Onko muita, jotka aina joutuu olemaan se aktiivinen kaikissa ihmissuhteissa???

Tai lähinnä kaverisuhteissa. Mä huomasin, että mä olen aina se, joka soittaa ja sopii tapaamisia. Mä soittelen ja kyselen kuulumisia tai kerron omista huolistani. (Hmm, ehkäpä mä puhun liikaa omista jutuistani).

Nyt kesälomalla osa mun kavereista ei ole kertaakaan soittanut mulle, edes lasten kuulumisia kyselemään (kummit).

Mä olen nyt päättänyt, että soitan ja pidän yhteyttä vain niihin, jotka vastavuoroisesti ottavat muhun yhteyttä.

Onko kukaan samassa tilanteessa kuin mä, yrittänyt samaa? Katsotaan jäänkö ihan yksin...

väkisinkin tulee mieleen että pidät yhteydenpidon määrää erilaisena kuin muut kaverisi..

Joillekin kun hyvä yhteydenpito on sellaista että soitellaa/tavataan kerran kuussa ja se on riittävästi.

Ihan vain näin ajatuksena..

Taidan nyt kokeilla kuka pitää yhteyttä ja kuinka usein. Nyt ei ole eräs kaveri ilmoittanut itsestään 7 viikkoon.

ap

Kiitos 2, ihana, että joku välittää :D

samaa. Mutta hän on kyllä ihan uuvuttavan yliaktiivinen ihminen. Jatkuvasti soittelemassa ja sopimassa jotain. Minä olen keski-ikäinen perheellinen työssäkäyvä ihminen, en minä kertakaikkiaan jaksa ylenmääräistä sosiaalisuutta, varsinkin kun työssänikin olen ihmisten kanssa tekemisissä paljon.



Tämä kaveri on minusta jollain tavoin ahdistunut, kun ei kestä elämää, jossa ei koko ajan tehtäisi jotain, ja vaatii itseltään ja muilta ihan hirveästi. Seitsemän viikkoa on ihan normaali aika olla soittelematta jollekin ihmiselle, jolle ei ole mitään erityistä asiaa. En minä kaikkien kummilasten kuulumisiakaan jaksa jatkuvasti kysellä, silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa kyläilyistäkin tulee yhteensä viidellä kummilapsella kerrottuna aikamoinen määrä.

Taidan nyt kokeilla kuka pitää yhteyttä ja kuinka usein. Nyt ei ole eräs kaveri ilmoittanut itsestään 7 viikkoon.

ap

Kiitos 2, ihana, että joku välittää :D

ei muhunkaan pidetä yhteyttä ja mä pidän. 2

Ja on todella ärsyttävää!

Ikävimmiltä tuntuvat ne suhteet, joissa toinen osapuoli (yleensä sattumalta törmätessä) sanoo, että pitäis nähdä, pitäis tulla käymään jne. Mutta ei KOSKAAN tee aloitetta, että nähtäisiin. Sitten kun tavataan, niin hehkuttaa miten ihanaa oli tavata. Sitten muiden kavereidensa kanssa viettää aikaa päivät pääksytysten. Itse otan kyllä yhteyttä silloin tällöin ja kysyn vaikka kahville tai kylään, mutta kun se ei nykyään enää koskaan sovi, niin en enää jaksa pyytää.

Ja olen alkanut laskea tuota "tapaamisen ihanuunden" hehkutusta toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, koska taitaa olla pelkkää sanahelinää.