Hoitovapaasta tietäviä
Eli tarkoitus jäädä hoitovapaalle mutten tiedä vielä kuinka pitkäksi aikaa. Voinko ilmoittaa esim. työnantajalle olevani vaikka vuoden hoitovapaalla mutta voinko palata töihin jo aiemmin jos siltä tuntuu? Jos niin kuinka kauan aiemmin työantajalle siitä pitää ilmoittaa (kuukausi, kaksi)? Voiko hoitovapaa jaksoja olla usemmpia kuin kaksi?
Kommentit (3)
Hoitovapaata voit anoa siihen asti kun lapsi täyttää 3 vuotta eli kaksi pätkää ennen sitä ja välissä voit olla vaikka töissäkin ja palata takaisin hoitovapaalle kunhan ilmoitat siitä 2 kk ennen kuin aiot jäädä. Hoitovapaa on työnantajan pakko myöntää.
Paluu hoitovapaalta onkin kinkkisempi juttu eli esim. meidän TESin mukaan se on mahdollista vain todella vakavasta syystä eli esim. lapsen tai puolison kuolema tai sairaus, todella suuri taloudellisen tilanteen heikkeneminen (mahdollinen tienaavan osapuolen työttömyys yllättäen tms.) ja silloinkin tarvitsee aina neuvotella ja sovitella, varsinkin jos on sijainen eli mihin sijainen voidaan sijoittaa mikäli hän ei suostu työsuhteen lopettamiseen, jota ei tietenkään kukaan yleensä halua jos on töitä jo luvattu (eikä sitä voi siis purkaa sijaisen suostumatta).
Ei tulis kyllä mieleenikään yrittää aemmin töihin, koska onhan siellä minunkin tilalleni joku hankittu. Ja sillä on kans työsopimus.
Ei minulla ainakaan ole aavistustakaan, antaako ne teillä enemmän kuin 2 jaksoa ja antaako tulla aiemmin töihin. Meillä ei saa tulla, jos sijainen palkattu määräajaksi.