Lue keskustelun säännöt.
Miksi älykäs ihminen tekee idioottimaisia tekoja?
13.03.2010 |
Vauvakaappauksen myötä palsta on ollut täynnä ketjuja, joissa kartoitetaan av-mammojen tyhmimpiä tempauksia lapsuuudesta tai nuoruudesta. Olen vastannut ketjuihin, sillä tyhmiä tekoja todellakin riittää.
Rupesin miettimään, että MIKSI olen tehnyt niin paljon tyhmää lapsena ja nuorena. Olen aina ollut ns. fiksu ja järkevä, paitsi silloin, kun aikuisen silmä välttää. Koulussa olin aina luokkani paras ja myöhemmin olen menestynyt sekä yliopisto-opinnoissa että työelämässä. Pidän itseäni älykkäänä.
Silti lapsuuden ja nuoruuden tekoni ovat ääliömäisempiä kuin kenenkään ystäväni tai sukulaiseni. Vaarallisia, typeriä juttuja. Muistan, että olin aina jotenkin vakuuttunut siitä, että selviän jutuistani eikä minulle koskaan tapahdu mitään. Oli myös näyttämisenhalua sekä jonkinlaista huomionhakuisuutta.
Silti: mikä ihme saa perusfiksun lapsen tai nuoren tekemään aivan idiootteja juttuja? Onko täällä psykologeja paikalla tai muita asiantuntijoita, jotka osaisivat selittää? Aiheuttaako kotona nähty alkoholismi, mielenterveysongelmat ja väkivalta (jonka kohteena on itse) jollakin tavalla tällaista idioottimaisuutta?
Kommentit (4)
ovat eri asioita. Älykkäällä ihmisellä voi olla esimerkiksi persoonallisuushäiriö siinä kuin vähemmän älykkäälläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parempi hölmöillä nuorena ja oppia kommelluksista kuin elää pumpulissa ja hölmöillä aikuisena. Ehkä olet pärjännyt elämässäsi juuri siksi, että olet tehnyt typeryyksiä riittävästi lapsuudessa.
Lastenkasvatuksessa sovellan tätä siten, että jos näen lasten tekevän jotakin mistä seuraa pieni pipi annan sen tapahtua ja toivon, että oppi menee päähän ja lapset oppivat varovaisemmiksi vaarallisemmissa tilanteissa.
Vielä nuorena aikuisena käyttäydyin mielestäni parisuhteissa persoonallisuushäiriöisen tavoin. Myös nykyisen mieheni elämän tein helvetilliseksi vuoden ajan, ennen kuin luonteeni tasaantui.
Nyt olen ollut "normaali" ja tunne-elämältäni tasapainoinen noin 10 vuoden ajan ja lasken sen mieheni ansioksi. Hän on hyvin vakaa ja rakastava persoona, jotenkin ilmeisesti turvallisuudentunteeni on rakentunut vasta suhteessa häneen.
t. ap
Mulla on aika sama tausta ja tilanne kuin sulla ap. Menestyin koulussa jo hyvin, yliopisto-opinnot ja ihan hyvä työ.
Silti nuorena tuli hölmöiltyä. Mulla on itselleni kaksi syytä. Eka on se, että olen aika impulsiivinen luonne, siis vielä nykyisin. Aikuisena tietysti pystyy kontrolloimaan ja kanavoimaan impulsiivisuuden jollain lailla.
Toinen on varmaan tuo huomionhaku. Meitä oli monta sisarusta ja vanhemmilla paljon töitä. Asuttiin maalla, joten oli vähän virikkeitä ja tekemistä pois lukien vanhempien auttaminen talon töissä. Mä luulen, että mulla osa idiotismistani oli juuri tuota huomionhakuisuutta. Saa edes jollain lailla huomiota, vaikka sitten negatiivista.
Työelämässä olen saanut paljon kannustusta ja pärjään hyvin. Minulla on puoliso ja perhe ja iso joukko ystäviä. Huomaan sen vieläkin, että meidän perhe-elämässä on paljon asioita tapahtumassa ja koitan antaa lapsille huomiota paljon.