Minä pelkään autolla ajamista, ihan oikeasti!

Se oli liian stressaavaa. Lopetin koko homman siihen. Siitä on 15 vuotta. Eli ei ole minusta apua.

Pystyn kuitenkin ajamaan, kunhan ei ole ketään kyydissä. Se ahdistaa aivan suunnattomasti, jopa oman miehen seura. Tuntuu, etten osaa kuitenkaan tehdä mitään oikein..



Olen kyllä tosi arka kuski ja aina jos huomaan koelaudassa jonkun uuden valon niin menen jo siitäkin ihan paniikkiin.. että nyt auto on hajoamassa..



En kyllä osaa lohduttaa, kaipa harjoitus tekis mestarin mutta minkäs sille mahtaa, että pelottaa liikaa. Kaikki ohitukset ym. vähänkin normiajosta poikkeavat jutut on mulle aivan tuskaa. Kortti mullakin ollu jo yli 10 vuotta, eikä siltikään helpota.

että mitä sä pelkäät? pelkäätkö autoa, liikkumista, muita autoja?



lisää kilometrejä vaan ja harjoitusta, niin iloks muuttuu.

vasta esikoislapsen synnyttyä. Sitä ennen ei ollut mitään ongelmia. Ajoin jopa ojaankin hirvien takia.

Raskaana ollessakin auto karkasi käsistä ja oli hyvin lähellä etten ojaan mennyt. Mutta en pelännyt!

Lapsi syntyi ja nyt minua ei pahemmin saa auton rattiin kuin oikeasti hyvillä keleillä-->sulat tiet.

Tässä miettinyt että miten ihmeessä minä ikinä voin töihin lähteä! Kaupunkiin on 8km matkaa (ei edes paha). Mutta ne jäätyneet tiet hirvittää, koko ajan luulen että auto kolisee, heittelee tms.

se on vaan metalliromua oleva laatikko, johon nyt on keksitty laittaa kone joka liikuttaa eteenpäin. Aika helppohoitoinen, kunhan muistaa tankata. Ja jos jättää matkalle, niin so what? metalliromua lissää...

Kai kävit kakkosvaiheen?



Sitten lähde ajamaan ja älä ota miestä heti kyytiin, miehillä on ihme tapa neuvoa ja puuttua, ei välttämättä tarkoita pahaa mutta onhan se ärsyttävää ja häiritsee. Lähde kaverin kanssa ajelemaan, aja ensin tutuilla pikkureiteille ja sen jälkeen pikkuhiljaa väljemmille teille. Kyllä se siitä. Niin ja opettele tankkaamaan.

silloin voi keskittyä ajamiseen eikä kukaan neuvo vieressä. Itse ajan paljon, välillä pitkiäkin matkoja, mutta viime aikoina olen joutunut kyyditsemään äitinäni joka aina on tottunut neuvomaan kaikessa, hän kiljaisee yhtäkkiä VARO asiaa jonka olen huomioinut jo puoli minuuttia aikaisemmin, todella stressaavaa sellainen ajo.

onnettomuudesta esikoisen raskausaikana. Viereisellä kaistalla ajanut nainen vaihtoi katsomatta kaistaa moottoritiellä ollessani juuri rinnalla, tuli kylkeen, ja väistöliikkeen ja liukkaan tien (satoi vettä) takia ajoin parin ympäripyörähdyksen jälkeen ulos. Kuin ihmeen kaupalla, meille kummallekaan ei käynyt kuinkaan. Sen sijaan loppuraskauden olin aika vauhkona ja näin vaaroja kaikkialla. Olin onnettomuushetkellä 7. kuulla.



Pakottauduin kuitenkin rattiin suht heti tapahtuman jälkeen, koska arvelin että se olisi parasta. En silti koskaan ole palannut ihan ennalleen tuon jälkeen, olen aika yltiövarovainen ja nykyisin varsinainen turvallisuusfriikki; auton, lapsen turvaistuinten ja kaiken muunkin liikkumiseen ja turvallisuuteen liittyvän pitää olla aina parasta mahdollista laatua, huomauttelen rasittavuuteen asti miehelleni tavoista parantaa ajoturvallisuutta jne... Ts. ajattelen onnettomuuden mahdollisuutta ihan koko ajan autolla liikuttaessa. Pelkään muita tiellä liikkujia.



En osaa antaa muuta neuvoa ap:lle kuin että jos koet ajamisen kohdallasi oikeasti tarpeelliseksi, niin ei muuta kuin pikkuhiljaa, varovaisesti tielle, etenet omaa rytmiäsi, älä häpeä varovaisuuttasi. (Tämä ei tietenkään tarkoita matelemista isoilla teillä tmv liikenteen vaarantamista!) Voisitko vaikka puhua ihan avoimesti pelostasi jollekin tutullesi, jollekin hyvälle ja kokeneelle kuskille, jonka kanssa voisitte ehkä harjoitella yhdessä ajamiseen totuttelua? Jos voisit saada joltakin "luotetulta" ajokokemuksen lisäksi hyviä käytännön vinkkejä ja rohkaisua, se voisi auttaa itseluottamuksen saamiseen ratissa. Ennen kaikkea; älä häpeä sanoa että sinua jännittää tai että tunnet olosi epävarmaksi! Parempi niin päin, kuin esittää kaiken olevan piece of cake ja todellisuudessa hikoilla ratin takana hermoheikkona ja tärisevin käsin.! Onnea matkaan!

silloin voi keskittyä ajamiseen eikä kukaan neuvo vieressä. Itse ajan paljon, välillä pitkiäkin matkoja, mutta viime aikoina olen joutunut kyyditsemään äitinäni joka aina on tottunut neuvomaan kaikessa, hän kiljaisee yhtäkkiä VARO asiaa jonka olen huomioinut jo puoli minuuttia aikaisemmin, todella stressaavaa sellainen ajo.

Mä oon välillä meinannut saada paskahalvauksen kun se huutaa ja varoittelee. Mä luulen että jos joskus ajan kolarin, niin se on just silloin kun mun mutsi on kyydissä ja teen jonkun äkkinäisen jarrutuksen tai jotain sen takia että mutsi huutaa varo tai aijai!

Ap, mä rakastan autolla ajamista, se tuo tiettyä vapauden tunnetta. Yks ihanimmista asioista on ajaa autolla, hyvä keli, hyvä mieli, radio soittaa hyvää musaa.

Rohkeesti vaan rattiin, käy vaikka jossain illalla/yöllä tyhjällä isolla parkkipaikalla eka harjoittelemassa. Ota hyvä kortillinen kaveri mukaan. Eikä heti tartte lähteä sinne kaupungin vilkaimmille kaduille ja isoimpiin risteyksiin. Tsemppiä!

up

Hypnoosi poistaa pelot.

Ota muutama ajotunti lisää. Sen voi tehdä, vaikka olisikin voimassa oleva ajokortti. Sen jälkeen, kun saat vähän rohkeutta, sun pitää vaan ajaa paljon. Kokemus ja varmuus tulee vain ajamalla.

Täällä entinen ajopelkoinen. Sanoisin, että ensinnäkin kannattaa opetella tuntemaan todella hyvin se auto, jolla ajelee. Toisin sanoen, harjoittele vaikka autiolla parkkiksella niin pitkään, että auton käsittely on todella lihasmuistiin painunut. Kun ihminen panikoi, tulee sählättyä, mikä puolestaan edesauttaa joutumista sellaisiin tilanteisiin, joissa tunnet menettäväsi hallinnan. Kun taas hallitset auton käytön niin hyvin, ettei sinun tarvitse erikseen miettiä, mitä olet tekemässä, se luo turvallisuuden tunnetta. Sama pätee toki liikennesääntöihin. Ja näitä molempia voi siis hyvin treenata ensi alkuun muuallakin kuin oikean liikenteen seassa.

Mutta karu totuus on, että ajamaan oppii ajamalla. Veikkaan, että moni ajopelkoinen on oikeasti hyvä ja varovainen kuljettaja, mutta ei vain tiedä sitä itse. Itse pelkään vieläkin mm. vieraissa kaupungeissa ajamista. Siihenkin tosin auttaa navigaattori, joka neuvoo reitin ja vapauttaa minut keskittymään itse ajamiseen.

Pelko lisää pelkoa. Jos ajattelet vaan pelkoa ja sinua vaan pelottaa niin miksi sitten ajaa? Ei se ole varovaisuutta ja se taas on ok liikenteessä on sitten jalan tai pyörillä.

Itse ajan taloudellisesti ja seuraan liikenteissä muita kulkijoita ja ennakoin. Pelko ei siihen kuulu, silloin olet vaaraksi muille. Kyllä sun tarttee luottaa omaan ajoon ja seurata ettei joku aja kylkeen mutta sinä et voi muita liikenteessä hallita.

Minustakin sinun kannattaa mennä ottamaan muutama ajotunti mutta oleellista on että lähtisit van ajamaan. Ei autokoulussa muutenkaan opeteta miten autoa hallitaan vaan suurinosa on asenteellisuuteen vaikuttamista ja käydään vaan ajamassa jotta selviäisit yksin ratissa.

Pelkoa kannattaa sitten purkaa vaikka terapiassa. Eihän sitä voisi kotoaan mihinkään poistua jos liikkuminen on haaste. Miksi autolla kulkeminen olisi sitten vaarallisempaa kuin ajaa pyörällä? Samanlailla varot muita liikenteessa ja joku voi ajaa päin.

Jotenkin niin naismaista että naiset ajaa autolla ja kiljuu. Otat ihan järkevän asenteen. Mitä kiljuminen ja päälleen pissaaminen auttaa? Sehän vaan haittaa sinua seuraamasta ja kulkemasta oikein. Vai kiljutko kävellessäkin?

Miten sinä voisit kenenkään kyydissä istua jos pelkäät noin luonnottomia että joku ajaisi kylkeen: ei se sun kuskikaan estä sitä jos joku täräyttää päin. Korkeintaan voisi ennakoida muita liikenteessä ja sä opit kun vaan ajat.

Valitset alkuun sellaisia teitä joissa voisit vaan keskittyä ajamiseen, mahdollisimman vähän risteyksiä, varsinkaan jos ne ei ole nuolivaloja ja sinun pitää keskittyä enempi mahdollisiin ongelmatilanteisiin mutta AINA liikenteessä on virheitä ja onnettomuuksia. Mutta niiden pelkääminen etukäteen ei ole hyvä jos se vaikuttaa ajoosi.

Jänishousujen kannattaa pysyä pois ratista, on kaikille paljon turvallisempaa.