Lue keskustelun säännöt.
Eikö ainoille lapsille ole raskasta, kun ei ole sisarusta
15.09.2011 |
jakamassa muitakin kuin lapsuusiän juttuja. Meinaan esimerkiksi vanhempien ikääntymistä, kuolemaa ym. Kyllä niissä mietinnöissä ja surun jakamisessa sisaruksista on korvaamaton lohtu.
Kommentit (8)
on ainokainen eikä ole kärsinyt siitä mitenkään. Auttahan jo nyt vanhempiaan välillä, mutta eikö se yleensä mene niin, että vanhempien vanhetessa vain yksi sisaruksista auttaa heitä, muut viis veisaavat. Mutta auta armias, kun tulee perinnönjaon aika, niin johan ne laiskat lapset ovat kahmimassa omaisuutta, mutta se ainoa joka auttoi vanhempiaan vuosi tolkulla, ei halua mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jolla ei ole muitakaan kenelle ahdistustaan jakaa. Ei ainoa lapsi ole automaattisesti onneton ja osaton.
Hyvin harvalla on sisaruksiensa kanssa läheiset välit.
en minä ainakaan saa mitään tukea siskoltani, olemme riidelleet pienestä pitäen eikä meillä ole mitään yhteistä. Lähinnä hän ahdistaa minua.
Ei me jaeta mitään. Ei me edes kauheesti jutella. Kesällä nähtiin veljen muksun häissä,edellisestä kerrasta oli reilu vuosi. Ei meillä ole muuta yhteistä kuin sama sukunimi. Se sukunimi on monella muullakin.
Ei me mitenkään huonoissa väleissä olla, me ollaan vaan täysin erilaisia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en minä ainakaan saa mitään tukea siskoltani, olemme riidelleet pienestä pitäen eikä meillä ole mitään yhteistä. Lähinnä hän ahdistaa minua.
että vanhempien kuolemantapauksissakin vain riitelemme, mitään tukea tuskin toisistamme saamme.
sisaruksieni kanssa, mutta kun ensin kuoli äiti syöpään ja sitten isä suruun, enkä minä voinut osallistua hautajaismenoihin, kun olin tuolloin vielä opiskelija ja vaikka olinkin töissä viikonloppuisin niin rahat riitti juuri ja juuri elämiseen, niin vanhemmat sisarukset sitten yksissätuumin sulkivat minut ulkopuolelle heidän elämästään.
Lisäksi kun isäni testamentti tuli julki, ja selvisi että hän oli kirjoittanut että minä perin talon ja tilan niin siitähän se loppu sukuvihakin ratkesi päälle. Siskot vaihtoivat isän sukunimen äidin omaan sukunimeen, eivätkä myönnä että heillä on vielä yksi pikkusisko.
No, he eivät tienneet että isä antoi talon ja tilan vittuillakseen minulle, ennen kuolemaansa hän sanoi että näin tyhmä nainen ei tule ikinä saamaan miestä joten siksi saan talon.
No mutta pointti. Sisaruksistani ei ole ollut pitkään aikaan minulle mitään tukea. OIkeastaan ei ollut silloinkaan kun vanhemmat olivat elossa, sain päivittäin kuulla olevani tyhmä ja ruma.
tilanne on tällä hetkellä se että äiti on kuollut ja isäkin jo lähemmäs 80 (tosin ikäisekseen hyväkuntoinen).
Ehkä tuntemukset olisivat erit jos ei olisi hyvää parisuhdetta ja hyviä ystäviä joiden kanssa jutella.