Oletko matkustanut PIENTEN lasten kanssa? OV
Tämä kysymys vain niille joilla on KOKEMUSTA pienten lasten (alle kouluikäisten) kanssa matkustamisesta Suomesta esim. Australiaan, Etelä-Amerikkaan tai Aasiaan.
*mikä on paras ikä matkustaa, ihan alle 1 vee vai mikä?
*mitä tulee ottaa huomioon? (varsinkin jos lennolla vaihto=odottelua kentällä)
*MITÄ tulee ottaa huomioon, ihan kaikki info kelpaa!
KIITOS :)
Kommentit (24)
vasta yksi kolmevuotias, joten sen isommista ei ole kokemusta. Eikä myöskään monen lapsen kanssa matkustamisesta.
Alle vuoden ikäisen kanssa on ollut ylivoimaisesti helpointa. Sen ikäinen ei vielä juurikaan vaadi "itselleen", joten matkaohjelman voi suunnitella enemmän aikuiseen makuun kuin lapsille. Myöhemmin pitää sitten ajatella enemmän lapsen viihtymistä.
Alle vuoden ikäinen on kulkenut minun mielestäni kätevimmin kantoliinassa tai -repussa. Rattaiden rahtaaminen paikasta toiseen on aika työlästä. Jos olemme vuokranneet autoa, niin turvakaukalo/-istuin on aina vuokrattu auton mukana, joten sitäkään ei ole tarvinnut roudata ympäriinsä.
Hygienia-asioita pitää miettiä hieman huolellisemmin toki kuin aikuisten kanssa. Rokotuksista pitää selvittää etukäteen, minkä ikäiselle mitäkin pitää antaa, jos on johonkin eksoottisempaan kohteeseen menossa. Ja tietenkin matkavakuutus pitää olla kunnossa.
Lennot on meillä sujuneet mukavimmin yölentoina (jos on siis ollut vara valita). Isommalle lapselle riittävästi puuhattavaa mukaan. Vaihdot eivät mielestäni ongelma, varsinkin isomman lapsen kanssa hyvä vaan, kun pääsee vähän kentälle välillä juoksentelemaan. Ja joillakin kentillä on tosi kivat leikkihuoneetkin.
ja lennot P-Amerikan länsirannikolle (matka ovelta ovelle 24 h: Hki-Köpis 3 h, odottelua ja lento kotiin 10h). Paras reissu on ollut 5 kk vauvalla, mutta hänellä oli oma paikka ja istui kaukalossa koko ajan. Välillä iskin tissiä suuhun ja lapsi ei inahtanutkaan koko reissun aikana. Isommat sisarukset 3v ja 4v sekä vauvakin sitten myöhemmin oireilivat kyllä jonkin verran. Väsytti, ruoka pahaa, vaikka oli tilattu lastenruoat erikseen (SAS), eivät meinanneet nukahtaa koneen makuupusseihin (nekin tilattu aina erikseen). Joka lennolla joku isommista oksentaa väsymystään, eli varavaatteet käsimatkatavaroihin pelastavat pulasta. Pillimehuja (sellaisia pieniä, joita saa viedä koneeseen) paljon mukaan, samoin kaikkea pikkunaposteltavaa, että aika kuluu. Puuhakirjoja, kynät, nintendo ja kannettava dvd-soitin ovat ehdottomia nykyään, kun lapset 3v, 6v, ja 8v. Lapsilla kaikille AINA oma paikka, yksi nukkumaan lattialle makuupussiin, kaksi penkeille ja äiti ja isä seisovat suurimman osan pitkästä lennosta.

jotta lapset saavat nukkua? Itse istuin 6v ja 7v vieressä viime Thaimaan-reissulla ja kaikki mahduttiin istumaan ja nukkumaan vierekkäin; pojat veti 8h unta palloon 10 tunnin lennosta ja itsekin sain nukuttua 6,5h.
Jossain mainittiinkin jo että vauvalle oma kaukalo. Haluan korostaa sitä että tämä kaukalo on tosiaan tosi tärkeä juttu. Eli on semmonen sitterin tapainen siinä teidän edessä. Sitä kannattaa ehdottomasti kysäistä check-in tilanteessa.
Toinen tärkeä on kannettava dvd-soitin isommille.
Kolmanneksi Otrivin nenätipat laskuihin. Suihkuta nenään noin 40 min ennen laskua.
vauvasta saakka pääosin tosin euroopassa. Viime talvena oltiin Indonesiassa ja Singaporessa 6v:n kanssa ja aivan loistavasti meni. Lennot oli n 23h suuntaansa 2 koneen vaihdolla. Aasiassa koneet on niin mahtavia (erityisesti Singapore al ja Thai aw). Ei pääse tulemaan jano, nälkä eikä tekemisen puute. Katsoimme leffoja ja pelasimme pelejä ( mikälie x-box tai joku vastaava). Meillä oli kyllä kirjoja ja piirustusvehkeet sekä mp3 soitin mukana mutta mitään ei tarvittu.
Helpointa tietty on vauvan kanssa kun nukkuu koko matkan (siis mieluiten yölento)
toinen lapsi sairas- lääkkeet ja erityisruokavalio mukana
ja molemilla lapsilla omat lelureput
Vauvan kanssa on helppo matkustaa, koska vauva nukkuu paljon. Matkalla ja perillä. Illalla pääsee ravntolaankin, kun lapsi voi nukkua rattaissa/vaunuissa.
Taaperon ja leikki-ikäisen kanssa onkin jo paljon enemmän liikkuvia osia ja tekijöitä matkassa.
Muutoin lapset ovat ihanaa matkaseuraa. He katselevat maailmaan niin eri perspektiivistä ja huomaavat asioita jotka menevät meiltä ohi. Kannattaakuunnella lapsien huomioita matkalla!
Osaa jo istua rattaissa, leikkiä ja katsella ympärilleen sekä napostella sormiruokaa ja nukkuu vielä pitkiä päikkäreitä. Mutta ei kuitenkaan vielö vaadi kävelemään eikä tarvitse kummempia huvituksia.
on kun lapsi on 1-2v. Ei enää nuku niin paljon, ei jaksa olla sylissä, ei keskity vilä kirjoihin/lasten ohjelmiin, ei ole omaa paikkaa, jos siitä ei erikseen maksa.
Eli mun mielestä helpoista on matkustaa joko pienen vauvan tai sitten yli 3-vuotiaan kanssa. Kokemusta kolmen lapsen verran ja paljon ollaan matkustettu.
6kk-3,5v kanssa. Helpointa ollut joko ihan vauvana (6-10kk) tai sitten isomman (3-3,5v) kanssa. Jos siis vauva on helppo, ei koliikki tai hankala nukahtaja tms. Isompaa kyllä kannatan. Meillä ainakin 3v uskoi jo käskyjä, osasi sanoa jos on nälkä/väsy/vessahätä, katsoi piirrettyjä DVD:ltä, söi ja joi aikuisten ruokaa jne. Tuo ikä 1-2v on meillä ollut pahin, mitään ei usko, kaikkialle pitää juosta ja kiivetä JUST nyt, ei osaa vielä puhua mutta huuta kyllä ja niin edespäin. Sitä en itse suosittele.

Meillä kokemusta 3 kk - 5.5 vuotta, reissuja on tehty lapsen kanssa yli kymmenen. Nyt on jo ihan helppoa hommaa, olemme niin rutinoituneita koko jengi :-)
Hyvää matkaa!
ja lennot P-Amerikan länsirannikolle (matka ovelta ovelle 24 h: Hki-Köpis 3 h, odottelua ja lento kotiin 10h). Paras reissu on ollut 5 kk vauvalla, mutta hänellä oli oma paikka ja istui kaukalossa koko ajan. Välillä iskin tissiä suuhun ja lapsi ei inahtanutkaan koko reissun aikana. Isommat sisarukset 3v ja 4v sekä vauvakin sitten myöhemmin oireilivat kyllä jonkin verran. Väsytti, ruoka pahaa, vaikka oli tilattu lastenruoat erikseen (SAS), eivät meinanneet nukahtaa koneen makuupusseihin (nekin tilattu aina erikseen). Joka lennolla joku isommista oksentaa väsymystään, eli varavaatteet käsimatkatavaroihin pelastavat pulasta. Pillimehuja (sellaisia pieniä, joita saa viedä koneeseen) paljon mukaan, samoin kaikkea pikkunaposteltavaa, että aika kuluu. Puuhakirjoja, kynät, nintendo ja kannettava dvd-soitin ovat ehdottomia nykyään, kun lapset 3v, 6v, ja 8v. Lapsilla kaikille AINA oma paikka, yksi nukkumaan lattialle makuupussiin, kaksi penkeille ja äiti ja isä seisovat suurimman osan pitkästä lennosta.
Kyllä sitä pienet jaloittelut ymmärtää mutta että seisotte suurimman osan pitkästä lennosta? Niin siis missä, jos yksi muksu nukkuu lattialla? Käytävälläkö te nökötätte kaikkien tiellä`?
Lapsilla kaikille AINA oma paikka, yksi nukkumaan lattialle makuupussiin, kaksi penkeille ja äiti ja isä seisovat suurimman osan pitkästä lennosta.
[/quote]
Asumme P.-Amerikassa ja matkustamme siis usein Atlantin yli. Kaikkien on oltava nykyaan turvavyossa jos ei ole juuri vaikka vessassa. Viimeksi kolmesta lennostamme viimeinen oli ainakin niin kuoppainen, ettei saanut edes paikaltaan poistua. Aikuisetkin ovat joskus loukanneet tosi pahasti itsensa kun tulee kunnon ilmakuopat.
Yksi neuvo ainakin lisaa, nimittain muistakaa varata/varmistaa paikat lentokoneessa etukateen. Joskus ovat voineet istuttaa teidat ihan eri paikkoihin ja on tietenkin tosi paljon helpompaa matkustaa jos on kaikki vierekkain.
Seistään siinä käytävällä, mikäli lapset makaavat suorina penkeillä. Yleensä meidän lapset eivät nukahda istualleen, vaan pitkälleen on päästävä ja silloin meille vanhemmille ei jää tilaa edes istua. Ainakin toinen seisoo suurimman osan matkasta. Lattialla nukuttaa moni meidän lennoilla lastaan. Ilmakuooppia ei ole ollut koskaan meidän lennoilla. Lennämme pohjoisen kautta, Grönlannin ja Kanadan yli. Kertaakaan ei ole lentohenkilökunta asiasta huomauttanut enkä ole kokenut nukkumisasioita ongelmallisiksi tai vaarallisiksi. Harmillisin puoli on yleensä vessassakäynti, kun jono on täynnä liikaa nauttineita aikuisia, jotka eivät tajua, että pienten lasten pidätyskyky ei ole sama kuin aikuisten. Ja todella närkästyneenä katsotaan, jos asiasta huomauttaa...

En koe sitä ongelmana, miksi sinä koet? Se äiti, jonka lapset nukahtavat koneessa VAIN makuuasennossa.
Eikö teillä muuta ihmettelemisen aihetta ole maailmassa? En tiedä, kuinka paljon TE matkustatte pitkiä lentoja lasten kanssa, mutta me matkustamme keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Tunnemme aika monta muutakin suomalaisperhettä, joilla ihan sma käytäntö nukuttaa lapsia lentokoneen lattialla, penkkirivin edessä. En todella ymmärrä, että se jokun mielestä on outoa, koska sitä se ei ainakaan meidän eikä lentoyhtiönkään mielestä ole.
kolmesti kolmen aika pienen lapsen kanssa USA:an ja Aasiaan yksin ilman miestäni. Jotain asioita joita tulee mieleen.
Käsimatkatavarat: Mulla on aina itselleni reppu, jossa on "vuorikiipeilijän lenkki" johon saa lasten reput kiinni kun he eivät kuitenkaan jaksa kantaa niitä aina itse.
Riittävä vaihtoaika ja lentoyhtiöt ja mahdollisuuksien mukaan myös kentät mietittynä (ei 55 min vaihtoja Heathrowlla). Lasten kanssa on inhottavaa joutua kiirehtimään ja terminaalista toiseen vaihto on työlästä, eli jos vaan mahdollista, niin saman yhtiön/allianssin lennot perille saakka.
Esim. Lufthansalla (ja monella muulla) saa tilattua reittilennoille lapsille oman lastenaterian, kannattaa! Mutta kannattaa myös varata lapsille vaihtokentältä ostettavaa naposteltavaa ja juotavaa, lentokoneruoka ei aina kelpaa, varsinkaan juuri silloin kun se on tarjolla.
Paljon puuhaa mukaan.
Yksi extrapenkki on plussaa, mutta harvoin etukäteen varattavissa ellei maksa extrapaikkaa.
Ne eivät edes tajua missä ovat, kunhan äiti ja isä vain ovat lähellä. Matkustamiseen liittyy pitkilläkin lennoilla vain suunnilleen saman verran kiukuttelua ja muuta hankaluutta kuin ylipäänsä kotona tulisi.
koskaan. Viimeksi lennolla oli 3- ja 8-vuotiaat. Istuttiin peräkkäisissä penkeissä 2+2. Kumpikin lapsi nukkui sivuttain, pää aikuisen sylissä. Isompi tietysti roikotti jalkoja maassa, mutta hyvin meni ja sikeästi riitti unta koko lennon. Turvavyö pysyi silti kiinni.
pienten lasten kanssa. Meillä lapset yleensä nukkuvat lentomatkat, joten iällä ei ole ollut niin merkitystä. Kannattaa ottaa reppuun lapselle välipalaa, juomaa ja jotain puuhajuttuja, kirjoja jne. Meillä vähän isommille on ollut matkassa kannettava dvd-soitin, jota lapset voivat katsoa jos kentällä/koneessa meinaa aika tulla pitkäksi. Monesti kentällä saa pitää (ainakin lomakohteen päässä) rattaat koneen ovelle asti mukana, jolloin lapsi voi istuksia tai nukkua niissä. Kentiltä löytyy myös erillisiä kärryjä, joihin lapsen voi laittaa istumaan. Toivottavasti jotain auttoi :)