Mitä eroa on käsitteollä tuohtua ja suivaantua?

mutta minun korvaani tuohtuminen kuulostaa sellaiselta passiivisemmalta loukkaantumiselta, ja suivaantuminen aktiivisemmalta (että oikein ryhdytään toimenpiteisiin suuttumisen seurauksena)... ;-)

että tuohtumus on enemmän sellaista oman pään sisäistä savua. Kiukkua joka niellään. Suivaantuminen taas ehkä enemmän ulospäinsuuntautuvaa ketutusta. Tosiaan nämä on vain mun käsityksiäni ja tapoja millä noita sanoja käytän =)

tuohtuminen on nopeasti syttyvä suuttuminen, ei pitkäaikainen. Suivaantuminen voi tapahtua hitaammin ja kestää kauemmin.

iahn samaa kuin 2, eli tuohtuminen passiivisempaa ja ehkä ohimenevämpää, mutta suivaantuminen aktiivisempaa ja sellaista yltyvämpää.

käytetään myös, kun ollaan väsyneitä tai kyllästuneitä johonkin.



Kielitoimiston sanakirja sanoo näin:



MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0

suivaantua52*J murt. kyllästyä, väsyä; kiukustua, suuttua, vihastua. Kansa alkoi suivaantua veronkorotuksiin.



tuohtua52*F kiivastua, kiihtyä, suuttua, tulistua. Tuohtua jkn sanoista. Tuli kotiin kovin tuohtuneena, tuohtuneessa mielentilassa.

tuohtua = suuttua jostaín ei itselle tapahtuneesta, esim. näkee jonkun käyttäytyvän tosi huonosti tai lukee lehdestä jotain mikä saa ärsyyntymään



suivaantua = on itse kohteena, esim. joutuu toisen etuilemaksi tai ei saa sellaista palvelua mitä on odottanut



:)

Tuohtuminen on suuttumista, tulistumista, kun taas suivaantuminen on loukkaantumista, sitä että vetää herneen nenään.

Ikäänkuin "suivaantua" tuli yleiskieleen vasta joskus 1980-luvun alussa. Muistan kun mökkinaapuri sanoi 1980 -luvulla "hän suivaantui" ja se "suovaantua" oli minulle (etelä-suomalainen) outo sana. Sana ollut mahollisesti peräpohjolan (Rovaniemen seutu) murretta(?).