä. Minusta ensimmäiseksi mainittu johtaa useimmiten ongelmiin, myös Rummyn itsensä.



Asiat, joita emme tiedä, eivät yleensä ole niitä, jotka johtavat meidät vaikeuksiin, vaan vaikeuksiin johtavat ennemminkin asiat, jotka kuvittelemme tietävämme.



Näin arveli Henry Wheeler Shaw (aka Josh Billings), joka sanoi sen huomattavasti muistettavammin yli sata vuotta sitten sitaatissa, joka usein virheellisesti liitetään Mark Twainiin, Will Rogersiin ja muihin.



Yksi asia, jonka lukemattomat ihmiset ”tietävät”, tai ainakin luulevat tietävänsä, on se, että ihmiset lihovat, koska he syövät liikaa tai liikkuvat liian vähän. Monien mielessä asia pelkistyy siihen, että jos syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo – ja jos kuluttaa enemmän kuin syö, laihtuu. Tämä on väitteenä ongelman kannalta merkityksetön, mutta se johtaa vääjäämättömästi siihen päätelmään, että ihmiset lihovat, koska he joko mässäilevät ruoalla tai ovat laiskoja – tai molempia. Tämä on niin sanottu Mässäys & Laiskuus –malli ylipainoisuudesta.



Minkä takia tämä kalori sisään/kalori ulos –ajattelumalli sitten on niin merkityksetön? Jos syöt enemmän kuin kulutat, paino nousee, ja jos kulutat enemmän kuin syöt, paino laskee. Kuulostaa järkevältä. Ajatusmalli on houkutteleva, koska se on aivan tosi – mutta kuitenkin se on samaan aikaan aivan merkityksetön. Se ei kerro meille mitään. Antakaa kun selitän kertomalla tuskallisen esimerkin omasta menneisyydestäni.



Melkein 20 vuotta sitten omasta tahdostani vedin perheeni mukaan ravintolabisnekseen. Ostin toimiluvan meksikolaisen ruoan ravintolalle. Rekrytoin (lue: pakotin) kaikki lapsemme mukaan toimintaan ja huolimatta siitä, että yritimme kaikkemme, hanke päättyi katastrofiin. Mutta tuona aikana vietin paljon aikaa ravintolassa. Ja yksi jatkuvasti toistuvista keskustelunaiheista oli se, minkä takia ravintola oli tai ei ollut täynnä tiettyyn aikaan. Saattoi olla niin, että lauantai-iltapäivänä tuli vain pari asiakasta. Seurauksena tästä, seuraavana lauantaina olimme töissä minimimäärällä henkilökuntaa – ja asiakkaat jyräsivät meidät. Silloin joku tajusi, että selittävä tekijä oli saattoi olla paikkakunnalla ollut jalkapallo-ottelu. Tai niin me luulimme. Toisinaan ilman mitään selvää syytä meillä oli tupa täynnä. Ovella oli jono ja lisää porukkaa kerääntyi paikalle. Raadoimme kuin mielipuolet ehtiäksemme tarjoilla kaikille ja ihmettelimme välillä keskenämme: ”Mitä v*ttua nyt on meneillään? Miksi meillä on näin täyttä?!”



Ajattelepa, jos kesken kiireen joku meistä olisi selittänyt asiaa seuraavasti: ”Asia on oikeastaan hyvin yksinkertainen. Meillä on täyttä sen takia, että useampia ihmisiä tulee ovesta sisälle kuin lähtee ovesta ulos.” Olisimme pitäneet tällaisen selityksen antajaa idioottina. Mutta siitä huolimatta selitys on sataprosenttisen tosi ja oikea. Sen takia meillä oli niin kiireistä. Sisään tuli enemmän väkeä kuin lähti pois. Mutta ei tämä kuitenkaan oikein selitä varsinaista syytä tungokseen. Se, minkä halusimme tietää, oli syy, minkä takia niin moni ihminen tuli sisään ravintolaan. Jalkapallo-ottelun takiako? Viereisen tavaratalon alennusmyynnin takiako? Oliko sanomalehdessä ollut meistä hyvä arvostelu, josta emme tienneet? Jospa juuri ovemme eteen oli hajonnut bussi täynnä ihmisiä? Minkä takia sisälle tuli enemmän ihmisiä kuin meni ulos? Jos olisimme keksineet selityksen ilmiöön, meidän olisi ollut huomattavasti helpompi järjestää henkilökunnan työvuorot.



Sama pätee kalori sisään/kalori ulos –ajatteluunkin. Jos on lihava, on syönyt enemmän kaloreita kuin kuluttanut. Kukaan ei kiistä tätä, ainakaan kukaan järkevästi ajatteleva. Mutta kysymys kuuluukin, miksi? Mistä syystä joku syö enemmän kuin kuluttaa? Tämä on se kysymys, johon kaivataan vastausta, koska vain sen vastauksen perusteella voidaan päätellä, miksi ihmiset lihovat ja mitä asialle kannattaisi tehdä.



Gary Taubes on pohtinut asiaa ja kirjoittaa siitä uudessa kirjassaan Why We Get Fat And What To Do About It (WWGF). Kuten monet tätä blogia seuraavat tietävät, muutamia vuosia sitten Gary kirjoitti pitkän ja yksityiskohtaisen kirjan nimeltä Good Calories, Bad Calories (GCBC). Nyt häneltä on ilmestynyt kevennetty versio GCBC:stä, jota jotkut kutsuvat GCBC-Liteksi. Se ei oikeastaan ole kevytversio GCBC:sta – se on jotain erilaista. Itse kutsun sitä GCBC-Läskiksi. Valitsin sanan ’läski’ koska teos käsittelee rasvaa ja syitä, miksi niin monet kamppailevat niin suunnattomasti päästäkseen eroon ylimääräisistä toppauksistaan.



Why We Get Fat on loistava lihomisen ja laihtumisen dynamiikkaa käsittelevä perusteos. Luin GCBC:n kolmeen kertaan alkaen ensimmäisistä käsikirjoituksista ja päätyen varsinaiseen kirjaan. Olen tehnyt saman WWGF:n kanssa, joten voin vakuuttaa, että se ei ole pelkästään uudelleenkirjoitettu GCBC, vaan siinä on pääasiassa uutta materiaalia esitettynä huomattavasti helpommin omaksuttavassa muodossa. Kuten monet ovat huomanneet, on vaikea saada esim. lääkäriään tai jotain muuta karppaukseen epäillen suhtautuvaa lukemaan GCBC:a. Uusi kirja on huomattavasti vähemmän pelottava kuin GCBC, mutta aivan yhtä kiinnostava. Jopa kirjan nimi on parempi ja houkuttelevampi. Kukapa ei haluaisi tietää, minkä takia lihomme?



Yrityksessään selittää, minkä takia lihomme, Gary, selvä Samuel Johnsonin seuraaja siinä, että hänenkin mielestään tarvitsemme usein muistutusta vanhoista totuuksista sen sijaan, että etsisimme uusia, tarkastelee ennen toista maailmansotaa ilmestynyttä tieteellistä kirjallisuutta löytääkseen vanhoja totuuksia, jotka ovat edelleen valideja. Yksi näistä on se, että hiilihydraatit lihottavat sekä lihakarjaa että ihmisiä. Nykyiselle akateemikkojen sukupolvelle on varmasti vaikeaa hyväksyä tämä käsitys, koska heille on teroitettu lastentarhaiästä lähtien, että rasva on vaarallista. Tällaisia syvässä istuvia oppeja on vaikea horjuttaa. Erityisesti siksikin, että kun nykypäivän tutkijat olivat opiskelijoita, heidän mentorinsa olivat rakentaneet omat uransa (kaikki paljon toisen maailmansodan jälkeen) samalle erheelliselle käsitykselle rasvasta eivätkä siten kovin auliisti olleet tarjoamassa inspiraatiota opiskelijoilleenkaan epäillä muuta.



Joten, miksi ihmiset lihovat? Tarkastellaan asiaa kuten Garykin tekee, aloittamalla alusta.



Kun puhumme ylipainosta, puhumme ylimääräisestä rasvan kerääntymisestä elimistöön. Ylimääräinen rasva on varastoituneena rasvasoluihin, jotka muodostavat rasvakudoksen. Tämä lähtöpisteenämme, mihin me päädymme?



Jos kysymme, miten rasva päätyy rasvasoluihin, huomaamme, että kaikki rasvan varastointiin liittyvät reitit on tutkittu jo vuosia sitten ja ne ovat niin kiistattomia, että ne on kuvattu yksityiskohtaisesti jokaisessa edelleen käytössä olevassa biokemian ja fysiologian oppikirjassa. Tiedetään hyvin, että aineenvaihdunnallinen hormoni insuliini stimuloi rasvasolun pinnalla olevaa entsyymiä, joka siirtää rasvan soluun.



Joten jos insuliini siirtää rasvan rasvasoluihin, vaikuttaisi siltä, että runsas määrä insuliinia siirtäisi runsaasti rasvaa rasvasoluihin. Ja niin itse asiassa tapahtuukin. Nyt kun näin on, järkevä ihminen asiaa pohtiessaan voisi kysyä, mikä aiheuttaa runsaan insuliinin erittymisen. Tai järkevä ihminen, marinoiduttuaan koko elämänsä ajan ”rasva on pahasta” –ajatusten keskuudessa, saattaisi kysyä, miten on asia rasvan kanssa. Jos veressä on runsaasti rasvaa rasvaisen ruokavalion johdosta, eikö se varastoidu rasvasoluihin? Joten eikö ruoan mukana saatava rasva johda siten lihomiseen?



Hyvä kysymys, mutta vastaus on silti ei. Ykköstyypin diabeetikot voivat syödä runsaasti rasvaa ja sitä voi olla runsaasti heidän veressään, mutta jos heillä ei ole insuliinia, he eivät voi varastoida sitä. Itse asiassa useimmat ykköstyypin diabeetikot, joita ei ole vielä diagnosoitu, laihtuvat valtavasti huolimatta siitä, että yrittävät syödä runsaasti, koska ilman insuliinia heidän syömänsä rasva ei varastoidu. Joten ruoan mukana tuleva rasva – runsaskaan – ei päädy rasvasoluihin ilman insuliinia.



Kaikista aineenvaihdunnan prosesseissa mukana olevista biokemiallisista reiteistä voidaan havaita insuliinin olevan keskeinen voima ravinteiden varastoinnissa. Insuliini on kehon varastohormoni: se siirtää rasvan rasvasoluihin, proteiinin lihassoluihin ja glukoosin varastomuotoonsa glykogeeniksi. Insuliini yhdessä vastakkaisen hormonin, glukagonin, kanssa (aineenvaihdunnan Jing ja Jang) ovat mukana ravinteiden käsittelyprosessissa, jossa ravinteet varastoidaan eri puolille elimistöä ja/tai niitä otetaan sieltä käytettäväksi energiana.



Jos elimistössä on runsaasti insuliinia, varastoivat prosessit dominoivat ja rasvaa varastoidaan rasvasoluihin – jos taas insuliinitaso on alhainen, glukagoni dominoi ja energiaa vapautetaan varastoista, rasvaa rasvasoluista käytettäväksi polttoaineena. Näin elimistön pitäisi toimia. Syömme. Insuliinia erittyy ja se varastoi energiaa. Kuluu jonkin aikaa syömättä, insuliini laskee ja glukagonia alkaa erittyä vapauttamaan varastoitua energiaa, ja näin energiaa on jatkuvasti elimistön käytettävissä.



Ongelmia ilmaantuu, kun tämä järjestelmä menee pois raiteiltaan, mikä yleisimmin tapahtuu, kun ihmisessä kehittyy insuliiniresistenssi, joka on insuliinin ja solujen väliseen viestintään liittyvä häiriö. Insuliini puhuu, mutta solut eivät kuuntele. Joten insuliini jatkaa puhumista kovemmalla äänellä niin kauan, että viesti viimein menee perille soluihin. Toisin sanoen haima jatkaa insuliinin tuottamista ja pitoisuus veressä jatkaa nousuaan niin kauan, että signaali viimein menee perille soluihin. Mutta sitä ennen signaalin välittymiseen on kulunutkin jo runsaasti insuliinia. [Heikkilällä tästä ehkä selkeämpi selostus teoksessa Ravinto ja terveys s. 140 - 147.]



Jos kaikki erilaiset solutyypit tulisivat insuliinille resistenteiksi yhtä nopeasti, meillä ei olisi niin paljon ongelmia. Mutta näin ei käy. Erilaiset solut kehittävät insuliiniresistenssin eri tahdissa. Tyypillisesti ensimmäisenä resistenteiksi tulevat maksan solut. Maksan solut tuottavat jatkuvasti sokeria ja siirtävät sitä vereen. Insuliini sulkee tämän prosessin. Jos insuliinipitoisuus laskee nollaan, kuten tapahtuu ykköstyypin diabeteksessa, maksa pumppaa valtavat määrät sokeria vereen aiheuttaen kaikenlaista ongelmaa, mikä liittyy verensokerin nousuun. Normaaleissa olosuhteissa pieni määrä insuliinia riittää pysäyttämään maksan solut sokerintuotannosta. Mutta jos nämä solut tulevat resistenteiksi insuliinille, tarvitaan paljon enemmän insuliinia sokerintuotannon pysäyttämiseen.



Useimmilla ihmisillä rasvasolut kehittyvät insuliinille resistenteiksi vasta myöhemmässä vaiheessa, mikä aiheuttaa ongelmaa. Jos insuliini on korkealla kontrolloidakseen maksan sokerintehtailua, tämä insuliini antaa ei-resistenteille rasvasoluille voimakkaan viestin, ja se viesti kuuluu: ota tämä rasva ja varastoi se. Korkea insuliini ei vain varastoi rasvaa soluihin, vaan se myös estää rasvaa tulemasta ulos soluista. Rasva pakataan soluihin ja pidetään niissä.



Aterioiden välillä, jolloin insuliini normaalisti laskisi ja rasvaa pääsisi vapautumaan kehon kudoksista, insuliini resistenteillä pysytteleekin korkealla pitääkseen resistentit maksan solut hallinnassa. Rasva ei pääsekään ulos rasvasoluista ja kudokset alkavat nääntyä. Huolimatta siitä, että rasvaa on runsaasti varastoituneena, keho ei voi käyttää sitä polttoaineena, koska kohonnut insuliini estää rasvaa vapautumasta soluista.



Nääntyvät kudokset lähettävät aivoille viestiä sanoen ”nälkä”. Aivot yrittävät vastata kasvaneella tarpeella syödä. Syömme, ja syömämme hiilihydraatit menevät solujen välittömään käyttöön ja ruoan hiilihydraattien stimuloima insuliini ajaa rasvan varastoon rasvasoluihin, johon se jämähtää lukkojen taakse samalla tavalla kuin rasva, joka siellä jo on varastossa. Rasvasolujen massa tulee isommaksi ja isommaksi – ja ihminen lihoo.



Yllä kuvattu skenaario selittää paljon. Miksi jotkut voivat syödä aivan rajattomasti lihomatta? Syy voi olla siinä, että heidän elimistönsä rasvasoluissa kehittyy insuliiniresistenssi samaan aikaan kuin maksan soluissakin. He eivät liho, mutta heillä on tyypillisesti muuten samoja insuliinista johtuvia ongelmia kuin ylipainoisillakin: korkea verenpaine, kohonneet triglyseridiarvot, kohonnut sydänkohtauksen riski jne. Ja kuitenkin he pysyvät laihoina.



Entä sairaalloinen lihavuus? Helppoa. Näille ihmisille ei kehity insuliiniresistenssiä rasvasoluihin ennen kuin todella myöhäisessä vaiheessa, jos koskaan. Heidän elimistönsä jatkaa rasvan varastoimista rasvasoluihin ja he lihovat ja lihovat, kunnes painavat 200 - 300 kiloa tai enemmänkin. Keskimäärin ihmisen rasvasolutkin tulevat viimein insuliinille resistenteiksi ennen kuolettavan lihavuuden vaihetta. Kun tämä tapahtuu, paino ja lihavuus stabilisoituvat ja pysyvät samana, melkein riippumatta siitä, miten paljon syödään.



Nyt tiedämme, miksi ihmiset lihovat. Ylimääräinen insuliini varastoi rasvan rasvasoluihin lisäten rasvasolujen massaa ja johtaen lopulta ylipainoisuuteen. Seuraava kysymys onkin, miksi me tuotamme liikaa insuliinia?



Tuotamme liikaa insuliinia koska syömme liikaa hiilihydraatteja, erityisesti sokeria ja muita puhdistettuja hiilihydraatteja. Tällä lausunnolla viemme itsemme kiistellylle alueelle, mutta sillä alueella asuu vain tietämätöntä väestöä. Kova tiede tunnustaa, että hiilarit ovat puhdasta insuliinipeliä. Syö niitä ja insuliini kohoaa.



Jotkut hieman asioihin perehtyneet ihmiset huomauttavat nopeasti, että myös proteiini nostaa insuliinia. Tämä on totta, mutta ei aivan näin yksinkertaista. Proteiini nostaa sekä insuliinia että glukagonia, joten se ei aiheuta puhdasta insuliiniefektiä. Vain hiilihydraatit tekevät sen. Hiilihydraatteja syömällä insuliini kohoaa ja glukagoni laskee. Jos syödään lihaa tai muuta proteiinia, insuliinin nousua vaimentaa samanaikainen glukagonin kohoaminen. Glukagonia ei turhaan kutsuta insuliinin vastakkaiseksi hormoniksi.



Kuten Gary kuvaa prosessia, hiilarit lisäävät insuliinia, ylimääräinen insuliini ajaa ylimääräistä rasvaa rasvasoluihin, rasvasolut kasvavat ja me lihomme. Tämä syyn ja seurauksen ketju johtaa päätelmään, että ylimääräinen hiilihydraatti johtaa lihomiseen. Ja joka ainoa lenkki tässä ketjussa on tieteellisesti kiistaton.



Joten jos olet lihava ja haluat kääntää prosessin päinvastaiseksi, eikö olisi järkeä vähentää hiilihydraattien saantia? Tutkimusten mukaan näin on. Mutta älä usko pelkästään minua. Gary kirjoittaa Harvardin entisestä professorista, joka on pitkälti vastuussa rasvakudoksen kasvamista käsittelevästä tutkimuksesta ja joka kiteytti asian näin:



Hiilihydraatit ohjaavat insuliinia, joka ohjaa rasvaa.



Jos asia käännetään toisin päin, tulisi vähentää hiilihydraatteja vähentääkseen insuliinia ja siten vähentää rasvaa. Vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta tässä vaiheessa se kaikenlainen kiistanalaisuus sitten alkaakin. Jopa Garyn kysyessä fiksulta Harvardin professorilta, jolta yllä oleva kiteytys on, miksi on niin paljon ylipainoisia ihmisiä, hänkin vastasi, että ihmiset eivät liiku tarpeeksi. Mikä myös todistaa oikeaksi sen, mitä Saul Bellow kirjoitti vuosia sitten:



Suurikin määrä älykkyyttä voi vedota tietämättömyyteen silloin, kun illuusion tarve on syvä.



Kuten olen kirjoittanut lukuisia kertoja tämän blogin sivuilla, ruoka on tehty kolmesta asiasta: rasvasta, proteiinista ja hiilihydraateista. Kun vähennetään yhtä, on tyypillistä lisätä toista. Jos vähennät hiilihydraatteja, tulet lisäämään rasvaa ja proteiinia ruokavaliossasi. Ja nimenomaan lisääntynyt rasvan käyttö tulee johtamaan kiistanalaisuuteen.



Ajan henki on, että ruoan mukana saatava rasva, erityisesti tyydyttynyt rasva, on paha juttu. Eikä vain paha juttu, vaan äärimmäisen paha. Joten vaikka ihmiset ymmärtäisivätkin, että hiilarit ajavat rasvaa varastoon, sisäsyntyinen rasvanpelko estää monia muuten älykkäitä ihmisiä ottamasta vastaan karppaamisen mukanaan tuomia hyviä puolia. Älykästä keskustelua välttääkseen he vetoavat kalori sisään/kalori ulos –argumenttiin, mikä on, kuten nähtiin, merkityksetön. Mutta heistä tuntuu turvalliselta vedota tietoon, jonka he tietävät tietävänsä. Harmi vain, että siitä on heille yhtä paljon hyötyä kuin Rummylle oli Irakin sodassa.



Useimmat järkevästi ajattelevat ihmiset pitävät yllä esitettyä ymmärrettävänä ja pystyvät käsittämään sen, että hiilihydraatit johtavat ylimääräiseen insuliiniin, mikä taas johtaa lihomiseen. Monen on sen sijaan hankala käsittää ylimääräisen insuliinin ongelmaa: se estää elimistöä ottamasta käyttöön varastoitua rasvaa. Normaalisti rasvakudos toimii energiareservinä. Syömme, muunnamme rasvaksi ruoan, jota emme heti tarvitse ja elimistö – insuliinin kautta toimimalla – varastoi sen myöhempään käyttöön. Kun tämä myöhemmin tulee, insuliini putoaa, glukagoni kohoaa ja elimistö alkaa kuluttaa varastorasvojaan. Sitten taas syödään ja prosessi alkaa alusta.



Ylipainoisella asia menee eri tavalla. He syövät, he käyttävät ruokaa välittömään energian tarpeeseen ja varastoivat loput. Toisin sanoen he varastoivat ylimääräisen energian rasvasoluihin aivan kuin ei-lihavatkin ihmiset. Toinen osa tapahtumaketjua onkin se erilainen. Ylipainoisilla ihmisillä insuliini on melkein aina koholla – vaikka ruokailusta olisikin jo vierähtänyt tovi. Tämä kroonisesti koholla oleva insuliini lukitsee rasvan rasvasoluihin ja itse asiassa rasvan varastoinnista ja käyttöönotosta tuleekin kaksisuuntaisen liikenteen sijasta yksisuuntainen katu. Rasvaa menee sisään soluihin, mutta se ei voi tulla ulos. Jos rasvaa pääsee solusta ulos, ylimääräinen insuliini kertoo mitokondrioille, että sitä ei kuitenkaan kannata käyttää energiaksi, joten se vain lähetetäänkin takaisin rasvasoluihin varastoon.



Mitä tämä tarkoittaa ylipainoiselle ihmiselle?



Tarkastellaanpa normaalipainoista ihmistä selvittääksemme asiaa. Normaalipainoinen ihminen syö, käyttää energiaa ruoasta ja varastoi loput. Aikana aterioiden välillä ja nukkumisen aikana normaalipainoinen ihminen käyttää varastoimaansa energiaa. Kun rasvasolujen massa pienenee tietylle kriittiselle tasolle, elimistö antaa aivoille signaalin, että rasvasolut tarvitsevat täydennystä, ja aivot käynnistävät nälkäsignaalit. Normaalipainoinen ihminen syö, käyttää jonkin verran energiaa välittömiin tarpeisiin ja täyttää rasvasolut lopulla, käyttää varastojaan tarvittaessa – ja sykli toistuu samanlaisena.



Ylipainoisella homma ei toimi näin. Ylipainoinen syö, käyttää energiaa välittömiin tarpeisiin ja varastoi loput. Mutta – ja tämä on erittäin tärkeä mutta – aikana aterioiden välillä ja nukkumisen aikana ylipainoisen ihmisen elimistöllä ei ole pääsyä rasvavarastoilleen, koska insuliinipitoisuus on liian korkea. Kun pääsyä rasvavarastoille ei ole, ylipainoisen ihmisen elimistö käynnistää samat signaalit kuin normaalipainoisen ihmisen elimistö käynnistää käytettyään rasvavarastonsa. Ja nämä signaalit muunnetaan aivoissa käskyksi syödä, toisin sanoen kovaksi näläksi. Ylipainoisen täytyy syödä vastatakseen välittömän energian tarpeeseensa, kiitos jatkuvasti koholla olevan insuliinin, joka estää heitä käyttämästä omia rasvavarastojaan, vaikka niitä olisikin runsain määrin odottamassa käyttöä.



Tilanne on vähän samankaltainen kuin olisi epätoivoisesti vailla käteistä rahaa tietäen, että sitä on pankissa runsain määrin. Kiirehtii pankkiautomaatille – vain huomatakseen, että se ei toimikaan. Sama tilanne on ylipainoisilla – heillä on energiaa varastossa useiden kuukausien varalle, mutta heidän ”pankkikorttinsa” ei käy. Ja koska rasvavarastosta ei saa energiaa, ainoa vaihtoehto välittömään energiantarpeeseen on syöminen.



Joten ylipainoiset ihmiset eivät ole lihavia, koska he syövät liikaa – he syövät liikaa, koska he ovat lihavia.



Olemme ison kiitoksen velkaa Garylle vanhan kirjallisuuden yhdistelemisestä ja näiden asioiden selventämisestä. Jo 1900-luvun alkupuoliskolla tutkijat Euroopassa ja Amerikassa olivat päätelleet, että ylipainoisuus on rasvan kertymisen häiriö, ei suinkaan merkki perverssistä ruokahalusta, itsekontrollin puutteesta, mässäilystä tai laiskuudesta. Louis Newburgh, Ancel Keys, Jean Mayer ja muutamat muut ovat vastuussa ajattelutavan kääntämisestä päinvastaiseksi akateemisessa maailmassa ja ”syö vähemmän, liiku enemmän” –paradigma on ollut käytössä heidän jälkeensä. Ei epäilemättä ole sattumaa, että ylipainoisuus- ja diabetesepidemia on myös kukoistanut tämän seurauksena. Kuten sanoin, Gary ansaitsee isot kiitokset vanhemman tieteellisen työn ylösnostamisesta ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttamisesta.



Sen lisäksi, että Garyn kirjassa on selostettu ja kuvattu lihomisen mekanismeja, Gary on sisällyttänyt kirjaansa muutakin tärkeää materiaalia. Yksi suosikkikappaleistani on nimetty ”The Nature of a Healthy Diet”. Vaikkei otsikosta ehkä arvaisi, kappale käsittelee pääasiassa yleisimpiä karppaamista vastaan esitettyjä argumentteja. Olen varma, että moni teistä hyötyy näistä pohdinnoista keskustellessaan vastaanväittäjien kanssa, jotka nostavat esille olemattomia ongelmia vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Erityisesti yksi näitä on sellainen, jota aion käyttää heti seuraavan tilaisuuden tullen. Koska minulle on omia argumentteja muuta anti-karppaus idiotismia vastaan, se hämmästyttää minua suuresti, että en ole tullut ajatelleeksi tätä itse.



Tässä on skenaario, johon usein törmään juhlissa tai muissa sosiaalisissa tapahtumissa, kun identiteettini dieettikirjan kirjoittajana ja karppausasiantuntijana paljastuu:



Toinen henkilö, TH (tyypillisesti ylipainoinen nainen): Määkin kokeilin sitä karppaamista kerran.



Minä: (Tietäen, mitä tulee seuraavaksi.) Jaa, niinkö?



TH: Joo, se toimi mulla jonkin aikaa, mut en mä pystyny sit jatkaan sitä pitempään.



Minä: Ai jaa? No mikset?



TH: Mulle tuli siitä huono olo, mua rupes huimaamaan.



Minä: Monet kokee aluksi noita samoja oireita, mutta yleensä ne menee ohi parissa viikossa. Ja on keinoja, joilla niitä voi vähentää tai ehkäistä kokonaan.



TH: En usko, että ne ois tepsiny mulla. Mä tunnen kehoni, ja tiedän mitä se yrittää kertoo mulle. Mä oon vaan niitä ihmisiä, jotka tarvii hiilareita. Heti kun mä aloin taas syödä hiilareita, mä voin paljo paremmin!



Minä: (Taistellen kiusausta vastaan huomauttaa, että hän on edelleen lihava…) Hmmm. Ehkäpä niin.



Mutta nyt, kiitos Why We Get Fatin, tiedän juurikin, mitä sanon. Jätän teidät nyt lainaamalla kirjasta asiaan liittyvän virkkeen suositellen lämpimästi hankkimaan kirjan ja lukemaan sen. Voin luvata, että ette tule pettymään.



WWGF: Teknisempi termi hiilihydraateista luopumiselle on ketoadaptaatio koska keho sopeutuu ketoosiin, joka seuraa siitä, että syödään vähemmän kuin 60 grammaa hiilihydraatteja päivässä. Tämä on syy siihen, miksi jotkut hiilihydraattien rajoittamista yrittävät antavat periksi nopeasti. Hiilihydraateista vieroittautuminen tulkitaan usein ”tarpeeksi saada hiilihydraatteja”, sanoo Westman. On kuin kertoisi tupakoijalle, joka yrittää vieroittautua, että hänen vieroitusoireensa johtuvat tarpeesta saada tupakkaa ja ehdottaisi, että hän alkaa taas tupakoimaan välttääkseen ongelman.

Itse olen tosi herkkä hiilareille ja olen tämän todennut myös ns. kisadieetillä kun olen valmistunut fitnesskisoihin.



Ja voi olla uskomatta tai uskoa, niin myös esim. light-mehuilla on vaikutusta. Makea maku antaa signaalin aivoille ja kroppa reagoi samankaltaisesti kuin jos olisin syönyt sokeria. Psyykellä on uskomaton vaikutus.. Eli jos haluan saada itseni "voittokuntoon", niin en voi todellakaan syödä dieetillä hedelmiä tai juoda light-mehuja.



Ja erilaisilla extreme-dieeteillä voi saada oman luontaisen aineenvaihduntansa niin sekaisin, että dieetin jälkeen jo ihan tavallisella peruskotiruualla saa itsensä ensin kunnon nestepöhöön (esim. painon lisäys 10-15kg parissa vuorokaudessa) ja siitä sitten suhteellisen lyhyessä ajassa takaisin ne vaivalla kadotetut kilot.



Ja tämän jälkeen tuntuu, että ihan sama mitä syö, niin kroppa varastoi itseensä kaiken kuin kuiva pesusieni, joka turpoaa veteen upotettaessa.



Että näin. Kohtuullisuus kaikessa pätee varmasti tässäkin asiassa :)



Nimim. sitä balanssia etsiessä

Jos sulla on bmi 18, niin olet joko todella nuori tai kuten eräs tuttavani sanoo, olevansa läpipasko. Rasva ei sinuun kerry, olet onnekas ja sinulla on hyvät geenit. Kaikilla näin ei ole.



Onhan niitä nuoria tyttöjä jotka syövät hiilareita, mutta ennen kaikkea liian vähän ja epäterveellisesti.

Jos sulla on bmi 18, niin olet joko todella nuori tai kuten eräs tuttavani sanoo, olevansa läpipasko. Rasva ei sinuun kerry, olet onnekas ja sinulla on hyvät geenit. Kaikilla näin ei ole.

Onhan niitä nuoria tyttöjä jotka syövät hiilareita, mutta ennen kaikkea liian vähän ja epäterveellisesti.

eikä syö liian vähän, mutta aika hiilarivoittoisella ruokavaliolla hänen painoindeksinsä on 19. Mäkään en ole nuori enkä syö vähän ja suunnilleen samalla ruokavaliolla painoindeksini on joku 22 (ei nyt, kun olen raskaana).

Kyllä ihmisten kehot suhtautuu eri tavalla näihin ruoka-aineisiin. Mä oon tässä raskauden aikana syönyt tosi paljon sokeria, mutten silti ole lihonut (toki painoa on tullut, mutta samat vaatteet ovat mahtuneet koko raskauden ajan) ja sikiökin on ihan normaalin kokoinen (hieman pienenpuleinen) viikolla 33.

. Täytyy olla kyllä totaalisen sohvaperuna tai huonot geenit.

Samaa olen itse miettynyt, en tunne yhtään hoikkaa karppaajaa. Kaikki ovat melko läskejä. Pelkkä tekosyy vetää rasvaista ruokaa ja herkutella.

Hiilarit vaan ei sovi mulle. Nostaa verensokerin korkealle ja se romahtaa sieltä pian takaisin alas. Perunaa, pastaa tai riisiä pitää syödä paljon että nälkä menis pois. Ja se ei pysy poissa kuin tunnin, pari, sitten on taas hirveä nälkä. Ongelmaa ei oo jos syö protskua ja vain vähän hiilareita ja nekin hyviä hiilareita. Eli perunat ja pasta on harvinaista herkkua, en syö joka päivä, muuten paino nousee. nyt on painoindeksi n. 24. Harrastan päivittäin hyötyliikuntaa (min. 1/2h).

AP miksi karppaat jos BMI on 18? Etpä itsekään oo syömisongelmista vapaa?

Toisille hiilarivoittoinen ruokavalio sopii, monille ei. Toilille karppaus on ideaali ruokavalio, toinen voi sillä huonosti.

ja kohtuullisen nuori kuollessaan.



Minusta painoindeksi 18 ei kuitenkaan ole mikään ihanne, joten pieni proteiinin lisäys ei ap:lle ehkä olisi pahaksi.

No olihan se Atkins itsekin ylipainoinen ja kohtuullisen nuori kuollessaan.

On April 8, 2003, at age 72, Dr. Atkins slipped on the ice while walking to work, hitting his head and causing bleeding around his brain. He lost consciousness on the way to the hospital, where he spent two weeks in intensive care. His body deteriorated rapidly and he suffered massive organ failure. During this time, his body apparently retained an enormous amount of fluid, and his weight at death was recorded at 258 pounds. His death certificate states that the cause of death was "blunt impact injury of head with epidural hematoma".

http://lowcarbdiets.about.com/od/atkinsdiet/a/dratkinsdeath.htm

Ruokavaliolla ei ollut mitään osuutta Atkinsin kuolemaan eikä hän ollut ylipainoinen sairaalaan joutuessaan. Eikä 72-vuotias ihan nuorikaan enää ole.

olen aina syönyt paljon perunaa ja muuta hiilaripitoista, suorastaan kasvanut vaalealla leivällä... alipainoinen kolmekymppiseksi, nykyään painoindeksi n. 23, ikää päälle 40 enkä katso yhtään mitä syön enkä kovin paljoa liiku



ja ei, en ole läpipasko, pikemminkin hidas ruoansulatus

muutenkin leipä + leivonnais -voittoinen ruokavalio, niin eiköhän se siitä :D

Mikä muuten sitten oli Atkinsin paino ennen onnettomuutta?