Lue keskustelun säännöt.
4 vuoden kotiäitiyden jälkeen aloitin työt 4 kk sitten, ja KYLLÄ ON HELPPOA!
30.07.2011 |
Vaikka työni onkin henkisesti ja fyysisesti raskasta (lähihoitaja vanhainkodilla) niin koen silti elämäni nyt työssäkäyvänä moninkertaisesti helpommaksi, kuin ollessani kotiäiti.
Ja niinkuin mä etukäteen stressasin, miten jaksan töissä kun kotonakin on jo niin rankkaa..! Enpä tajunnut, että sehän _helpottaa_, kun 8 h viettää jossain muualla kuin kotona. Niitä lapsiakin jaksaa paljon paremmin, tulee jopa ikävä!
En tässä yritä lietsoa mitään riitaa kotiäiti vs. työssäkäyvä-äiti välillä, niitä täällä on ihan tarpeeksi ollut.
Arvostan kotiäitejä, olenhan itsekin ollut sellainen monta vuotta (ja olen kyllä tyytyväinen että se tuli koettua, kuitenkin melko pieni osa elämästäni kun edes mahdollista) mutta arvostan myös työssäkäyviä äitejä.
Kommentit (26)
Minulla myös suhteellisen vaativa työ. Pitkiä työvuoroja ja vuorotyötä. Tosin vapaapäiviäkin on sitten suhteessa enemmän. Mutta koen helpommaksi myös olla töissä kuin pelkästään kotiäitinä. Minulle se kodin ulkopuolinen elämä on henkiselle puolelle tosi tärkeää. Tällä hetkellä olen nuorimman takia kotona vielä vuoden mutta lasten välissä olen ollut töissä ja se oli niin paljon helpompaa aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin kun tietyillä aloilla on välttämätöntä päivittää asiantuntemustaan koko ajan, niin jo parin kolmen vuoden poissaolo työelämästä tiputtaa kärryiltä ihan huolella. Varmaan vuosi meni, ennen kuin tunsin työskenteleväni samalla ammatillisella tasolla kuin ennen kotiäitiyttäni. Pelottaisi enää jäädä kotiin niin pitkäksi aikaa. Ei se kyllä yhtään helpompaa ole ollut tämä uraäitiyskään, vähän kadehdin äitejä, joilla on taloudellinen mahdollisuus olla pitkään kotona. Itse voisin mielelläni olla ihan eläkeikään asti...
Työssäkäynti paljon helpompaa ja päivän jälkeen on virtaa tehdä vielä kotityötkin. En ole läheskään niin poikki iltaisin kuin kotona ollessani ja perheen taloudellinen tilanne nyt parempi. Ainut mikä painaa välillä mieltä on tieto että lapsille tämä rankempi vaihtoehto.
Jäin työttömäksi vuoden alussa ja etenkin nyt kesälomalla ahdistaa niin perkeleesti (anteeksi vain) tämä kotona kökkiminen :(. Ja ennenkuin kukaan tarttuu lillukanvarsiin, olen kyllä ollut lapsen kanssa kahviloissa, puistoissa ja kesätapahtumissa...ne eivät vaan poista sitä tosiasiaa, että inhoan olla "vain" kotona. Mitään en saa aikaiseksi, masennus on tainnut lähteä jo uusiutumaan...onneksi pian päiväkodit avaavat taas ovensa ja saan muutaman tunnin päivässä omaa aikaa. Toivon löytäväni töitä mahd. pian!
Kotona lasten kanssa ollessa sitä tavallaan töissä 24/7. Riippuu tietysti perheen muusta harrastus- ym. tilanteesta miten illat menee. Meillä isommat lapset harrastavat todella aktiivisesti ja mies mukana valmentamassa, tästä syystä olen itse ollut kiinni pienemmissä ympäri vuorokauden. Jos edes illalla pääsee välillä pois kotiympyröistä tekemään mitä tahansa omaa juttua on tilanne heti helpompi.
Näistä kotihommistahan ei positiivista palautetta juurikaan saa ja ikinä ei tule valmista. Samat siivoukset ja kokkaukset joka päivä. Palkkatöissä tulee sentään joskus valmista ja saat hommat tehdä (suurimmassa osassa paikkoja) ilman että joku koko ajan roikkuu lahkeessa ja vaatii jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä NAUTIN kotona olosta.
Olen jotenkin eläässäni oppinut pysähtymään ja kotona oleminen ei ahdista.
Tiedän kyllä miltä se tuntuu, jos on tottunut elämään hyvin säännöllistä työntekijän elämää arkineen ja lomineen.
Ahdistaahan se monia.
Kait sitä vaan jotenkin tottuu/sopeutuu ja nykyään olen oikein onnellinen kotiäiti. Aloitan kyllä tod.näk viikonlopputyön syksyllä, joka sekin on oikein tervetullut asia.
Kiire ei kuitenkaan työelämään ole. :)
Ne saatanan samat kotityöt oottaa silti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona oleminen on raskasta, koska elämän mielekyys täytyy löytää niin pienistä ympyröistä ja vähistä aikuiskontakteista. Haluan myös olla äiti, joka on läsnä eikä vain paikanpäällä.
Kotonaolossa on ihanaa se, että on aikaa harrastuksile, ajattelemiselle... Kaikelle mukavalle. Olen nyt ollut kotona 6 vuotta (34-40v) ja tykkään kyllä elämästäni.
Mutta ihan taatusti olisi helpompaa olla työpaikassa, josta todella pitää ja poiketa vain kotona vuorojen välissä.
T: sh, joka on tehnyt työnsä yliopistollisen päivystyksissä ja tehoilla
Meillä ainakin tuli tuommoisia sotkuja pitkin päivää, ja jouduin jatkuvasti siivoamaan jotakin sotkua. Nyt ne samat sotkut tulee päiväkotiin ja meidän koti pysyy siistinä =)
Eikä pölyllekään ole kerrottu ettei saa päiväsaikana tulla kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuinka erilaisia me ollaan! Mulla ei kotona ollessa ole jäänyt YHTÄÄN aikaa harrastuksille tai omille touhuille, totaali-yh kun olen.
Nyt kun olen taas oman alani parissa ja lapsi hoidossa, olen herännyt henkiin ja jaksan kotihommatkin laulellen :)
Äitini aina ihmetteli väsymystäni ja kertoili miten hänellä vasta olikin rankkaa (ihana, syyllistävä äitini), mutta hänpä ei ikinä ollutkaan kahta vuotta pelkästään kotona!
Monesti tekisi mieli sanoa väsyneille kotiäideille jotka ovat masentuneita ja hokevat "en voisi edes ajatella töihinmenoa kun pelkkä kotielämä on näin väsyttävää", että KOKEILKAA! Töissä on hermolepoa!
Toki kiire on ihan erilaista ja lapsia tulee ikävä mutta pyrimme kuitenkin limittämään työaikoja ettei lasten tarvitse olla pitkiä päiviä hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 vuotta kotona ja nyt 3 vuotta töissä. En viihdy yhtään ja yritän keksiä keinoja miten jäädä taas kotiin.
Itse olin kotiäitinä seitsemisen vuotta, kunnes kuopus aloitti eskarin. Olen myös sosiaalialalla töissä, mutta työ on "vain" henkisesti raskasta.
Kyllä kotonaolo oli välillä ihan hirveetä myrkkyä, raivosin lapsille ihan pikkuasioista. Nyt kun olen töissä (ja osittaisella hoitovapaalla), niin elämä on ihanaa. Meillä käy jopa siivooja perjantaisin, inhoan siivoomista ja mies ei välitä liasta ja sotkusta.
kotona ja töissä olemisessa on molemmissa omat rankat ja kevyet puolensa.
Kotona: kaatuu seinät päälle, ei pääse yksin vessaan, ei ole kahvi ja lounastaukoja, työt ei lopu koskaan
Töissä: Fyysisesti rankempaa ainakin minulla, rankaa hoitaane samat siivoukset, pyykit ja päivällisen laitot työpäivän jälkeen, toisaalta saa käydä itse vessassa, sosiaaliseja kontakteja, lounastauot
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä tykkäsin kotona olossa siitä, että oli aikaa kaikille asioille. Nyt töissäkäyvänä meinaan tulla hulluksi tähän kauheaan kiireeseen. Kaikki samat kotityöt pitää rutistaa muutamaan tuntiin illassa, ja samaan aikaan pitäisi käydä kaupassa, laittaa ruokaa, kysellä läksyjä ja kuljettaa lapsia harrastuksiin. Lisäksi pidin kotonaollessa siitä, että pystyin harrastamaan liikuntaa. Sen lopettaminen on minusta ollut tosi kamalaa.
Itse olen tehnyt kahtena viime viikkona kumpanakin 14 tuntia ylitöitä, jotka ehkä joskus korvataan vapaana. Ei voi paljon hermolevosta puhua. Ammatinvalintakysymys, tietenkin.
Olen itsekin hoitoalalla ja kyllä tämä kotonaolo on niin lomailua. :)
Kotitöiden määräkin väheni murto-osaan siitä mitä se oli kotiäitivuosina.
Hyvää aikaa ne 5 kotiäitivuottakin olivat, vaikka jatkuva kotitöiden tekeminen (siivoaminen, ruuan laitto, siivoaminen) olikin uuvuttavaa.
Olen todella iloinen siitä, että jaksoin olla sen ajan kotiäitinä :)
Ne saatanan samat kotityöt oottaa silti
Lapsia hoitaa joku teinityttö tai mummo, jolle täytyy tehdä ateriat valmiiksi, ja hän sitten jättää likaiset astiat pöydälle odottamaan. Ei myöskään siivoa leikin jälkiä? Pöydälle kaatunutta maitoa? Sisälle ilmestynyttä hiekkaläjää?
Meillä ainakin tuli tuommoisia sotkuja pitkin päivää, ja jouduin jatkuvasti siivoamaan jotakin sotkua. Nyt ne samat sotkut tulee päiväkotiin ja meidän koti pysyy siistinä =)
Väkisin hoidin kuopuksenkin 3-vuotiaaksi kotona, koska se oli miehen tulojen vuoksi mahdollista. Seinäthän siinä kaatui päälle ja päre paloi. Nyt kun käyn työssä ja olen saanut etäisyyttä sekä kotiin että lapsiin, onpa se elämä lutuisaa lasten kanssa ja oikein odotan viikonloppuja ja lomia.