Miten käsitellä "simputtavaa" pientä lasta?

usein huono olo. Joka on seurausta

- väsymyksestä

- nälästä

- tylsistymisestä

- liikaa virikkeitä

- kipu esim. tekee hampaita, pää kipeä

- sopimaton ruoka allergisilla lapsilla aiheuttaa toisinaan käytöshäiriöitä ja kitinää kun lapsi ei osaa selittää että olisi refluksia tai mahakipua niin kitisee ja simputtaa sitten vaan (meillä erityisesti lisäaineet ja mausteet aiheuttavat tällaisia käytöshäiriöitä)



Parhaiten on selvitty

- kun koetetaan huolehtia että lapsella on hyvä olla

- säännöt ja rangaistukset järjestelmällisesti samat päivästä toiseen

- tarvittaessa vanhemmat käyttävät sopivasti huumoria eli kiukuttelevan lapsen korvantakaa etsitään känkkäränkkää tai vaihdetaan lasiin uusi vesi jos edellinen on "känkkästä"

- Ruoka sopivaa (ei ruokia joille lapsi allerginen) ja mahdollisimman vähän lisäaineita ym. turhaa

koska silloin on kaksi mahdollisuutta vastata vaan sano "tässä on leipää, syö nyt"

sinä vai joku muu?

Aikuisen pitää käyttäytyä johdonmukaisesti ja rauhallisesti, eikä lähteä mukaan simputukseen.



Tottakai kaikki tarpeelliset hoitotoimenpiteet suoritetaan jne, mutta ei tarvitse tehdä samaa asiaa kymmentä kertaa.



Meillä 1 v 7 kk tytär yrittää kaikin tavoin juoksuttaa meitä vanhempia ja parkuu välillä, kun ei saa tahtoaan läpi. Me sitten rauhallisesti selitämme hänelle, miksi teemme niinkuin teemme. Ei hän jaksa montaa minuuttia huutaa.

Lapsi on melkein 3v. ja kiukku tulee jatkuvasti joka asiasta. Jatkuvasti äiti tekee hänen mielestään asiat väärin ja usein hän keksii jälkikäteen, että olisikin halunnut itse laittaa leivän paahtimeen, voidella leivän, haluaakin vettä eikä mehua, laittaa kengät jne. Olen yrittänyt järjestelmällisesti toteuttaa sen mitä on ensiksi sanonut ja jättänyt ne "eikun haluunkin vettä" -pyynnöt kun maito on jo mukissa edessä toteuttamatta. Koko ajan saa myös kuulla "äiti ei noin, älä laita sitä sinne, en haluu noin" -narinaa.



Tää on varmaan ihan tavallinen kolmevuotiaiden juttu, mutta miten te muut siihen suhtaudutte ja toimitte? Toisina päivinä ärsyttää tosi paljon kun yksi narisee ihan koko ajan vieressä ja kaikki menee "väärin".

ei tietysti paljon lohduta ;), mutta on ohimenevää. Älä anna lapsen päättää! Moni 3v. ei ole vielä valmis päättämään omasta syömisestään ja pukemisestaan. Älä anna periksi, koskaan! Kun annat pikkusormen, tiedät mitä tapahtuu jatkossa.



Tuo on tuota testaamista. Pää vaan kylmänä ja sinä määräät (rauhallisena pitäisi vaan pysytellä).



Minusta sinun ei siis kuulu "järjestelmällisesti toteuttaa" sitä, mitä lapsi keksii pyytää kulloinkin. Sinä olet se, joka päättää. Lapsi kannatta toki ottaa mukaan toimintaan ja tehdä asioita hänen kanssaan, häntä kuunnellen, mutta jokaista oikkua ei kannata noudattaa. Lapsen on hyvä huomata, että äiti & isä päätäävät asiat. Vasta isompana 5-6 vuotiaana voi sitten esim. kahdesta vaihtoehdosta valita itse sopivimman.

Emmä mitään kolme vuotiaan toiveita aikoinaan kuunnellut.

Siinähän olis mennyt koko päivä.

Asiat tehtiin niinkuin ne eteen tuli ja äiti saneli ruuat ja vaatteet.

Isompana vasta alettiin joustamaan ja kyselemään esim. vaatteista.

Tarjotaan lapselle se asia, jota hän on pyytänyt ensin tai johon olemme yhdessä kompromissina päätyneet. Jos tekeekin tenkkapoon ja "kääntää takkiaan" asia, esine tvs. otetaan pois (esim. ruoka laitetaan jääkaappiin tai nostetaan pois ruokapöydästä, lelu menee "naftaliiniin").



Jos lapsi jatkaa huutamista, nostamme lapsen huutamaan kuistille (lpt.+5-8C) ja lupa sisään tulla on sitten, kun on rauhoittunut.



Yleensä uhmakohtauksen jälkeen keskustelemme siitä, mistä ko. uhma tuli ja huomasiko lapsi, ettei saanut tahtoaan komentelulla/ huutamisella läpi.



Toisto, toisto, toisto. Ja tuhat kertaa vielä, niin kyllä ne oppii.



T: 10-, 8-, ja 3-v äiti

voi kysyä mielipidettä kahdesta vaihtoehdosta. Ensinnäkin päättäminen kehittää aivoja ja toiseksi lapselle tulee tunne, että hänelläkin on jotain sanomista elämässään. Mutta. Kun päätös on tehty siinä pitää pysyä. Lapsi hätääntyy, jos hän huomaa yhtäkkiä, että saa kaiken. Esimerkki: naapurin lapsi oli hississä menossa kotiin. Halusikin mennä portaita ja juoksi ulos hissistä aiti perässä. Sitten halusikin hissiin ja sinne meni. Entiedä kuinka kauan tätä jatkui, mutta vanhemman olisi pitänyt lopettaa tuo heti alkuunsa. Etenkin kun lapsi alkoi olla ihan hysteerinen ja hyppäsi eestaas...

Eli joka simputtaa, vesi liian kuumaa, ei tuota leipää jne. Ei noita vaatteita. Annatteko itse päättää mitä pukee tai mitä syö. Ei halua lihaa syödä tai kastiketta ja ei juo maitoa,jugurttia, ei syö kalkkitabl. Miten tehdä?

marisijoita, tunnen kouluikäisiä lapsia jotka käyttäytyy ihan samalla tavalla, ovat olleet aina sellaisia. Aina on asiat huonosti, kaikesta löytyy valittamisen aihetta. Ihan sama, miten aikuiset reagoi, sama narina jatkuu ja jatkuu.

meillä 5v tyttö tekee just samaa. "Mä olisin itse halunnut ottaa ne vaatteet..mä halusin ite ottaa maitoo..mä halusin olla nopeempi (kun on ensin tahallaan hidastellut, istunut arestissa jne)..et sä saanut vielä kattoo tätä piirrustusta..". Oon vaan yrittänyt selittää, että äiti nyt ehti ne laittaa, että nyt puet nuo ja juot tuon maidon. Järki lähtee, ku tuo vähän väliä suutahtaa ihan kaikesta..olenkin alkanut oleen niin kyllästynyt tohon touhuun, että ei enää pahemmin kiinnosta toi vikinä ja hyvin usein en enää kiinnitä siihen mitään huomiota, jos ei mun puhetta kuuntele. En tiedä miten tässä pitäis toimia..toivottavasti jollakin on toimiva ratkaisu tähän.

Eli joka simputtaa, vesi liian kuumaa, ei tuota leipää jne. Ei noita vaatteita. Annatteko itse päättää mitä pukee tai mitä syö. Ei halua lihaa syödä tai kastiketta ja ei juo maitoa,jugurttia, ei syö kalkkitabl. Miten tehdä?

Ei todellakaan 4v päätä noita asioita. Joko kerron miten asia menee (mitä syö/pukee jne ja pysyn siinä mitä olen sanonut) tai sitten tarjoan sen max 2 vaihtoehtoa joista lapsi saa valita. Eihän siitä tulisi yhtään mitään jos lähtisi mukaan siihen että lapsi ilmoittaa mitä milloinkin haluaa - lapsi vasta harjoittelee sitä tahtomista, halut vaihtuu sekunnin välein eikä lapsella ole kykyä tehdä järkeviä valintoja. Eikä sitä pidä häneltä odottaakaan. Lapsi tarvitsee sitä että aikuinen asettaa rajat, ja jos näin ei tapahdu, lapsen täytyy jatkaa sitä tahtomista ja rajojen hakemista aina vaan uudestaan ja uudestaan. Tosi surullista että tahdon harjoittelu ja aikuisten kyvyttömyys rajojen asettamiseen nimetään lapsen taholta tapahtuvaksi simputtamiseksi!

Meillä 4 v. tekis kans noin, jos sille antais mahdollisuuden.



Mutta aamiainen on aina se sama, ei mitään vaihtoehtoja (ruisleipä ja maitokaakao). Ja äiti valitsee aamulla vaatteet AINA.



Illalla saa vaihdella itse vaatteitaan, mutta päiväkotiin mennään mun valitsemissa.

Nyt laitatte selkeät rajat kaikelle käytökselle ja niitä sit kans noudatetaan! Ja paljon rakkautta päälle!

Jos ruoka ei kelpaa, pöydästä saa poistua. Seuraavana kerran saa ruokaa ruoka-aikana. Yleensä urpustus jatkuu hetken ja sitten alistuu ja syö mitä tarjotaan. Jos on kaapissa vaikka 2 eri leipää, monesti kysyn ensin, että kumpaa otat. Tai vaikka että juotko piimää vai maitoa tms.

Jos vaatteet ei kelpaa, sanon, että sitten lähdetään ilman vaatteita. Pari kertaa on lapsi kannettu autoon vähissä vaatteissa. Nyt riittää muistutus ja varoitus, että lähdet sitten ilman vaatteita. Toki tässäkin kysyn monesti lapsen mielipidettä, esim. että "laitatko farkut vai collegehousut?" tms.

Eli joka simputtaa, vesi liian kuumaa, ei tuota leipää jne. Ei noita vaatteita. Annatteko itse päättää mitä pukee tai mitä syö. Ei halua lihaa syödä tai kastiketta ja ei juo maitoa,jugurttia, ei syö kalkkitabl. Miten tehdä?

meilläkin uhmakkaan kolmevuotiaan kiukunpurkaukset ja mielenilmaukset aiheuttavat välillä harmaita hiuksia. Itse olen ottanut tavaksi antaa lapselle sen kaksi vaihtoehtoa, joko syöt tätä tai tätä, juot vettä tai maitoa, puet itse tai minä puen. Olen painottanut, että vaihtoehtoja ei anneta huvikseen, vaan on sitten tosiaan syytä miettiä miten haluaa tehdä, koska päätöksen jälkeen tehdään juuri niin eikä mieltä enää muuteta. Vaatteita ei lapsi itse saa valita (muuten olisikin koko ajan uimapuku ja kurahaalarit päällä...), olen myös tehnyt selväksi ettei lapsi voi vaikuttaa kaikkiin asioihin, vaan että on sellaisiakin asioita jotka "mä saan päättää koska mä oon äiti".



Toisinaan sujuu hyvin, toisinaan huonommin, mutta itseä auttaa kun pitää tiukasti kiinni periaatteista. Eli lapsella on mahdollisuus vaikuttaa joihinkin asioihin, mutta on opittava että oman päätöksen kanssa pitää sitten myös elää, ja valinnat tehdä sen mukaan. Ja on opittava että on asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Sitä mukaa kun ikää tulee lisää, saa lapsi toki enemmän vaikuttaa omilla päätöksillään, oppiihan lapsi samalla tekemään ja pohtimaan eri vaihtoehtoja ja ottamaan vastuuta omista päätöksistään. Suuremmat kuviot tehdäänkin äidin pillin mukaan vielä hyvän aikaa, liika valinnanvapaus kun tosiaan tuntuu lapsesta ahdistavalta, lapsella on hyvä olla kun tietää että loppukädessä lähiaikuinen on se jonka pillin mukaan tanssitaan, halusi tai ei.



Tuskin kellään niin helppoa on, ettäkö lapsi ei koskaan laittaisi tutuissakin asioissa hanttiin, ja siihenhän ei sitten muu auta, kuin piiiiiitkä hermo ja aikuisen johdonmukainen käytös.

kannattaa välillä suuttua lapselle että nyt tuli toppi. Kyllä aikuinenkin saa näyttää että komentelu ärsyttää.

että joistain pienistä asioista lapsi voi päättää. Tietyt perusasiat päätän minä, joistain asioista lapsi saa valita. En anna lapsen jahkata ees taas, vaan jos muuttaa mielensä, niin sille ei voi mitään. Sanon vaan että no sitten ensi kerralla saat valita uudestaan.



Siitä olen myös tarkka, että kauniisti pitää pyytää. Jos lapsi kiukkuaa ja vinkuu, en lähde asioita toimittamaan ollenkaan, vaan sanon että jos osaa pyytää nätisti, niin se toimii paremmin. Siis arvostusta toista kohtaan yritän opettaa, ja on alkanut toimia jo 2-vuotiaankin kohdalla pikku hiljaa. Kohta 4-vuotias yrittää välillä simputtaa ja juoksuttaa, mutta kun määrätietoisesti vaadin hyvää käytöstä, niin yleensä menee jakeluun.



Jos lapsi lähtee täysin simputuslinjalle, eli kiukkuaa ihan mitättömistä asioista, niin yleensä laitan asian "hyllylle" kokonaan, että sitten ei tehdä juttua ollenkaan jos ei kerran millään tyylillä kelpaa. Minusta on kyllä tärkeää myös se, että lapsi saa päättää joistain itselle tärkeistä asioista (joka voi joskus aikuiselle olla ihan yksi hailee), esim. että laittaako ensin päälle villahaalarin vai villasukat, tai laittaako pinkin vai lilan paidan.



Aikuisella on se suurin valta ja aikuisella sen tulisi pysyäkin. Täytyy kuitenkin osata käyttää sitä valtaa oikein, eikä tulla sille sokeaksi. Myöskään aikuinen ei saa simputtaa, vaan pitää antaa pienissä asioissa sitä päätäntävaltaa myös lapselle, ikätasosta riippuen.