Perussuomalainen, lähtisitkö testiin jossa verrataan älykkyyttä eri puolueiden kannattajien välillä?
Tuli mieleen tuosta persujen syrjimisketjusta yhtäkkiä kysymys teille ko. puolueen kannattajille: uskaltaisitteko ihan rehellisesti lähteä testiin jossa mitataan älykkyyttä laaja-alaisemmin. Pelkkä IQhan (looginen päättelykyky, matemaattinen kyky) ei todista ihan kaikkea ihmisen kokonmaisuudesta ja fiksuudesta. Siispä jos vielä lisäksi testattaisiin EQta (tunneälyä) niin lähtisittekö mukaan?
Kestäisikö kantti eli koetko olevasi vahvoilla mitä omaan persoonaan, älykkyyteen, sosiaaliseen ja empaattiseen kykyyn tulee?
Samaa voisi tietysti kysyä kaikkien puolueiden edustajilta, mutta jostain syystä tuli ensimmäisenä mieleen kysäistä tätä perussuomalaisilta. Nimittäin ainakin tämän palstan keskusteluketjuissa on viitteitä, että tulokset eivät ehkä noin laajasti mitattuna olisi kovin hyviä. Ketjuissa on havaittavissa fanaattisuutta, alatyylin kielenkäyttöä, toisten halveksuntaa, erilaisuutta kammoksuvaa asennetta sekä itsenä korostamista. Nimenomaan persujen kohdalla enemmän kuin muiden.
Jospa joku laitos älyäisi järjestää tällaisenkin testauksen eri puolueiden kannattajien välillä, saataisiin tähän selvyys onko pelkkää oletusta. Sehän on jo käynyt selväksi tutkimuksilla, että persut ovat varakkaita ja koulutettuja nuoria.
T: kolmea eri puoluetta elämänsä aikana äänestänyt, siis identiteetti itselläkin hukassa, eipä sillä
Kommentit (3)
Tuskin saan huonompaa tulosta mitä joku kepulainen maatilan emäntä tai umpitollo kokoomuslainen pissis.
On aina epäilyttäneet kaikenlaiset testit.
Kyllä minä ainakin voisin mennä. Ei sillä, että tuntisin itseni kovin älykkääksi mutta olisihan tuo ihan mielenkiintoista =)