Ihmissuhdekoukeroita...

ja minkä ikäinen? siis jos joku armeijan leivissä oleva tekee itsarin jos ei tapaa sua enää.. öö... taitaa sillä vaan olla oikeasti päässä vikaa :) eikä mielestäni ole sun ongelma jos se on niin hölömö.. eihän aikuinen nainen oikeasti niin tee??



mitä sitten baarissa sanot? miltä naytät? mistä puhut naisten kanssa???



ja jos et oikeasti kiinnostu kenestäkään, niin 6 kk on vasta erosta joten et vain ole vielä valmis, voi mennä vuosiakin jotta pääset siitä yli..



ja taitaa olla aika selvä juttu, että exääsi ei kiinost enää, ei toista voi käskeä rakastamaan.. päästä se vaan elämään omaa elämää, mitä enemmän roikut siinä, sitä enemmät teet hallaa kummallekin...

mä myös sanon että unohda tuo armeijan leivissä oleva nainen. Sä et ole vastuussa hänestä millään tavalla; jos hänellä on henkisiä ongelmia, niin sitten on. Sä et voi häntä hoitaa kuntoon tai auttaa sillä että olisit vastentahtoisesti hänen kanssaan.



Kannattaa tosiaan nyt ottaa ihan rauhassa. Pitkästä suhteesta kestää päästä yli, se ei tapahdu sormia napsauttamalla. Löydät vielä jonkun toisen, se tapahtuu sitten kun aika on. Näitä asioita ei voi koskaan ennustaa, yleensä se rakkaus tulee kohdalle silloin kuin sitä vähiten odottaa. Klishee, mutta niin totta....



Hyvää loppukesää sulle!

Mä olen 24-vuotias. Ihan tavallinen suomalainen mies, hieman pyöreä, mutta en ainakaan omasta mielestäni lihava. En ole mikään hirveän muotitietoinen, mutta jos johonkin lähden niin pukeudun aina siististi. Luonteeltani olen rauhallinen, kiltti (ehkä liiankin kiltti) ja vähän ehkä ujokin. Pidän lapsista, eläimistä ja luonnosta yleisesti ottaen.



Parisuhteeni päätyttyä ei oikeastaan tuntunut miltään, kai se oli jokin shokkivaikutus. Hetken ajan kuluttua tajusin mitä tapahtui ja alkoi tuntua pahalta. Exälläni ei tuntunut olevan lainkaan vaikeeta, ja se jotenkin vaikeutti vielä asioita. Nyt hän on löytänyt uuden miesystävän ja vaikuttaa onnelliselta, olen onnellinen hänen puolestan, mutta samalla ehkä vähän vihainen. Eron jälkeen on tuntunut että elämä on ollut vaan yhtä alamäkeä, työpaikka meni, nyt olen siis työttömänä. Vaikkakin olen tunteeni exälleni kertonut, olen silti antanut hänelle rauhan, en ole siis vainonnut millään tavalla. Hän muuttaa alkusyksystä parinsadan kilometrin päähän, niin ehkä se autta minua...



Minun ongelmani on se ainakin että minun on vaikea luoda kontaktia outojen ihmisten, eritoten naisten kanssa. kun olen päässyt hieman tutuksi, niin homma helpottuu. Esim. baarissa en osaa tehdä aloitetta. Ujoutta tai epävarmuutta, en tiedä. Yleisesti ottaenkin minun on hieman vaikea puhua, varsinkin omista tunteistani. Mutta kirjoittamalla uskallan paremmin kertoa itsestäni (niinkuin varmaan huomaatte. :D ). En ole kenellekkään kyennyt näitä asioita puhumaan, mutta kirjoittanut olen kyllä.



En tiedä oikein mikä siinä on etten osaa tehdä aloitetta, osasyynä voisi olla se että pidän itseäni "reppanana, jota kukaan ei halua"...



Noh taas tuli hieman vuodatettua, hiukan helpottaa kun saa purkaa sisimpäänsä...

...sullekin nettideittipalstoja. Laita niinsanotusti koukkuja veteen, koskaan ei tiedä nappaako joku. Anna tapaamisille mahdollisuus, ei sinun tarvitse rakastua jokaiseen jonka tapaat, eikä heidän sinuun. Joku rakastuu. Siihen voi mennä kuukausia, yli vuosikin. Varmastikin joku on tulossa sinua kohti jo nyt, ja kymmenen vuoden päästä ymmärrät sen!

eikös vastakohdat vedä puoleensa



josko sittenkin..? kun kerran olet hänen kanssaan tekemisissäkin, niin kommunikointiki o helpompaa jo..

Olen tutustunut ko. naiseen koulussa. Hän muutti paikkakunnalle kun aloitti saman koulun jossa olin. Kavereita hänellä ei täälläpäin ollut. Koulussa siten höpöteltiin niitä näitä ja selvis et asutaan parinsadan metrin päässä toisistamme. Noh joku perjantai-ilta hän sitten hän soitti mulle kyseli kaljalle paikalliseen. Tosta asti sitten ollaan oltu tekemisissä, välillä enempi, välillä vähempi. tuosta on jo aikaa jotain pari vuotta...



Hän on todella hyvännäköinen, kaunis nainen. Juttuun tullaan ihan kivasti. Hän on koira- ja luontoihmisiä niinkuin minäkin.



Hänellä on ollut pari miesystävää tänä aikana kun ollaan oltu tekemisissä. Nyt tällä hetkellä hän on sinkku, erosi viikko pari takasin... Olen hyvin erityylinen kuin nuo miesystävät ovat olleet. Jotenkin olen tässä kaveruuden aikan olen saanut vähän semmosen isoveljen roolin.



Ihastuin häneen jo silloin kun koulussa näin ekoja kertoja. Sitten kun aloimme olemaan tekemisissä tuo ihastuminen vahvistui... Sitten kerran yhden paikallisreissun jälkeen menin hänen luo, ja suutelimme hieman. Mutta sitten tuli meille kummallekin järki päähän, ja lopetimme siihen sen homman (kumpikin oltiin parisuhteessa silloin). Tuon jälkeen tavallaan "jäädytin" tunteeni häntä kohtaan. Näimme kyllä, mutta koetin pitää pään kylmänä. Eroni jälkeen heräsi ajatus, niin kuin tuossa kommentoitiin että"jospa sittenkin" mutta hänellä oli sitten suhde päällä, niin sama homma jatkui. Näimme silloin tällöin, mutta se oli siinä.



Joku kerta olin baarissa yhden kaverini kanssa, tämä nainen oli myös liikenteessä, ja lyöttäytyi sitten seuraamme. Lopputulos oli se että kun kotia oltiin menossa taksilla, niin kaverini jäi tämän naisen luo. Se kirpaisi. Vaikkei olisi mitään syytäkään, mutta se kirpaisi. Ja se ehkä pahensi vielä asiaa että kaveri soitti sitten aamulla, että "heitäks mut kotiin". Kaverini kyllä tiesi että olin tämän naisen kanssa liikkunut, ja ollut ihastunutkin. Silloin yöllä kun he olivat jäämässä pois taksista kaverini kyllä kysyi minulta että " onko tää ok?", mutta perkele mikä minä siihen olen sanomaan että "ei ole!"



Kyllä olen siis miettinyt tässä viimeaikoina että jos kuitenkin, mutta en ole vielä saanut itseäni rohkaistua...