Lue keskustelun säännöt.
Millä sais itsensä psyykattua elämään tässä perheessä "kämppiksenä"?
18.09.2011 |
Eikä odottaisi mieheltä yhtään mitään, koska mitään ei saa.
Vielä pitäisi jaksaa vuosikausia. Lapset vasta 9 ja 11
Kommentit (15)
tai jotain jos erotaan.
Itseasiassa tein jo eropäätöksen kertaalleen ja hommasin kämpän ja kaikkea, mutta en sitten pystynytkään siihen toteutukseen. Päätin että yritän vielä muutaman vuoden
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempien kämppäkaveruus palvelee - ei ainakaan lasten.
En osaa vastata kysymykseesi, koska valheellisissa, näennäisissä pari- ja perhesuhteissa eläminen ei palvele kenenkään etua, ei lyhyellä eikä pitkällä tähtäimellä.
ja käytännölliset seikat puhuu yhdessä pysymisen puolesta. Eihän tuommoisten asioiden pitäisi sitä määrätä, mutta...
Mun vanhemmat erosi kun olin 17, eikä se vaikuttanut muhun oikeastaan enää millään tavalla. Ei niilläkään kyllä mikään hyvä suhde ollut, enkä huomannut siitä kärsineeni.
Veljeni oli 10-v kun he erosivat, pitäis kysyä siltä mitä se siitä ajatteli, mutta en oikein kehtaa, kun arvaisi heti tarkoitusperäni
vanhempien kämppäkaveruus palvelee - ei ainakaan lasten.
En osaa vastata kysymykseesi, koska valheellisissa, näennäisissä pari- ja perhesuhteissa eläminen ei palvele kenenkään etua, ei lyhyellä eikä pitkällä tähtäimellä.
Tämä pätee vain, jos kotona on kireä tunnelma ja paljon riitoja, ja kun tälle vaihtoehtona on kaikille onnellinen elämä. Oikeassa elämässä se ei kuitenkaan useinkaan mene näin ruusuisesti.
Todellisuudessa kaikki oireilevat erosta pitkäänkin, lapset saattavat menettää uskonsa kestävään parisuhteeseen, toinen vanhempi saattaa kadota kokonaan lasten elämästä tai jäädä ainakin etäiseksi, monilla (varsinkin miehillä) tulee enemmän alkoholinkäyttöä kuvioihin, jompi kumpi tai molemmat vanhemmista saattavat löytää nopeasti uuden kumppanin ja käyttää kaiken aikansa ja energiansa uuden onnen kanssa (joka vielä monessa tapauksessa inhoaa niitä "entisen elämän" lapsia!) jättäen lapset selviytymään erosta täysin yksin.
Oikeastaan voisi kiteyttää niin, että se ratkaisee miten vanhemmat käyttäytyvät ja suhtautuvat elämään. Jos he käyttäytyvät aikuismaisesti ja perhettä kunnioittavasti, ei ole mitään syytä erota sillä ydinperheenä eläminenkin sujuu hyvin ja se on lapsille etu.
Jos taas he käyttäytyvät itsekkäästi ja lapsellisesti, on aivan sama erotaanko vai ei, vanhemmat melko suurella todennäköisyydellä ryssivät lastensa elämän alkutaipaleen joka tapauksessa joko kahdestaan tai sitten omissa osoitteissaan mahdollisten uusien kumppaneiden kanssa.
Meillä lapset 2 ja 4 v. Arki kuitenkin sujuu suht mukavasti, mitään isompia riitoja ei ole ja uskon, että lapsilla näin parempi kuin että eroisimme, vaikken nyt onnellinen olekaan. Haluan että lasten isä on läsnä heidän elämässään päivittäin, se motivoi jaksamaan, vaikka koko ajan enemmän ajattelen, kuinka hienoa olisikaan elää onnellisena... Välillä on rankkaa, kun turhautuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. meillä poika sairastaa autismin kirjoon kuuluvaa sairautta ja meille teroitettiin sitä, että tämmöiset lapset kärsivät hajanaisesta perheestä enemmän kuin muut- "pysykää yhdessä kaikin keinoin". Meille ehdotettiin myös pariterapiaa.
Olen harkinnut asumiseroa, koska meillä on miehen kanssa niin erilainen tapa elää, asua, kuluttaa jne. eikä kumpikaan voi hyvin antaessaan jatkuvasti periksi jossain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä lapset haluaisivat mieluummin sun olevan onnellinen.
kyllä lapset haluavat vain äitinsä olevan onnellinen. Sivusta olen viime aikoina seurannut, miten teini-ikäisten lasten elämä on hajonnut ihan kokonaan, kun isä jätti perheen. Se suru ja viha ja ihan suoranainen raivo on jo kestänyt kuukausia, vaikka isä yrittää pitää lapsiin yhteyttä. Sitä seurattua ihan raivostuttaa itseäkin nämä jutut. Kyllä lapsi ensisijaisesti tarvitsee turvallisen vakaan kodin, ei vanhempia, joilla on hyvä seksielämä.
Minulle oli helpotus kun vanhemmat erosivat kun olin 16. Toinen heistä oli alkoholisti.
Jo ala-aste ikäisenä toivoin että he asuisivat erillään.
Enemmän jäi traumoja siitä tappelusta ja mykkäkoulusta mitä heidän välillään oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös taloudellisesti. Eronnut pari tarvitsee 2 asuntoa, ja se maksaa enemmän kuin 1. Elintaso siis laskee.
Jos mies on ihan peruskiva eikä teillä ole mitään suurta draamaa, väkivaltaa tai päihteiden väärinkäyttöä, niin kannattaa malttaa mielensä ja sopeutua kämppäkaveruuteen tai odotella aikoja parempia. Useinhan pikkulapsivaihe on rankkaa parisuhteelle ja romantiikka kärsii, mutta lasten kasvettua vähän voi olla, että parisuhde saa uutta potkua.
Ehkä lapset haluaisivat mieluummin sun olevan onnellinen.
Ja useimmiten se tarkoittaa sitä että äiti ja isä asvuat heidän kanssaan saman katon alla. Eivät lapse välitä pätkääkään siitä, miten heidän vanhempansa seksielämä sujuu (heitä lähinnä nolottaa ajatellakin koko asiaa) tai saako äiti nyt tarpeeksi huomiota ja romantiikkaa isiltä... Pääasia heille on, että vanhemmat eivät riitele, ei se, onko heillä seksiä vai ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi vittu, en paremmin sano!
Kyllä tää ihan oikeeta elämää on, eikä mun mielestä edes kuulosta mitenkään erikoiselta.
ap
niin minäkin olen yhdessäpysymisen kannalla. Kun lapsia on tehty, eropäätöskin pitää tehdä sen perusteella, mikä on lasten kannalta parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottaako naiset kenet tahansa miehenkseen, että pääsisivät lisääntymään. Kun on saatu siemenet nyhdettyä, sitten alkaa kitinä, ettei mies ole sitä ja tätä ja tuota ja pitää erota.
Meillä lapset 2 ja 4 v. Arki kuitenkin sujuu suht mukavasti, mitään isompia riitoja ei ole ja uskon, että lapsilla näin parempi kuin että eroisimme, vaikken nyt onnellinen olekaan. Haluan että lasten isä on läsnä heidän elämässään päivittäin, se motivoi jaksamaan, vaikka koko ajan enemmän ajattelen, kuinka hienoa olisikaan elää onnellisena... Välillä on rankkaa, kun turhautuu.
Ehkä lapset haluaisivat mieluummin sun olevan onnellinen.