Tänään Ykkösdokumentti Lyhyt elämä 21.10. Lapsen kuolema.

Capturing a Short Life)



Miten perheet selviävät pienokaisen kuolemasta? Dokumentti seuraa läheltä neljää perhettä, jotka joutuvat luopumaan vastasyntyneestä lapsestaan.



Lydia syntyi yhdeksänkuukautisena, mutta synnytyksen aikana hänen aivonsa vaurioituivat pahasti hapenpuutteen takia. Hänen vanhemmilleen kerrotaan, että vauvan aivotoiminta ei koskaan palaudu eikä tämä koskaan kykene reagoimaan mihinkään. Vastasyntyneen vanhemmat joutuvat hankalien kysymysten eteen.



Emerson syntyi neljä kuukautta etuajassa ja painoi alle kilon. Vaikka vauvan paino nousee vain hitusen kerrallaan, hänen vanhempansa toivovat, että Emerson selviäisi hengissä vastoin odotuksia.



Kaylan ja Haileyn aivot vaurioituivat vaikean sairauden seurauksena, mutta heidän vanhempansa ovat päättäneet iloita lapsestaan niin kauan kuin mahdollista.



Vaikka näiden lasten syntymät ja kuolemat ovat jokainen omanlaisiaan, jokaisessa tarinassa on samanlainen, vahva tunnelataus. Dokumentti ei käsittele kuolemaa sinänsä, vaan kertoo siitä, kuinka lyhytkin elämä voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen niihin ihmisiin, joita se kosketti - muiston, joka ei koskaan häviä.



Tuotanto: Dimestore Productions Inc, Kanada. ar

Esikoisensa viikon ikäisenä menettänyt...

Sen mukaan surullista katseltavaa, kun lasta niin paljon vain kuvattiin. Vanhemmat olisivat voineet enemmän viettää aikaansa lapsen kanssa, kun tiesivät hänen kuolevan.

Sen mukaan surullista katseltavaa, kun lasta niin paljon vain kuvattiin. Vanhemmat olisivat voineet enemmän viettää aikaansa lapsen kanssa, kun tiesivät hänen kuolevan.

Miten joku kehtaa arvostella toisten tapaa surra. Kyllä kai tuollaisessa tilanteessa on moneen kertaan mietitty mihin lähdetään mukaan. Minusta on erittäin arvokasta, että joku haluaa jakaa surukokemustaan.

Ihmisten on niin vaikea kohdata meitä lapsensa menettäneitä, että minusta tuollainen ohjelma on erittäin arvokas teko. Toivottavasti joku sen katsottuaan osaa paremmin olla lapsensa menettäneen läheisensa kanssa tekemisissä.

oli Ilta-Lehden tv-liitteessä. Oli asiallinen arvostelu. Itse tiedän nyt katsoa dokumenttia vähän kriittisemmin. Sittenhän sen näkee mitä mieltä itse olen siitä.

tälläistä pessimistiä, joka odottaa esikoistaan. pakko silti katsoa.

Dokumentti oli erittäin koskettava. Koko ohjelman ajan odotin vain että se loppuisi, mutta en kuitenkaan pystynyt kääntämään kanavaa. Silmät vedestä kostuneina katselin ja tunsin suurta surua ja pahaaoloa vaikken kuitenkaan pysty edes kuvittelemaan millaisia tunteita nuo vanhemmat ovat joutuneet käymään läpi.

Minusta dokumentti oli hyvin tehty. Sen tekeminen on varmasti ollut näille vanhemmille raskasta, mutta moni samassa tilanteessa oleva saattaa saada apua juuri tällaisista ohjelmista.

Ihania vauvoja, mutta niin paljon surua. Voimia kaikille jotka ovat samassa tilanteessa näiden vanhempien kanssa tai ovat kokeneet oman lapsensa menetyksen.

vanhemmat istui jossain ulkoportailla täysin reagoimaton vauva sylissä... Juu, kanava meni vaihtoon. Yleensä pystyn katsomaan, mutta nyt ei. LA huomenna ja liippaa just nyt liian läheltä.:(

Kyllähän jokainen niistä tässä dokkarissa esiintyneistä lapsista eli kauemmin kuin vaikkapa vain päivän tai viikon, joten kyllä sinä aikana ehtii varsin hyvin kuviakin lapsesta ottaa. Sitä paitsi ovathan ne kuvat arvokas muisto sitten, kun lasta ei enää ole.



Että pöh vaan tyhmästä arvostelusta.

Tuntui uskomattomalta että vauva, joka on niin täydellisen näköinen, voikin olla kuolemansairas :( Tuntui myös hurjalta kun se nuori pariskunta vei vauvan kotiin ja ilmeisesti siis sitä ei enää kotona letkuruokittu/ruokittu ollenkaan, vai ymmärsinkö väärin?

jäin miettimään, että eikö sitä yhtä vauvaa ruokittu enää sitten ollenkaan kotona? Ei varmaankaan. Puhuihan se äitikin, että vauva on muuttunut erinäköiseksi, kasvot kaventuneet, kalpeampi jne... :(



Oli kyllä koskettava ohjelma :( Ei ole itsellä kokemusta vastaavasta, eikä lähipiirissäkään, joten voi vaan kuvitella, mitä tunteita vanhemmat joutuvatkaan käymään läpi :(



Ihanaa oli kuitenkin, että se yksi niistä kaksosista pääsi kotiin ja oli kuitenkin sitten isompanakin hymyilevä ja reagoiva jne... Arvoitukseksi jäi tosin, minkälaisia kehitysvammoja lapselle oli jäänyt. Päivän kerrallaanhan se perhe sanojensa mukaan elikin :(

mitään.. mutta kyllä reppana taisi nälkäänsä huutaa :/ En tiedä pystyisinkö pitämään lastani nälässä ja tappamaan siten.



Sitten tämä Kayla, hänen isänsä oli valmis laittamaan vauvan laitokseen ja sanoi pojilleenkin, että kayla ei tule kotiin... Onneksi näytti toipuvan melko hyvin :)

laittoi miettimään. Onko oikea päätös lopettaa esim letkuruokinta? Itse en pystyisi kuihduttamaan lastani, jokainen elinpäivä olisi siltikin arvokas. Ei esim aikuisia syöpäpotilaitakaan kuihduteta Suomessa, vaan hyvästä nestehoidosta huolehditaan ihan loppuun asti. Ja haluan ajatella, että aina on toivoa.



Juuri nyt Suomessakin on vauvaperheitä, joissa mietitään vaikeita kysymyksiä liittyen vastasyntyneen aivovammoihin. Olen saanut ystäväpiirissä todistaa ihmettä: vauvasta sanottiin, että ei tule elämään edes yhtä vuorokautta, on niin pahat vammat. Mutta nyt muutaman viikon jälkeen vauvapa elää. Vauva, jonka lääkäreiden mukaan piti kuolla kun irrotetaan tehohoitolaitteista. Eli lääkäreiden arvio oli väärä. Nyt vauva osaa jo imeä, näkee ja kuulee. Tämä antakoon toivoa kaikille vammaisen vastasyntyneen saaneille.