Kertokaa miksi lapsilukua ei kannata jättää vain yhteen?
Täällä yhden lapsen äiti joka surffailee ja bongailee yhtenään monilapsisten valituksia väsymyksestä, riittämättömyydestä, parisuhdekriiseistä, esikoisen mustasukkaisuudesta jne jne. Millä kommenteilla kannustaisit yhden lapsen äitiä yrittämään ainoalle lapselle sisaruksia?
Kommentit (10)
paitsi vanhemmilleen, myös toisilleen. Muistan lapsena toivoneeni kovasti, että minulla olisi sisko (isoveli mulla kyllä on:)).
Nyt meillä on kolme lasta, ja mun sydämeni pakahtuu onnesta, kun katselen heitä puuhailemassa keskenään..
Jos suiinkin rahatilanne, parisuhde, hermot ja jaksaminen riittävät, vähintään kaksi lasta on upea juttu!
Me ajattelimme, että haluamme vain yhden lapsen, mutta onneksi luonto päätti toisin ja kuparikierukasta huolimatta toinen lapsemme sai alkunsa.
Nyt kun lapset ovat 4- ja 6-vuotiaat, on aivan upeaa seurata heidän sisarusrakkautensa kehittymistä. Olen hirveän iloinen, että molemmat lapseni ovat saaneet kokea sisaruksen rikkauden.
Mutta korostan: yhdenkin lapsen kanssa toki voi olla onnellinen. Niin mekin olisimme olleet :)
Vaikea kuvailla sanoin, mutta yritetään.
Lapset ovat toisilleen niin tärkeitä, että ilman sisaruksiaan he jäisivät paljosta paitsi. Meillä 1- ja 3-vuotiaat ovat kuin paita ja peppu, aina yhdessä. Kuten edellinen sanoi, sydän pakahtuu kun katselee heidän touhujaan.
kyl kaduttaisi jos olisi vain yksi. Me päästään itse vanhempina " helpolla" kun lapset leikkii keskenään.
Voi niitä yksinäisiä lapsia kun niitä nähty kylässä puolin ja toisin.... kyllä ne on niin hemmoteltu ja maailman loppu jos meidän lapset koskee yksinäisen leluun...
harva poikkeuskin, että joille on opetettu ottamaan myös TOINEN HUOMIOON. Koulussa nämä " minä itse ensin" -ihmiset ovat aivan älyttömiä,: ihan kuin muita ei saisi kuunnellakkaan! " minä olen kaikista paras"
siksi, että sen ainoan lapsen menettäminen olisi todella musertava isku. Että jos vain on mahdollista saada lapsia, pitäisi tehdä ihan näinkin itsekkäistä syistä.
Äitini työkaveri menetti ainoan lapsensa, kun poika oli 15-v. Äiti oli mopon ostamista vastaan, isä osti sen kielloista huolimatta. Kolmen viikon päästä poika jäi mopolla auton alle. Tuli avioerokin. Työkaveri sekosi.
Mummoni sai juuri uutisen, että nuorimmainen poikansa on kuollut. Lisäksi on kuollut tyttö parikymppisenä, itsemurha ja esikoinen hukkumalla. Seitsemästä on neljä jäljellä.
Voihan tietysti olla, että kaikki kuolevat samaan aikaan jossain onnettomuudessa, mutta se on paljon harvinaisempaa, kuin että lapsi kuolee. Nykymaailmassa kun vannotaan tähän ikuiseen elämään ja pelastavaan lääketieteeseen...
kannustaisin ihan siten että ajattele elämää pidemmälle kuin kolmen lähimmän vuoden ajalle. siitä se lähtee ihan itsekseen sitten ajatus kulkemaan...
Syynä pitäisi olla halu saada lisää lapsia (ei ekalle kavereita).
Vierailija:
kyse on usein myös siitä, että lapsille halutaan kavereita. Erittäin hyvä syy.
.
Oppii lapsi ottamaan huomioon muitakin kuin aina vain itsensä, jolle äiti ja isä on antanut jakamatonta huomiota.
Toiseksi. Kyse on siitäkin, että osaa laittaa likoon itsensä. Miten kuivaa olisikin jos olisin vain yhden tehnyt ja olisin jatkamassa nyt opintoja ja hakisin lapseni aina päivästä toiseen päiväkodista. Elämä olisi liian " kuivaa" ja tasapaksua. Lapsikin olisi jo puoliksi yhteiskunnan hoivissa. Ei järkeä.
Kolmanneksi. Minä otan vastaan kaikki mitä elämä antaa. En pakoile. Otan vastuun ja asenteen.
Miksi ihmeessä minun pitäisi valittaa noista kaikesta, mitä ap laittoi alkuun? joten älä yleistä. Jos en jaksa, pyydän apua.. en jaksa muille valittaa, koska se ei auta. Osa ihmisistä kai vain haluaa aina valittaa, olipa yks lapsi , ei ollenkaa tai kymmenen.